Tuusulan vetovoima todentuu muuttovoittotilastoissa – monipuoliset asumismahdollisuudet ja kehittyvät palvelut houkuttelevat uusia asukkaita

03.08.2021

Tuusula on alkuvuoden 2021 vetovoimaisin kunta Suomessa, kun Tuusulan muuttovoitto Suomesta on tammi-kesäkuun suurin Tilastokeskuksen väestömuutosten ennakkokuukausitietojen mukaan. Alkuvuonna Tuusulaan on muuttanut 454 uutta asukasta. Vetovoimaa Tuusulaa kohtaan ovat lisänneet monipuoliset asumismahdollisuudet ja kehittyvät palvelut.

Monipuoliset asumismahdollisuudet tarjoavat jokaiselle jotakin

Tuusulasta löytyy runsaasti erilaisia asumismahdollisuuksia eri elämäntilanteisiin. Tuusulassa asutaan kohtuuhintaisesti sekä luonnonrauhan ja kulttuurikohteiden että pääkaupunkiseudun sykkeen lähettyvillä.

Uusia asukkaita Tuusulaan on tuonut muun muassa oman kodin rakentamisesta kiinnostuneille tarjolla ollut runsas omakotitonttitarjonta eri puolella kuntaa. Jokaisessa kuntakeskuksessa, niin Etelä-Tuusulassa Hyrylän ja Lahelan alueella kuin Pohjois-Tuusulassa Jokelassa ja Kellokoskellakin on ollut tontteja myynnissä ja niiden menekki on ollut erityisen positiivista viime vuosina.

– Tuusulassa on myynnissä tai vuokrattavissa tälläkin hetkellä vapaita omakotitontteja pohjoisesta etelään. Pohjois-Tuusulassa sijaitsevan Jokelan Pelkokaaren asuinalueen tontit ovat vain kivenheiton päässä Jokelan juna-asemasta ja palveluista, ja Kellokosken Linjapuiston uusi asuinalue sijoittuu kulttuurihistoriallisen ruukin läheisyyteen. Etelä-Tuusulassa Anttilanrannan luonnonkaunis ympäristö houkuttelee puolestaan asumaan Tuusulanjärven maisemissa. Suositulle Lahelanpellon pientalovaltaiselle alueelle on tulossa lisää tontteja hakuun syyskuussa, kertoo pormestari Arto Lindberg.

Omakotitalojen lisäksi eri asumismuodon kuten omistus-, vuokra- tai asumisoikeusasumisen mahdollistavia tuottajamuotoisten rakennuttajien asuntoja on rakentunut ahkerasti ympäri Tuusulaa. Myös olemassa oleva asuntokanta tarjoaa niin pientaloasumisesta kuin kerrostaloasumisestakin kiinnostuneille eri kokoisia koteja.

Kesällä 2020 vietetyt Tuusulalle kolmannet asuntomessut polkaisivat toden teolla käyntiin tulevaisuuden kyläkaupungin Rykmentinpuiston rakentumisen. Hyrylän keskustan kainaloon vanhalle historiaa henkivälle kasarmialueelle rakentuva Rykmentinpuisto on valmistuessaan koti jopa 15 000 asukkaalle. Tällä hetkellä alueella asutaan jo Puustellinmetsän asuntomessualueella ja uimahallin läheisyyteen valmistuneissa taloissa. Lisää kohteita on rakentumassa parasta aikaa uutta kotiaan etsiville.

Tuusulan muuttovetovoimasta kertoo tuore aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n johtavan asiantuntijan Timo Aron koostama kartta ja graafi Tilastokeskuksen 1-6/2021 väestömuutosten kuukausitiedoista (ennakkotiedot):

 Timo Aro, aluetutkija, aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI, muuttovetovoima kunnittain tammi-kesäkuussa 2021

Kuvalähde: Twitter/Timo Aro, aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI, muuttovetovoima kunnittain tammi-kesäkuussa 2021.

Kehittyvät palvelut tarjoavat moderneja oppimisympäristöjä ja monikäyttöisiä tiloja asukkaille

Tuusula uudistaa tulevina vuosina palveluverkkoaan. Uudistamishankkeiden tavoitteena on tarjota kuntalaisille terveet, turvalliset ja modernit oppimisympäristöt sekä monikäyttöiset tilat asukaskäyttöön.

Erityisesti Tuusulan keskuksen Hyrylän palvelut kehittyvät lähivuosina näkyvästi, kun liike- ja palvelukeskus sekä lukio ja kulttuuritalo Monio rakentuvat keskustaan. Uusi liike- ja palvelukeskus, joka tulee pitämään sisällään kaupallisia palveluita, toimitiloja ja asukkaille kokoontumistiloja, otetaan tämän hetkisen arvion mukaan käyttöön joulun 2023 – alkuvuoden 2024 aikana. Oppimisen ja kulttuurin keskus Monion rakentaminen on juuri käynnistynyt. Valmistuessaan sen katon alle muuttavat Tuusulan lukio, Tuusulan Opisto, Tuusulan kuvataidekoulu ja Keskisen Uudenmaan musiikkiopisto. Monion on määrä aloittaa toimintansa elokuussa 2023. Monio tulee toimimaan kuntalaisten yhteisenä kulttuuritalona ja olohuoneena. Lisäksi Hyrylään on valmistumassa parasta aikaa huppunsa alla uusi Martta Wendelin -päiväkoti.

Muita Tuusulan palveluverkon tulevia uudistuksia ovat Kirkonkylän kampus, Riihikallion monitoimikampus, Rykmentinpuiston monitoimikampus, Lahelan monitoimikampus ja Jokelan koulukeskus.

Tutustu Tuusulan asumismahdollisuuksiin osoitteessa www.tuusula.fi/koti.

Lisätiedot:
Pormestari Arto Lindberg, p. 040 314 3101, arto.lindberg@tuusula.fi

 

Takaisin