Bongaa museoharvinaisuudet Tuu museoon -viikoilla

23.07.2019

Jokelan tiilitehdas.Kuva Sami MannerheimoPian on harvinaista herkkua tarjolla. Heinä-elokuun vaihteessa Tuusulassa vietetään historian ensimmäisiä Tuu museoon -viikkoja. Merkitykselliseksi ja poikkeukselliseksi kahden viikon mittaisen tapahtuman tekee se, että samaan aikaan avoinna ovat kaikki kunnasta löytyvät museot - myös ne, jotka avaavat ovensa vain tilauksesta.

Halosenniemi, Erkkola, Lottamuseo tai vaikkapa Ilmatorjuntamuseo ovat tuttuja monelle tuusulalaiselle – tai kauempaa saapuneelle vieraallekin. Tuu museoon -viikot kuitenkin mahdollistavat sen, että 30.7.–11.8. kulttuuriystävillä on mahdollisuus vierailla myös harvoin avoinna olevissa museokohteissa.

Poikkea loppukesästä Rantatien suosikkikohteissa, ja liitä saman reissun yhteyteen vaikkapa Klaavolan talo, Tuusulan työläiskotimuseo tai Tuusulan Automuseo. Viimeistään nyt jokaisella on tuhannen taalan paikka ottaa selvää, mitä nämä museoharvinaisuudet ovat ja miltä ne näyttävät sisältä.

Kellokosken sairaalamuseo. Kuva Tarja KärkkäinenMuseoharvinaisuudet esittäytyvät

Tuu museoon -viikot ottivat tuulta siipiensä alle, kun Tuusulan kunta sai perintövaroja Valtionkonttorilta ja perusti Kulttuuria kaikille -rahaston. Avustuksesta lohkeaa monta iloa kuntalaisille. Ensimmäisenä sen turvin jokainen tuusulalainen museo avataan toviksi kaiken kansan ihasteltavaksi.

Muita harvoin avoinna olevia kohteita ovat Kellokoskella sijaitsevat Sairaalamuseo ja Ruukin tehdasmuseo sekä Jokelan tiilitehtaan alue. Tapahtumaviikkojen kylkeen on luvassa myös runsasta oheisohjelmaa muun muassa Jokelaan ja Kellokoskelle.

Kellokosken ruukin tehdasmuseo. Kuva Tarja KärkkäinenAvoinna peräti 11 museota

Museoamanuenssi Jaana Koskenranta sanoo, että asukkaiden kynnystä tutustua Tuusulan runsaslukuiseen museotarjontaan on haluttu madaltaa. Tuu museoon -viikkojen aikana samaan aikaan on nyt avoinna peräti 11 museota, mikä on jo kulttuuriteko itsessään.

– Toivomme, että kahden viikon mittainen tapahtuma innostaa kuntalaisia hyppäämään vaikka pyörän selkään ja tutustumaan sellaisiinkin museoihin, jotka eivät ole heille entuudestaan tuttuja.

Rohkeimmat harrastavat kotiseutumatkailua ja tekevät visiitin yli kuntakeskusrajojen toiselle puolelle kuntaa. Nyt siihen on ainakin loistava syy.

Tuu museoon -viikot Tuusulassa 30.7.–11.8. Tapahtumaviikkojen aikana kaikki museot ovat avoinna tiistaista sunnuntaihin ainakin klo 11–17 tai pidempään. Huom! normaalit pääsymaksut.

Laula kanssain -yhteislaulutilaisuuksia järjestetään Klaavolan talossa, Jokelan tiilitehtaan alueella sekä Kellokosken Ruukin Konepajalla.

Tarkista kaikki ohjelmatiedot Tuusulan tapahtumakalenterista > 

Takaisin