Vuoden tuusulalainen kirjoittaja 2023 -tunnustuspalkinto Silja Sillanpäälle

Vuoden tuusulalainen kirjoittaja -tunnustuspalkinto myönnetään todelliselle lastenkulttuurin moniottelijalle Silja Sillanpäälle, joka on kirjoittanut lastenkirjoja, käsikirjoittanut ja dramatisoinut lasten televisioanimaatioita ja teatteriesityksiä ja myös näytellyt ja ohjannut.

Silja Sillanpään mittavaan tuotantoon kuuluvat mm. viimeisimpinä Salasaari - lastenkirjat sekä Salasaaren seikkailijat -televisiosarja. Hän on kirjoittanut lastenkirjojen lisäksi oppikirjoja, lastenmusiikkia- ja näytelmiä.  Sillanpään tunnetuin hahmo on Pikkukakkosessa seikkaillut Katti Matikainen, joka on päässyt myös Sillanpään kirjoittamien lastenkirjojen hahmoksi. Lisäksi Sillanpää on tehnyt lukuisia muita tv-käsikirjoituksia Ylen Lastenohjelmille kuten Syrhämä- ja Koiramäki -sarjat.

Vuoden tuusulalainen kirjoittaja -tunnutuspalkinto myönnetään vuonna 2023 kolmannen kerran. Tällä kertaa raati halusi nostaa esiin lastenkirjallisuuden ja - kulttuurin merkitystä.

Vuoden tuusulalainen kirjoittaja -tunnustuspalkinto myönnetään Kirjaston kotiseutukokoelma -rahastosta. Palkinnon tarkoituksena on kannustaa tuusulalaisia kirjailijoita ja kirjoittajia heidän tärkeässä työssään kirjallisen kulttuurin edistäjinä. Palkinto voidaan myöntää tuusulalaiselle tai Tuusulassa vaikuttaneelle henkilölle, ryhmälle tai yhdistykselle.

Palkinnon saajasta päättää Tuusulan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kirjastotoimenjohtajan esityksestä. Palkintoa varten perustettiin palkintoraati, johon kuuluvat kirjastotoimenjohtaja Annastiina Louhisalmi, kirjastonhoitaja Sara Kokkonen sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenet Janne Mellin ja Monica Avellan.

Vuoden tuusulalainen kirjoittaja -palkinto sisältää kunniakirjan ja rahapalkinnon. Vuonna 2023 palkinnon arvo on 1500 euroa. Palkinto jaetaan lauantaina 18.3. klo 12 Tuusulan pääkirjastossa.

Sillanpaa Silja Veikko Somerpuro WSOY

27.02.2023

Takaisin