Valtakunnallista vanhustenviikkoa juhlitaan lokakuussa ympäri Tuusulaa monipuolisen ohjelman parissa

24.09.2021

Vanhustenpäivää on vietetty jo vuodesta 1954 lähtien lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina, josta alkaa valtakunnallinen vanhustenviikko. Tänä vuonna vanhustenviikkoa juhlitaan teemalla “Luonto antaa voimaa – Naturen ger kraft”. Tuusulassa viikkoa juhlistetaan monipuolisella ja maksuttomalla ohjelmalla 4.–10.10. Tilaisuuksien osallistujamäärä on linjattu koronarajoitusten mukaisesti.

Kulttuuriohjelmaa museoissa, kirjastoissa ja palvelukeskuksessa sekä historiakävely Ruukinpuistossa

Ohjelmaviikko alkaa maanantaina Tuusulan museon tarina- ja muistelutuokioilla pääkirjaston kokoustila Einarissa. Rennolla ja viihtyisällä Tuusulan tunnusesineiden ”historiantunnilla” avataan silkkipaperiin käärittyjä museoesineitä ja muistelutuokiossa keskustellaan menneestä ajasta kuvien, esineiden ja tuoksujen innoittamina.

Kaikissa kunnan kirjastoissa järjestetään keskiviikko aamupäivänä yleisötilaisuuksia. Yhden Joukon Yhtye – Jouko Mäki-Lohiluoma, esiintyy Kellokosken ja Jokelan kirjastoissa soittaen samanaikaisesti rumpuja, bassoa, kitaraa, huuliharppua ja laulaa. Tekstit nojaavat suomalaisen runon perinteeseen huolellisine riimeineen ja kielikuvineen, ja ovat yhtä aikaa vitsikkäitä ja liikuttavia. Pääkirjastolla puolestaan päästään kuulemaan kirjailijavierailija Hannu Niklanderia. Niklander kertoo kirjoistaan Nuoriherra ja Tyhjää toimittamassa, joissa liikutaan 1920–30-luvun Tuusulassa.

Klaavolan talon ovet pidetään auki tiistaista torstaihin samalla kannustaen osallistumaan käynnissä olevaan Vie vanhus ulos –kampanjaan. Taiteilijakoti Erkkolassa järjestetään keskiviikko aamupäivästä uuden näyttelyn Hauras aika, väkevä aika – esittely, jossa keskusteluoppaana toimii näyttelyn kuraattori. Virallista Aleksis Kiven päivää vietetään Vanhustenviikon viikonloppuna. Tuusulan kirkkomaalla järjestetään perjantaina Aleksis Kiven päivän ja Maanpuolustuskorkeakoulun perinnepäivän seppeleenlaskutilaisuus. Aleksis Kiven kuolinmökissä on avoimet ovet viikonlopun ajan.

Tuusulan Valokuvaajat ry tuo kahtena päivänä ohjelmaa Riihikallion palvelukeskuksen väelle. Rihasalissa esitellään luonto- ja ulkomaanmatka-aiheisia valokuvia rennon jutustelen lomassa.

Perjantaina pääsee tutustumaan Kellokosken historialliseen Ruukinpuistoon viherpalveluiden oppaan johdolla, johon lähdetään senioritalo Kustaa Aadolfin edustalta. Tapahtumassa kuullaan alueen historiasta sekä Kellokosken puistojen tulevaisuudesta.

Keskustelutilaisuus, ideapajoja, liikuntaryhmäkokeiluja sekä Vanhustenviikon messu

Osallistuvan budjetoinnin ideapajoja pidetään Riihikallion palvelukeskuksessa sekä senioritalo Martta Augustassa maanantaina ja tiistaina. Ikäihmisten asumisen ja yhteisöllisen asumisen tarpeista ja mahdollisuuksista järjestetään keskustelutilaisuus Rykmentinpuiston ruokalassa keskiviikkona.

Tuusulan vapaa-aikapalvelut ja Tuusulan opisto tarjoavat mahdollisuuden kokeilla maksutta Tuusulan uimahallilla, Jokela-talolla sekä Kellokosken koululla ikäihmisille suunnattuja, ohjattuja liikuntatunteja keskiviikosta perjantaihin. Lisäksi tuolijumppia järjestetään Roselius-säätiön senioritaloissa sekä Riihikallion palvelukeskuksessa.

Viikon päättää Tuusulan kirkossa sunnuntaina järjestettävä Vanhustenviikon messu teemalla Luonto antaa voimaa. Kirkkoon on kuljetusmahdollisuus ja messuun voi osallistua etäyhteydellä.

Lisätietoa ja tarkempi ohjelma-aikataulu: https://tapahtumat.tuusula.fi/ ja www.tuusula.fi - Kulttuurinen vanhustyö
Lue lisää Valtakunnallisesta Vanhustenviikosta: Vanhustenviikko ja -päivä - Vanhustyön keskusliitto - Luonto antaa voimaa (vtkl.fi)

Takaisin