Syyskuussa järjestettävä Minä elän! -vaellus vie Taaborilta Tuusulaan – haasta kaverisi mukaan!

28.04.2022

Nurmijärven ja Tuusulan kuntien yhteistyönä toteuttama Minä elän! -vaellus tarjoaa rentoa yhdessäoloa patikoinnin ja kulttuuriohjelman merkeissä 17.9.2022. Osallistujia odotetaan molemmista kunnista, ja verkossa on alkanut kampanja, jossa kuka tahansa voi haastaa yksittäisiä henkilöitä tai vaikkapa kokonaisia harrastusporukoita mukaan vaellukselle #MinäElänVaellus-tunnisteella. 

Vaikka Palojoelta Rantatien maisemiin suuntautuvaan vaellukseen on vielä aikaa, on moni jo ottanut vastaan osallistumishaasteen. Toisensa vaellukselle ovat haastaneet myös Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä ja Tuusulan pormestari Kalle Ikkelä. Outi Mäkelän haastetviitti löytyy Twitteristä tällä linkillä > (linkki avautuu uuteen ikkunaan)

"Kannustan kaikkia tarttumaan haasteeseen ja lähtemään mukaan vaellukselle. Liike on lääke sekä keholle että mielelle", Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä sanoo.

Mäkelän ja Ikkelän lisäksi vaelluksella tullaan näkemään muitakin tunnettuja paikallisia toimijoita.

Syntymäkodilta kuolinmökille

Vaellus on luonteeltaan mietiskelevä kävely, jonka aikana osallistujat voivat kuunnella omalta älylaitteeltaan Finlandia-palkitun kirjailija Juha Hurmeen tekemän podcastin. Minä elän -teemaan liittyvä podcast on tehty tilaustyönä ja se julkaistaan vaelluspäivänä 17.9.

Vaellusreitti lähtee Taaborinvuorelta klo 10 ja se kulkee Kiven syntymäkodin ohi kohti Tuusulassa sijaitsevaa kuolinmökkiä. Puolimatkassa voi pysähtyä Nahkelan koululla, jossa vaeltajille on tarjolla virvokkeita ja ohjelmaa. Loppumatkasta vaeltajia viihdyttää Fillaripianisti Aarno Paakkari ja kuolinmökillä esiintyy Henna-Maija Vannemaa Groupe.

Vaelluksen päätteeksi on mahdollista käydä kahvilla vaikkapa Aleksis Kiven kuolinmökin vieressä sijaitsevassa Lottamuseossa. Matkaa karttuu noin 13 kilometriä, joten pidempiin kävelylenkkeihin tottumattomien on hyvä aloittaa harjoittelu vaellusta varten jo kesäkuukausien aikana.

Vaellus on mahdollista tehdä myös lyhyempänä versiona Nahkelan koululta, jolloin matkaa kertyy 8 kilometriä. Taaborinvuorelle kulkuneuvonsa jättäneille on tarjolla paluukyyti bussilla Tuusulasta, joten molempiin suuntiin matkaa ei tarvitse taittaa jalan. Bussikyytiin ilmoittautuminen alkaa elokuussa.

Nurmijärvellä ja Tuusulassa vietetään Minä elän! -merkkivuotta, jonka teemana mielen hyvinvointi. Haastamme jokaisen rakentamaan omaa hyvinvointiaan taiteen, kulttuurin ja tiedon avulla. Merkkivuotta vietetään, koska kansalliskirjailija Aleksis Kiven kuolemasta tulee kuluneeksi 150 vuotta.

Piirretty kartta, jossa reitti Taaborinvuorelta Nurmijärveltä Aleksis Kiven kuolinmökille Tuusulaan

Lisätietoja:

www.nurmijarvi.fi/minaelan
www.tuusula.fi/minaelan

Osallistu merkkivuoteen sosiaalisessa mediassa tunnisteilla:

#MinäElänVaellus
#MinäElän
#mielenhyvinvointi
#AleksisKivi
#Tuusula
#Nurmijärvi

Takaisin