Maantien 152 suunnittelu välillä Hämeenlinnanväylä - Tuusulanväylä jatkuu

17.09.2020

Uudenmaan ELY-keskus, Vantaan kaupunki ja Tuusulan kunta laativat aluevaraussuunnitelmaa uuden tieyhteyden (mt 152) toteuttamisesta välille Hämeenlinnanväylä (vt 3) ja Tuusulanväylä (kt 45). Tieyhteys on Uudenmaan maakunnan kehittämistavoitteiden mukainen. Hankkeen vaihtoehtoja on tutkittu ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä (YVA).  Suunnittelua on päätetty jatkaa vaihtoehdon 1 pohjalta. Hankkeen myötä Keski-Uudellemaalle muodostuu uusi seututieyhteys. Se kytkeytyy lännessä Klaukkalan ohikulkutien rakenteilla olevaan eritasoliittymään ja idässä Tuusulanväylän Kulomäen eritasoliittymään nykyisen seututien (mt 152) jatkeeksi.

Hankkeesta laaditaan päätöksentekoa ja kuntien kaavoitusta palveleva aluevaraussuunnitelma. Suunnittelu lähtee tarpeesta kehittää Uudenmaan pääväylien välisiä poikittaisia yhteyksiä ja tukea maakunnallisesti merkittäviä logistiikkatoimintoja. Maantien 152 suunnittelu on ollut esillä jo 1990-luvulla. Tiestä on laadittu useampia suunnitelmia ja sitä on kutsuttu monissa yhteyksissä Kehä IV-nimellä.  Maantien yhteystarve on osoitettu Uudenmaan maakuntakaavassa ja uudessa maakuntakaavaehdotuksessa (Uusimaa-kaava 2050).  Tarkempaa suunnittelua tarvitaan erityisesti Vantaan ja Tuusulan kaavoitusta varten. Sekä Tuusulassa että Vantaalla on parhaillaan käynnissä yleiskaavan laatiminen ja lisäksi Tuusulan Focus-alueella on käynnissä uuteen tiehen kytkeytyvää asemakaavoitusta.

YVA-selostuksessa esille hankkeen keskeiset vaikutukset

Hankkeen vaihtoehtoja on tutkittu ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä (YVA) lainsäädännön tarkoittamalla tavalla (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 252/2017). Huhtikuussa 2020 valmistuneessa arviointiselostuksessa (YVA-selostus) esitetään ympäristövaikutukset, vaihtoehtojen vertailu ja johtopäätökset.   YVA-menettelyn tutkitut hankevaihtoehdot olivat seuraavat:

  1. Vaihtoehtona 1 (VE 1) on ollut uuden maantietasoisen väylän toteutus Hämeenlinnanväylän ja Tuusulanväylän välillä. Reunassa tutkittiin lisäksi vaihtoehtoisia linjauksia 1A ja 1B.
  2. Vaihtoehtona 0+ (VE 0+) on ollut pelkän Focus-alueen uuden maantietasoinen väylän toteutus Myllykyläntien ja Tuusulanväylän välillä.

Selostuksessa todettiin, että hankkeen todennäköisesti merkittävät vaikutukset kohdistuvat asutukseen ja ihmisten elinoloihin, luonnon ja maiseman arvoihin sekä maankäyttöön.  Uuden väylän yhteisvaikutukset alueen kehittyvän maankäytön kanssa ovat merkittäviä. Vaihtoehdossa 0+ vaikutukset rajautuvat maantieteellisesti pienelle alueelle, kun taas vaihtoehdossa 1 muodostuu uusi seututieyhteys, jolla on laaja-alaisia vaikutuksia.

Yhteysviranomainen (Uudenmaa ELY-keskuksen Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue) asetti YVA-selostuksen julkisesti nähtäville keväällä 2020.  Nähtävillä olon päätyttyä yhteysviranomainen kokosi saadun palautteen ja antoi YVA-selostuksesta perustellun päätelmän elokuussa 2020.  Sen mukaan YVA-selostus täyttää YVA-lain ja YVA-asetuksen sisältövaatimukset. YVA-selostuksen perusteella on mahdollista muodostaa kokonaiskuva hankkeen keskeisistä ympäristövaikutuksista. Perusteltuun päätelmään voi tutustua tarkemmin yhteysviranomaisen verkkosivuilla ymparisto.fi/MT152parantaminenYVA

Jatkosuunnitteluun vaihtoehto 1 ja Reunassa linjausvaihtoehto 1B

YVA-menettelyn pohjalta hankkeen ohjausryhmä on tehnyt päätökset jatkosuunnittelua varten. Suunnittelussa edetään YVA-menettelyssä tutkitun vaihtoehdon 1 pohjalta. Keskeiset perusteet tälle valinnalle ovat seuraavat: Vaihtoehto 1 Hämeenlinnanväylän ja Tuusulanväylän välille on liikenteellisesti paras ratkaisu, koska se muodostaa seudullisen päätieyhteyden ja vastaa maankäytön kehittämisen tavoitteisiin. Vaihtoehtoa 1 puoltavat Focus-alueelle suunnitellut logistiikan ja työpaikka-alueen liikkumistarpeet sekä suora yhteys Helsinki-Vantaan lentoasemalle, Kehä III:n ruuhkien keventäminen sekä uuden väylän toiminta maakunnallisena varareittinä. Myös seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimus puoltaa hankevaihtoehtoa 1.

Reunan linjauksista valittiin jatkoon pohjoinen vaihtoehto VE Reuna 1B. Linjausvaihtoehdoilla oli ratkaisevia eroja vain luontoarvoihin kohdistuvien vaikutusten kannalta. Vaikutukset ympäristöön olivat merkittäviä molemmissa linjauksissa, mutta vaihtoehdossa 1B hieman lievempiä. 

Seuraavaksi kaavoitusta palveleva aluevaraussuunnitelma

Maantiestä 152 muodostuu yhdessä Klaukkalan ohikulkutien kanssa pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan kannalta merkittävä uusi väylä. YVA-menettelyn kautta on saatu aikaiseksi huolellisesti tutkittu ratkaisu, jonka pohjalta liikennejärjestelmää ja alueen maankäyttöä voidaan kehittää pitkäjänteisesti.

Hankkeen suunnittelu jatkuu aluevaraussuunnitelman viimeistelyllä. Aluevaraussuunnitelma käsitellään alueen kaavojen yhteydessä Vantaalla ja Tuusulassa. Aluevaraussuunnitelmassa ratkaisu tarkentuu, mutta yksityiskohdat ratkaistaan aikanaan liikennejärjestelmä- ja maantielain mukaisessa tiesuunnitelmavaiheessa. 

Aluevaraussuunnitelma valmistuu siten, että sen ratkaisu ja selvitykset on käytettävissä Vantaan yleiskaavan 2020 hyväksymisvaiheessa loppuvuodesta 2020. Katso lisätietoja yleiskaavan verkkosivuilta  www.vantaa.fi/yleiskaava2020.  Tuusulan puolella suunnittelu on tarkempaa, sillä maantie 152 ratkaisua sovitetaan yhteen Focus-alueen asemakaavoituksen tarpeiden kanssa.

 

Lisätietoja

https://vayla.fi/hameenlinnanvayla-tuusulanvayla

Uudenmaan ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue

Projektipäällikkö Mari Ahonen,

p. 0295 021 265, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

 

Vantaan kaupunki

Yleiskaavapäällikkö Mari Siivola

 p. 040 336 0159, etunimi.sukunimi@vantaa.fi

 

Liikenteen kehittämispäällikkö Emmi Pasanen

p. 050 314 5075, etunimi.sukunimi@vantaa.fi

 

Tuusulan kunta

Kaavasuunnittelija Petteri Puputti

p. 040 314 3515, etunimi.sukunimi@tuusula.fi

Takaisin