Tuusulan tonttiarvonnan töitä esille verkkogalleriassa – valitse suosikkisi!

20.11.2020

3.–30.8.2020 pidettyihin asuntomessuihin liittyen Tuusulan kunta järjesti Taiteile itsellesi tontti -arvonnan. Arvonnan voitti työ, joka kuvaa ”Rakkauden voimaa”. Nyt etsitään yleisön suosikkia.

Tonttiarvontaan osallistuneisiin töihin, tai otokseen niistä, pääsee nyt tutustumaan verkkogalleriassa. Yleisön suosikiksi on ehdolla 32 kansalaisten tekemää taideteosta. Verkossa esillä olevat työt on valinnut Tuusulan museo. Taideteokset on valittu siten, että ne kuvastavat sitä monipuolisuutta, jota arvonta inspiroi.

Arvonta osana asuntomessuja

Tuusula järjesti tonttiarvonnan osana useiden vuosien ajan valmisteltuja asuntomessuja. Arvontaan oli mahdollista osallistua 31.7.–30.9. tekemällä taideteos: piirros, laulu, tanssi tai minkälainen vain taideteos oman mielikuvituksensa rajoissa. Tuusula sai määräaikaan mennessä 2 590 teosta.

– Asuntomessut olivat meille iso ponnistus monessa mielessä, mutta saavutimme tavoitteemme. Saimme Tuusulalle paljon näkyvyyttä, mikä on omiaan edesauttamaan elinvoimaamme. Mediassa saamamme huomio jatkuu edelleen, sillä nyt marraskuussa messut nähdään Huvila & Huussi -televisio-ohjelmassa, ja virtuaaliset asuntomessutkin ovat vielä käynnissä, pormestari Arto Lindberg sanoo.

Valitse suosikkisi!

Äänestä mielestäsi parasta teosta ja voit voittaa lahjakortin Ravintola Krapihoviin! Palkinnon arvo on noin 122 euroa ja osallistumisaikaa on 17.12. saakka. Tykkää mieleisestäsi teoksesta osoitteessa elamisentaidetta.fi/kansalaisgalleria ja jätä yhteystietosi verkkosivun alaosassa olevalla lomakkeella, niin olet mukana arvonnassa.

 

Lisätiedot:

Pormestari Arto Lindberg, 040 314 3101, arto.lindberg@tuusula.fi

Vs. viestintäpäällikkö Paula Miettinen, 040 314 2004, paula.miettinen@tuusula.fi

Verkkogalleria

Takaisin