Tuusulan taiteiden yö tarjoilee kuntalaisille upeita elämyksiä

01.08.2022

Tuusulan taiteiden yö tarjoilee kuntalaisille upeita elämyksiä

Tuusulan taiteiden yö on jo vuosien ajan järjestetty elokuun toisena perjantaina. Ajankohta pysyy samana tänäkin vuonna, 12.8. klo 18–22 Tuusulassa on tarjolla monipuolinen kattaus kulttuuria kaiken ikäisille.

Yksi merkittävimmistä muutoksista on uusi päätapahtumapaikka Kotorannanpuistossa, kunnantalon takana. Tapahtuma laajenee myös Kellokoskelle ja Jokelaan. Tuusulan kunnan järjestämää ohjelmaa toteutetaan Kotorannanpuiston lisäksi Aleksis Kiven kuolinmökillä, Halosenniemessä, Taiteilijakoti Erkkolassa, Kellokosken Ruukin alueella ja Jokelan Tiilitehtaalla. Kellokosken ohjelmistoa koordinoi hankekehittäjä Jenni Kontto ja Jokelassa apuna koonnissa toimii Jekku ry.

”Kotorannanpuistossa pääsee fiilistelemään musiikki- ja sirkusesityksistä ja puuhaamaan tee se itse -verstas-alueella. Piknik-alueella voi nauttia omia eväitä tai kahvila-alueelta hankittuja herkkuja. Kunnan järjestämän ohjelman lisäksi on mahtavaa, että Tuusulan taiteiden yö näkyy laajasti ympäri kuntaa. Kuntalaisilla on runsaasti erilaisia ohjelmavaihtoehtoja valittavakseen, tylsää ei varmasti tule olemaan kenelläkään”, kertoo Tuusulan taiteiden yö -tapahtumaa tuottava kulttuurituottaja Lotta Mikkonen.

Kellokosken Ruukilla pääsee muun muassa nauttimaan sanataiteesta, sairaalamuseon historiasta ja tapaamaan taiteilijoita, Jokelan Tiilitehtaan valaisee valotaideteos ja illan aikana kuullaan useita artisteja. Etelä-Tuusulassa lapsiperheille on tarjolla teatteria, sirkustaidetta ja elämyksellinen luontopolku Sarvikalliolla, Ohjelmistoon mahtuu myös upeita puutarhakonsertteja ja installaatioita. Illan ohjelmisto on kokonaisuudessaan nähtävissä kunnan nettisivuilla www.tuusula.fi/taiteidenyo

Kuljetus ja pysäköinti

Kunta järjestää bussikuljetuksia Järvenpään rautatieasemalta Etelä-Tuusulaan, Tuusulan linja-autoasemalta Kellokoskelle ja Jokelaan. Kuljetusten aikataulut nähtävissä www.tuusula.fi/taiteidenyo. Parkkipaikkoja Kotorannankujalla on rajoitetusti. Ensisijaisesti suosittelemme liikkumista tapahtumapisteiden välillä jalan ja pyörällä. Lisätietoja myös parkkipaikoista löytyy tapahtuman nettisivuilta.

 

Lisätietoja tapahtumasta:

www.tuusula.fi/taiteidenyo
kulttuurituottaja Lotta Mikkonen
lotta.mikkonen@tuusula.fi
0403143437

Takaisin