Tuusulanjärven eteläpään lintuvesialuetta parannetaan osana Helmi-elinympäristöohjelmaa

28.03.2022

Tuusulanjärvi on valtakunnallisesti arvokas lintuvesi. Osana ympäristöministeriön Helmi-ympäristöohjelmaa järven eteläpäähän ruopataan kuluvalla viikolla 13 väylästöjä, jotka toimivat lintujen pesimä- ja ruokailupaikkoina.

Hoitotoimet perustuvat vuonna 2016 laadittuun hoitosuunnitelmaan, jonka laatimiseen osallistuivat Uudenmaan ELY-keskus, Suomen luonnonsuojeluliiton Tuusulan yhdistys, Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitosyhtymä, Metsähallitus, vesialueiden osakaskuntien edustajat sekä Keski-Uudenmaan ympäristökeskus.

Ruoppaus tehdään Big Float -ruoppauskoneella vedestä kauharuoppauksena. Massat siirretään proomulle, jolla ne kuljetetaan rannalle välivarastointiin. Natura-alueen ruoppausmassat käytetään Seittelin kosteikon parantamiseen. Kosteikko on ollut liian syvä, jolloin sen pohjalle ei ole kasvanut vettä puhdistavaa kasvustoa. Ruoppausmassan avulla Seittelen kosteikkoa madalletaan, jolloin auringon valoa pääsee pohjaan asti ja pohjakasvusto alkaa kehittyä.

Ruoppauskalusto Tuusulanjärven eteläpäässä
Kuva: Ruoppaus tehdään Big Float -ruoppauskoneella vedestä kauharuoppauksena.

Tuusulan kunnalle on myönnetty 80 000 euron avustus Tuusulanjärven eteläpään lintuveden kosteikkojen kunnostamiseen ja hoitoon. Avustus on osa ympäristöministeriön Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka tavoitteena on vahvistaa luonnon monimuotoisuutta ja turvata luonnon tarjoamia elintärkeitä ekosysteemipalveluja sekä hillitä ilmastonmuutosta ja edistää siihen sopeutumista.

Lisätiedot:
erityisasiantuntija Terhi Wermundsen, terhi.wermundsen@tuusula.fi, p. 040 314 3065

Takaisin