Kesälukukampanja lapsille

Tuusulan kirjastot avaavat lomakauden kunniaksi lasten kesälukukampanjan. Kampanjalla halutaan innostaa lapsia lukemaan myös kesällä. Kampanjan tunnuksena on kuvittaja Salla Savolaisen Kirja-Ahmatti, joka aikoo ahmia kirjoja ainakin riippumatossa, teltassa ja koivun alla. Luetuksi tulevat sarjakuvat, jännittävät kirjat, ullakolta löytyneet kirjat, kaverin lempikirjat ja monet muut. Mitä teillä luetaan?

Kampanjaan voi osallistua täyttämällä Ahmatti-lomakkeen omassa kirjastossa. Jokaisesta luetusta kirjasta saa Kirja-Ahmatin kirjaston seinälle osaksi tuusulalaisten Ahmattien laumaa. Kaikkien yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan palkinto.

Kampanja käynnistyy kesäkuussa ja on käynnissä elokuun loppuun.

Tuusulan kunnankirjaston kesälukukampanja on osa kansallista Lastenkirjainstituutin ja Lukukeskuksen koordinoimaa Suuri lukuseikkailu-hanketta. Hankkeen tavoitteena on tukea lasten ja nuorten pitkäjänteistä lukuharrastusta erilaisin kampanjoin yhdessä yhteistyötahojen, kuten kirjastojen ja koulujen, kanssa.
Ahmatti-juliste

19.06.2017

Takaisin