Tuusulan Rakkauden kartta on nyt julkaistu!

17.07.2021 klo 11.45

Tuusulan Rakkauden kartta on julkaistu. Kartalle on poimittu ihmisille rakkaimpia paikkoja Tuusulassa sekä lisäksi yritysten romanttisia tarjouksia niille, jotka päättävät lähteä tutustumaan Tuusulaan uusin, vaaleanpunaisin silmälasein.

Liki 500 ihmistä jätti oman vinkkinsä kartalle. Näistä sähköisessä muodossa nyt julkaistuun karttaan on poimittu osa. Vinkkejä jättivät niin tuusulalaiset kuin paikkakunnalla joskus asuneet tai vierailleet. Karttaa voidaan täydentää vielä myöhemmin.

– Saimme hienon määrän ehdotuksia, joiden avulla on hyvä lähteä tutustumaan omaan lähiympäristöön uusin silmin. Kartta tarjoaa myös toimivan työkalun tänne muualta matkaaville. Turistina voi nauttia paitsi meidän perinteisistä kulttuurikohteistamme, niin hieman erikoisemmista paikoista – esimerkiksi siitä, missä auringonlasku näyttää kauneimmalta. Rakkauden kartan laatiminen on osa Tuusulan Rakkauden taidetta -teemavuotta, jota juhlistetaan seuraavaksi Tuusula-viikoilla kotiseuturakkauden hengessä, pormestari Arto Lindberg kertoo.

Tuusula-viikko on monipuolinen tuusulalaisten tuusulalaisille järjestämä tapahtumaviikko, joka perustuu 22.7. vietettävään Tuusula-päivään eli Tuusulan perustamispäivään. Tuusula-viikko järjestetään 17.-25.7.2021. 

Näin Rakkauden kartta koottiin

Tuusula pyysi toukokuun alussa ihmisiä osallistumaan tempaukseen ja ilmoittamaan mielestään sydäntä sykähdyttävimmät paikat Tuusulassa. Tuusulalaisia ja paikkakunnalla vierailleita haastettiin kertomaan, mikä on heille rakkain paikka tai mihin paikkaan liittyy lämpimimpiä muistoja tai intohimoisimpia tunteita. Haasteessa kerrottiin, että rakkautta on muukin kuin esimerkiksi ikimuistoinen ensisuudelma – se voi olla myös rakkain lenkkipolku, oman kylän raitti, ihanin uimaranta tai mitä tahansa muuta vahvasti mieltä liikuttavaa. Oman kokemuksensa sydäntä lähinnä olevasta paikasta saattoi kertoa verkkosivustolla tai joissakin tapahtumissa juhannukseen mennessä.

Täältä Rakkauden kartta löytyy

Ehdotusten perusteella koottu Rakkauden kartta löytyy sähköisessä muodossa osoitteesta www.rakkaudentaidetta.fi/rakkaudenkartta.

 

Lisätiedot:

Pormestari Arto Lindberg, arto.lindberg@tuusula.fi, 040 314 3101 

Viestintäpäällikkö Paula Miettinen, paula.miettinen@tuusula.fi, 040 314 2004

 

Takaisin