Valotaidetta Tuusulan Monioon – tavoitteena Hyrylän kruunu

03.02.2022

Tuusulan Hyrylään rakennettavaan uuteen kulttuuritaloon ja koulurakennukseen Monioon hankitaan valotaidetta kiinteäksi osaksi rakennusta. Valotaiteesta tullaan nauttimaan sekä sisällä että ulkona. Valotaiteen paikat ja alustat suunnitellaan tamperelaisen Valoan kanssa.

Monio on ensimmäinen 3-kerroksinen hirsikoulu ja yksi isoimmista hirrestä toteutetuista julkisista rakennuksista Suomessa. Arkkitehtuurivalaistus nostaa ennestään kiinnostavaa hirsiarkkitehtuuria aukotuksineen tyylikkääksi ja näyttäväksi Hyrylän kruunuksi, joka näkyy eri suunnista puoleensavetävänä. Valittuja yksityiskohtia korostamalla talon ilme muuttuu erilaiseksi päiväajasta iltavalaistukseen. Ulkona valotaide muuntautuu kuvioiksi Järvenpääntien puoleiselle seinälle ja sisääntuloaulassa valotaide säihkyy lähellä kattoa tervehtien tulijaa aina sisääntulokerroksiin saakka.

Valintaperusteina valotaiteelle on sen aineettomuus, muuntuvuus ja mahdollisuus tuottaa uusia valotaiteen teoksia hankitulla ohjausjärjestelmillä ja alustoilla. Valotaiteilijat työstävät teoksiaan eri teemoihin ja tunnelmiin valituilla teknisillä ratkaisuilla. Mahdollisuuksien mukaan voidaan jatkossa Monion tiloihin tilata myös suureellisempaa valotaidetta. Talon käyttäjäkunnassa on runsaasti myös taiteen harrastajia, jotka tarvitsevat rakennuksen sisäripustustilat omaan käyttöön. Siksi valotaide toimii sisätilaratkaisuissa omana erillisenä vaihtoehtona, talon moninaista käyttäjäkuntaa kuvastavana ja taideaineita korostavana elementtinä. Toisaalta käyttäjäkunta pääsee myös halutessaan opettelemaan uutta taidemuotoa, tuottamalla itse valotaidetta valmiiksi rakennetuille alustoille. Kuvataidekentän monipuolistuessa digitaalisen valotaiteen tuottamisen voi liittää myös lukiolaisten kuvataideopetukseen.

Suunnittelutyötä ja alustojen rakentamista tehdään valotaide ja arkkitehtuurivalaistukseen erikoistuneen Valoa Oy:n kanssa. Taiteellisilla ratkaisuilla kasvatetaan kiinnostusta sekä valotaiteeseen että Monion tunnettavuutta. Vaihtuvien valotaideteosten ja arkkitehtuurivalaistuksen voimin talon ilmettä voi muunnella talon käytön mukaan, esimerkiksi itsenäisyyspäivän juhlavalaistuksen huomioon ottaen.

Monio edustaa monitoimitalokonseptia, jossa koulurakennuksen yhteyteen keskitetään muiden julkisten toimijoiden tiloja ja tällä tavalla kaikki toimijat saavat paremmat tilat kuin mihin heillä olisi erikseen mahdollisuutta. Monion tapauksessa tapauksessa tämä tarkoittaa huomattavaa kulttuuripainotusta tavanomaiseen koulurakennukseen verrattuna. Rakennuksen tilat tulevat Tuusulan lukion lisäksi Tuusulan Opiston, Tuusulan Kuvataidekoulun sekä Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston käyttöön. Monipuolinen käyttö tuo kaikenikäisiä kuntalaisia yhteen ja kannustaa eri toimijoiden väliseen yhteistyöhön. Rakennuksen pohdittu ja huomaavainen valaistus rikastuttaa visuaalista ympäristöämme, ruokkii luovuutta ja tuo käyttäjilleen mielihyvää, iloa ja turvallisuuden tunnetta.

 

Lisätietoja

Seppo Kärpänen, Tuusulan lukion rehtori, puh. 040 314 3258, seppo.karpanen@tuusula.fi

Roope Siiroinen, Valoa Oy, toimitusjohtaja, puh. 0500 510904, roope.siiroinen@valoa.com

Minna Tuominen, intendentti, Tuusulan taidemuseo, puh. 040 314 3459, minna.tuominen@tuusula.fi

Takaisin