Tuusula ja Mapei solmivat mittavan yritystonttikaupan

16.12.2022 klo 12.30

Tuusulan kunta ja rakennustuotteiden alalla toimiva Mapei Oy ovat allekirjoittaneet kauppakirjan Rykmentinportissa sijaitsevasta yritystontista. Kaupan kohteena oleva tontti muodostuu kolmesta määräalasta ja sijaitsee Rykmentinportin yritysalueasemakaavan alueella teollisuus- ja varastorakennusten korttelissa 5743.

Kaupan kohteen pinta-ala on yhteensä 17 710 m², ja sillä on asemakaavan mukaista rakennusoikeutta 7 084 kerros-m². Kauppahinta on 1 062 600 euroa.

Mapei on maailman johtava rakennusteollisuuden kiinnitysaineiden, tiivistysmassojen ja rakennuskemian tuotteiden valmistaja. Yhtiö toimii 35 maassa ja sillä on noin 11 000 työntekijää. Mapei Oy kuuluu kansainväliseen Mapei-konserniin ja on osa konsernin pohjoismaista ryhmää, jonka pääkonttori on Norjassa.

- Neuvottelut Mapein kanssa alkoivat Rykmentinportin korttelin 5741 tonttihaun yhteydessä syksyllä 2021. Kyseisen korttelin tontit osoittautuivat kuitenkin liian pieniksi Mapeille, joka halusi löytää nopealla aikataululla tontin uusille toimitiloilleen. Hankkeen koko kasvoi prosessin aikana sisältämään myös tuotantotiloja. Siksi katseet kääntyivät alueen kortteliin 5743, josta pystyttiin muodostamaan riittävän tilava tontti, toteaa Tuusulan yritysasiamies Toni Popovic.

- Tuusulan kunnan jouhea toiminta, tontin hyvä sijainti ja alueen kehitysnäkymät olivat keskeisiä tekijöitä, jotka vaikuttivat päätökseemme, kertoo Mapei Oy:n toimitusjohtaja Mika Liikonen.

- On loistavaa saada keskeinen rakennuskemian tuotteiden valmistaja Mapei Oy Rykmentinporttiin, joka profiloituu vahvasti rakennusalalle. Alueen yritykset saavat sijoittumisesta myös synergiaetua. Tuusula osoitti vahvaa kilpailukykyä taas yhden kansainvälisen yrityksen sijoittuessa Rykmentinportin alueelle, iloitsee Tuusulan elinvoimajohtaja Kristiina Salo.

- Toivomme, että Tuusulan itäväylän länsipuolella vielä vapaana olevista kahdesta tontista päästään tekemään myyntipäätökset ensi kesään mennessä. Itäväylän itäpuolen tonteilla on jo lainvoimainen asemakaava, ja sieltäkin tulee tontteja myyntiin lähitulevaisuudessa kunnallistekniikan valmistuttua, jatkaa Toni Popovic.

Rykmentinportin länsipuolen osalta katusuunnitelman mukainen kunnallistekniikka valmistuu kesällä 2023. Kunnan suunnitelmissa on ennen ensi kesää aloittaa Rykmentinportinkadun ja Tuusulan itäväylän eritasoliittymän suunnittelu. Uusi Rykmentinportinkatu tulee sen myötä jatkumaan itäväylän ylitse Rykmentinportin itäpuolelle kaavoitetuille yritystonteille sekä parhaillaan kaavoitettavalle noin 20 hehtaarin kokoiselle Rykmentinportin laajennukselle.

 

Lisätiedot:
Elinvoimajohtaja Kristiina Salo, kristiina.salo(at)tuusula.fi, p. 040 314 3019
Yritysasiamies Toni Popovic, toni.popovic(at)tuusula.fi, p. 040 314 4406
Toimitusjohtaja Mika Liikonen, m.liikonen@mapei.fi, p. 040 546 0886

Takaisin