Sivistyksen toimialueen koronavirusviesti koteihin 5.5.2020

Lähetetty Daisyn ja Wilman kautta huoltajille. 

Hallitus on tiedottanut eilen 4.5.2020 toimintasuunnitelmasta koronakriisin hallinnasta ja viruksen aiheuttamien rajoitusten vaiheittaisesta purkamisesta. Suomessa koronavirusepidemian kasvu on pysähtynyt rajoitustoimien ja hygieniakäyttäytymisen selvän parantumisen kautta. Vaikka epidemia on tällä hetkellä suvantovaiheessa, on edelleen olemassa uhka sen kiihtymisestä uudelleen. ​

Hallituksen toimilla on pyritty ja pyritään estämään viruksen leviämistä yhteiskunnassa, turvaamaan terveydenhuollon kantokyky ja suojelemaan erityisesti riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä. Hybridistrategiassa laajamittaisista rajoitustoimista siirrytään hallitusti aiempaa kohdennetumpiin toimenpiteisiin ja tartuntatautilain, valmiuslain ja mahdollisten muiden säädösten mukaiseen tehostettuun epidemian hallintaan. ​

Rajoitusten poistoa: kokoontumisrajoite

Kokoontumisrajoituksien osalta henkilömäärärajoitusta lievennetään nykyisestä 10 henkilöstä enintään 50 henkilöön 1.6. alkaen toistaiseksi. Tilanne arvioidaan uudelleen kesäkuun loppuun mennessä.

50 hengen kokoontumisrajoitusta sovelletaan julkisten kokoontumisten lisäksi myös yksityisen ja kolmannen sektorin järjestämissä tilaisuuksissa, kulttuuri-, harraste-, liikunta- ja urheilutapahtumissa sekä uskonnollisissa tilaisuuksissa.

Sisätilojen ja alueellisesti rajattujen ulkotilojen, kuten huvipuistojen, eläintarhojen, kirjastojen ja elokuvateattereiden osalta turvallisuus varmistetaan asiakasmäärien rajaamisen, turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeistuksen kautta.

Perusopetus ja varhaiskasvatus

Hallitus päätti neuvottelussaan 29.4.2020 purkaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen rajoitteet terveysviranomaisten arvion pohjalta. Takaisin lähiopetukseen siirrytään torstaina 14. 5.2020. Siirtyminen tehdään hallitusti ja turvallisuudesta huolehtien. Toivotamme lapset ja nuoret lämpimästi tervetulleiksi varhaiskasvatukseen ja kouluun. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Opetushallitus ovat laatineet ohjeet opetuksen järjestäjille 4.5.2020, joita noudattaen varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen voidaan palata 14.5.2020. Tästä ohjeeseen

Perusopetuksessa opetus tapahtuu omassa ryhmässä luokanvalvojan tai luokanopettajan ohjauksessa siinä määrin kuin se on mahdollista. Oppilaiden kouluruokailu hoidetaan eväspaketein, mikä mahdollistaa myös retkien tekemisen esimerkiksi lähiluontoon. Varhaiskasvatuksessa ruokailu tapahtuu omassa ryhmässä tai ruokasaleissa porrastaen.

Tällä hetkellä Tuusulassa valmistelemme valtakunnallisen ohjeistuksen pohjalta vielä tarkempia kunta- ja yksikkökohtaisia ohjeita, jotka tiedotamme huoltajille ensi viikon alussa ennen lähiopetuksen alkamista. Koulumme ja päiväkotimme ovat erilaisia fyysisiltä tiloiltaan ja oppilasmääriltään, joten yksikkökohtaiset ratkaisut tarvitaan.

Huoltajille on lähetetty 4.5.2020 ohjeita poissaoloista ilmoittamiseen ja riskiryhmiin kuuluviin lapsiin ja nuoriin.

Lukio ja Tuusulan Opisto

Lukioita, ammatillisia oppilaitoksia, korkeakouluja ja vapaata sivistystyötä koskevat rajoitukset ovat voimassa 13.5.2020 asti. Sen jälkeen 14.5. alkaen edellä mainittujen oppilaitosten tilojen käyttöä opetukseen hallitaan tartuntatautilain mukaisilla toimenpiteillä. Lähiopetukseen on mahdollista palata hallitusti ja porrastetusti. Valtioneuvosto kuitenkin suosittelee, että yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa, lukioissa, ammatillisessa opetuksessa, vapaassa sivistystyössä sekä aikuisten perusopetuksessa jatketaan etäopetusta lukukauden loppuun.

Tuusulan lukion kaikissa toimipisteissä jatketaan valtioneuvoston suosituksen mukaan etäopetusta 30.5.2020 asti. Opiskeluhuollon, ohjauksen ja erityisopetuksen tapaamisia on mahdollista järjestää lähitapaamisina, mutta suositaan etätapaamisia. Läsnäoloa koululla vaativia kokeita tai muita ryhmätapaamisia emme järjestetä.

Tuusulan opistossa lähiopetukseen palataan aktiivisimmin kesäkuussa 2020. Tuolloin ohjelmassa ovat Metsäjooga sekä Maisemamaalauskurssi Halosenniemessä.  

Kuvataidekoulu

Taiteen perusopetuksen järjestämistä koskevat rajoitukset ovat voimassa 13.5. asti, jonka jälkeen näiden oppilaitosten tilat avataan vastaavasti lähiopetukselle.

Kuvataidekoulu siirtyy lähiopetukseen 14.5. lähtien. Huoltajia tiedotamme asiasta sähköpostitse.

Kuvataidekoulun kesäkurssit järjestämme Hyrylän ja Kellokosken opetuspisteissä viikoilla 23 ja 24. Ilmoittautuminen kesäkursseille alkaa ma 18.5. klo 13.00. Lisätietoja kesäkursseista: /sivu.tmpl?sivu_id=8238

Kulttuuri, museot ja kirjasto

Valtioneuvoston linjauksen mukaan kirjojen ja muiden aineistojen uloslainaaminen kirjastoista sallitaan välittömästi.

Tuusulan kirjasto valmistelee lainaamisen aloittamista

Valtioneuvosto linjasi 5.5. koronavirusrajoituksien asteittaisesta purkamisesta ja antoi kirjastoille luvan aineistojen lainaamiseen. Valmistelut lainauksen mahdollistamiseksi on käynnistetty. Tiedotamme heti kun turvalliset ratkaisut lainaamiseen ovat valmiit. Varausten teko verkkokirjastossa https://kirkes.finna.fi/ on jo mahdollista. 

Seuraavat julkiset sisätilat avataan 1.6. alkaen hallitusti ja asteittain: valtion ja kuntien museot, teatterit, Kansallisooppera, kulttuuritalot, kirjastot, kirjastoautot, Kansallisarkiston asiakas- ja tutkijasalipalvelut, harrastustilat ja -paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, järjestöjen kokoontumistilat, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset.

Tuusulan museot avautuvat kesäkuun alussa. Halosenniemi on 1.6. lähtien avoinna joka päivä 11-18. Aleksis Kiven kuolinmökki ja taitelijakoti Erkkola avautuvat 2.6. ja ovat auki tiistaista sunnuntaihin 11-18. Halosenniemen kesänäyttelynä jatkaa talvella avattu Piirustuskoulusta maailmalle – Albert Gebhard Pekka Halosen vieraana. Erkkolassa avautuu näyttely Muumeja ja maaluksia -Tove Janssonin maailma.

Vapaa-aikapalvelut

Ulkoharrastuspaikat avaamme 14.5. alkaen kokoontumisrajoituksia noudattaen ja urheilukilpailut ja -sarjat voidaan käynnistää 1.6. alkaen erityisjärjestelyin.

Tuusulan vapaa-aikapalvelut valmistelee em. aikataulun mukaan nuorisotilojen, ulkoliikuntapaikkojen, urheilukenttien, uimarantojen ja uimahallin avaamista henkilörajoitukset, resurssit ja alueelliset palvelut huomioiden.

Yhteistyöterveisin,
Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja

 

06.05.2020

Takaisin