Tuusulan kouluilla nautitaan 26.8. Itämeripäivän kunniaksi Itämerimenu

25.08.2021

Torstaina 26. elokuuta vietetään Itämeripäivää, jonka tavoitteena on muun muassa innostaa ihmisiä ja organisaatioita tekemään konkreettisia tekoja meren hyväksi. Tuusulan kunnan Ruokapalvelut huomioi Itämeripäivän tarjoten päivän kunniaksi koulujen ruokalistalla teeman mukaisen menun.

Itämeripäivän kunniaksi Tuusulan kouluilla tarjoiltava Itämerimenu sisältää Itämeren kalapuikkoja, perunasosetta, kermaviilikastiketta ja monipuolisen salaattipöydän kauden raaka-aineista. Jälkiruuaksi nautitaan marjakiisseliä.

Tuusulan kunnan Ruokapalvelut kiinnittää toiminnassaan monipuolisesti huomiota vastuullisuuteen, kuten osallistumalla Itämeripäivän viettoon, ja on mukana Vastuulliset ruokapalvelut -kehitysohjelmassa. Kehitysohjelman tuloksena Ruokapalveluille muotoutuu oma vastuullisuussuunnitelma.

Teemapäiviin osallistumisen lisäksi Ruokapalveluiden muita konkreettisia toimia vastuullisuuden toteuttamisessa on muun muassa raaka-aineiden alkuperän huomioiminen ja kansallisten ruokailusuositusten noudattaminen. Ruoanvalmistuksessa käytetään kotimaista lihaa ja kotimaisuusaste on kaikkien raaka-aineiden osalta noin 85 %.

Lisätiedot:
Ruokapalveluiden alue-esimies Heli Hakulinen, p. 040 314 4385, heli.hakulinen@tuusula.fi


Itämeripäivä on John Nurmisen Säätiön käynnistämä jokavuotinen juhlapäivä meren kunniaksi. Päivän tavoitteena on innostaa ihmiset nauttimaan ainutlaatuisesta kotimerestämme sekä tekemään konkreettisia tekoja sen hyväksi. Juhlinnan lisäksi Itämeripäivän tarkoituksena on lisätä tietoa meren monimuotoisesta luonnosta, kulttuurista ja historiasta.
Lähde: https://itameripaiva.fi/

Takaisin