Kulttuurikahvilassa viestintää ja apuraha-anomuksia 7.10.2020 klo 17.30

16.09.2020

Lokakuun kulttuurikahvilassa on tarjolla vinkkejä ja hyviä käytäntöjä viestintään niin tapahtumajärjestäjille kuin kulttuuriyhdistyksillekin. Miten saadaan tieto kulkemaan ja yleisö liikkeelle?

Kulttuurikahvilassa perehdytään tapahtumaviestinnän viimeisiin virtauksiin ja osallistujat pääsevät halutessaan jakamaan myös omaa osaamistaan muille. Päätoimittaja Joonas Romppanen pistäytyy antamassa vinkkejä hyvän lehdistötiedotteen tekemiseen ja yhteistyöhön paikallislehden kanssa. 

Illan aikana tarjotaan apua kunnan sähköisen kulttuuri- ja taideavustusten hakemuksen täyttämiseen. Hakuaika on 1.–15.1.2021.

–      Kunnalla on kulttuuri- ja taideavustusten lisäksi haettavana jatkuva avustus matalan kynnyksen toimintaan sekä matkoihin ja edustukseen. Kulttuurikahvilaan osallistuneet saavat tietotaitoa laadukkaan hakemuksen tekemiseen ja sitä kautta paremmat onnistumisen mahdollisuudet, kulttuurituottaja Jaana Hopeakoski kertoo.

Tapahtuma järjestetään virtuaalisesti verkossa Teams-kokouksena. Tapahtumaan ei ole ennakkoilmoittautumista.

Kulttuurikahvila on tuusulalaisten kulttuuriyhdistysten, tapahtumantekijöiden, tuottajien ja taiteilijoiden avoin tapaamisfoorumi. Se on tietojen jakamista, tutustumista ja ideoiden testaamista sekä innostusta, energiaa, vapaaehtoistyötä ja kotiseuturakkautta. Lämpimästi tervetuloa!

Kulttuurikahvilan järjestää Tuusulan kulttuuripalvelut. 

 

Lisätietoa ja liittymisohjeet kokoukseen:

Tuusulan kunnan nettisivut: www.tuusula.fi/kulttuurikahvila

Tuusulan tapahtumakalenteri: https://tapahtumat.tuusula.fi/fi-FI/page/5f3a66f5f740b151793d09db

Facebook: https://www.facebook.com/events/2697746257164764

Takaisin