Tuusulan taiteiden yö keskittyy Etelä-Tuusulassa Kotorannanpuistoon, ei Rantatielle

09.08.2022

Tuusulan taiteiden yötä vietetään perjantaina 12.8.2022. Tapahtuma levittäytyy ympäri kuntaa, suurimmat keskittymät ovat Kellokosken Ruukissa, Jokelan Tiilitehtaalla ja Kotorannanpuistossa Tuusulanjärven rannalla. Rantatietä ei suljeta liikenteeltä tapahtumailtana, vaan museot ja yritykset toimivat siellä normaalisti osan järjestäessä taiteiden yöhön liittyvää ohjelmaa.

TTY Boksi laine

Tuusulan kunnan järjestämää ohjelmaa toteutetaan Kotorannanpuiston lisäksi Aleksis Kiven kuolinmökillä, Halosenniemessä, Taiteilijakoti Erkkolassa, Kellokosken Ruukin alueella ja Jokelan Tiilitehtaalla. Tuusulalaiset yrittäjät ja yhdistykset järjestävät runsaasti tapahtumia omissa tiloissaan, esimerkiksi Gustavelundissa on konserttien lisäksi mm. käsityöläisten myyjäiset.

Etelä-Tuusulassa lapsiperheille on tarjolla teatteria ja sirkustaidetta sekä elämyksellinen luontopolku Sarvikalliolla. Haloseniemen puutarhassa nähdään Nukketeatteri Ofelian esitys Pihlajan lasten seikkailu klo 17 ja 18. Taiteilijakoti Erkkolassa Teatteri Rollo esittää Umpimähkän valtakunta -esityksen klo 18 ja 19, Keski-Uudenmaan tanssiopiston sirkuslinjan esitys on klo 18.35 ja Sirpakat -kansantanssi- ja musiikkiryhmä klo 20.

Artisti M (Minja Koski) esiintyy Lumos-jousikvartetin kanssa Aleksis Kiven kuolinmökillä klo 17. Oma retkituoli tai istuinalusta mukaan.

Kellokoski pe 12.8.

Kellokosken Ruukilla pääsee nauttimaan musiikista ja sanataiteesta, Kellokosken sairaalamuseon historiasta sekä tapaamaan taiteilijoita. Milana Misic konsertoi klo 20.30 Janne Hovin säestyksellä. Fire Ladyn tulishow nähdään klo 18 ja klo 21 Ruukin yläparkkipaikalla lasipalatsin edessä. Kellokoskella valmistettujen Suomen ensimmäisten alumiiniveneiden eli Kello-veneiden regatta on patoaltaalla klo 18.15–19.15. Kuoseja mm. Nansolle suunnitellut muotoilija Laura Gröndahl toteuttaa Ruukkiin uuden ulkoilmataideteoksen.

Jokela pe 12.8.

Jokelan asemalla on avoimet ovet sekä savi- ja jättikuplatyöpajoja klo 17–19. Mosaiikkitaiteilija Leena Niiolla on avoimet ovet klo 12–21 (Tiensuuntie 100). Helsingin nörtein naiskuoro Another Castle esittää elokuvista ja tv-sarjoista tuttuja kappaleita Jokelan kirjastossa klo 19. Jokelan Tiilitehtaan valaisee valo- ja äänitaideteos Uumeniin klo 12-23 ja illan aikana kuullaan useita artisteja, kuten Rebekka Holi ja Syskofrenia. Tikusta Asiaa-improteatteri esiintyy Tiilitehtaalla klo 18.

Kotorannanpuiston tapahtuma-alue pe 12.8. klo 18–22

Kotorannanpuistossa Tuusulanjärven rannalla (Kotorannankuja 10) järjestetään ikärajaton tapahtuma. Tapahtuma-alueella nähdään klo 18 alkaen TipTop Walkersin sirkus- ja tuliesityksiä, Värttinän Sari ja Mari Kaasisen sekä Karoliina Kantelisen lauluyhtye Set’Akat, jazz-yhtye Signe, Bossa Nova -duo Aleksi Ranta ja Ida Häkli sekä paljon muuta. Verstas-alueella voi kokeilla tekemistä itse mm. Järvenpään Kukkatalon kukkasormustyöpajassa.

Kotorannanpuistoon voit tuoda omat piknik-eväät tai hankkia herkut myyntipisteistä. Mukana menossa ovat Sanga Foodtruck, Happy Days - Street Food, Mannilan konditoria ja Sotilaskodin munkit. Alueella ei ole alkoholin anniskelua eli tapahtuma sopii kaikenikäisille. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Tervetuloa!

Taiteiden yön ohjelma kokonaisuudessaan on nähtävissä Tuusulan tapahtumakalenterissa > (avautuu uuteen välilehteen)

Käsiohjelman voi tulostaa verkosta: www.tuusula.fi/taiteidenyo


Kuljetus ja pysäköinti

Tapahtumapisteiden välillä kannattaa liikkua kävellen tai polkupyörällä.
Kunta järjestää bussikuljetuksia Järvenpään rautatieasemalta Etelä-Tuusulaan, Tuusulan linja-autoasemalta Kellokoskelle ja Jokelaan. Aikataulut: www.tuusula.fi/taiteidenyo
Kotorannanpuiston tapahtuma-alueella Kotorannankujalla parkkipaikkoja on rajoitetusti.

Lisätietoja:

Kulttuurituottaja Lotta Mikkonen, lotta.mikkonen@tuusula.fi, 0403143437

Takaisin