Riihikallion ja Ruotsinkylän koulut aloittivat syyslukukauden väistötiloissa – mahdollisuus kokeilla uudenlaisia oppimisympäristöjä

27.09.2019

Lukuvuosi 2019-2020 käynnistyi elokuun 8. päivänä Tuusulan kouluissa. Tänä syksynä Riihikallion ja Ruotsinkylän kouluissa on siirretty osa opetuksesta kesän aikana valmistuneihin väistötiloihin.

- Uudet väistötilat ja niiden kalustus on suunniteltu yhdessä koulujen henkilöstöjen kanssa. Tavoitteena on ollut saada mahdollisimman monikäyttöisiä, avaria ja viihtyisä tiloja, kertoo sivistyksen kehittämispäällikkö Tiina Simons Riihikallion ja Ruotsinkylän koulujen väistötilahankintojen taustoista.

Riihikallion koulun uudet väistötilat istuvat maisemaan

Riihikallion koulun uudet väistötilat istuvat koulun, päiväkodin ja nuorisotilan kokonaisuuden yhteyteen hyvin, kuin sinne alun perin suunniteltuna osana. Harva erottaa väistötilojen olevan väliaikaisratkaisuja niiden ulkoasun perusteella. Uusinta väistötilateknologiaa hyödyntämällä, Riihikallion koulun väistötilat ovat käytettävissä tarvittaessa myös muissa kunnan kohteissa vielä vuosikymmeniä eteenpäinkin materiaaliensa ja siirrettävyytensä vuoksi.

Riihikallion koulun uusissa väistötiloissa toimii seitsemän luokkatilaa aineopetuksen käytössä ja 13 luokkatilaa 1.-6. luokkien kotiluokkina. - Usein miten kaksi luokkaa ja opettajaa toimii samassa tilassa yhdessä opetusta järjestäen, kertoo koulun rehtori Harri Saramola väistötilojen uusista opetusjärjestelyistä. Rehtorin mukaan vierekkäisiä tiloja pyritään käyttämään mahdollisimman joustavasti, mutta monelta osin koululla ollaan vielä näin alkusyksyllä opettelemassa ja oppimassa tilojen tarkoituksenmukaista käyttöä. Käytössä pohditaan vahvasti vuonna 2016 käyttöönotetun uuden opetussuunnitelman vaatimuksia.

Riihikallion koulun väistötilat istuvat alueen kokonaisuuteen
Kuva: Tuusulan kunta/Harri Saramola

Vanha koulurakennus on vielä osin opetuksen käytössä väistötilojen rinnalla. Koulurakennuksessa opiskelee runsaat 200 oppilasta opettajineen ja siellä toimii alakoulun luokista seitsemällä ja esiluokalla omat kotiluokat. Myös koulurakennuksesta löytyvät liikuntasali sekä kemian, kotitalouden, biologian ja käsitöiden aineopetusluokat ovat käytössä.

Riihikalliossa vietetään Kodin ja koulun päivää 27.9.2019, jolloin myös huoltajilla on mahdollisuus tutustua uusiin väistötiloihin.

Ruotsinkylässä positiivinen vastaanotto uusille terveille tiloille

Ruotsinkylässä koulun alueen ympäristöön sulautuvat väistötilat ovat saaneet positiivisen vastaanoton kylällä koulun rehtorin Jyrki Kaarilan mukaan. - Tilaa on mukavasti väistötilojen neliöihin nähden, joten pohjaratkaisut ja suunnittelu ovat onnistuneet hyvin, toteaa Jyrki Kaarila. Myös väistötilojen laadukkaat materiaalit ja monikäyttöiset tilat ovat ilahduttaneet koulun oppilaita ja henkilöstöä.

Myös Ruotsinkylän koululla on käytössä varsinaisesta vanhasta koulurakennuksesta löytyvä ruokasali, liikuntasali, teknisen työn luokka sekä iltapäiväkerhon käytössä olevan liikuntasalin yläaula. Väistötiloista löytyvät oppilaiden kotiluokat ja henkilöstöhuone.

Ruotsinkylän koulun oppilaiden huoltajilla oli mahdollisuus tutustua tiloihin vanhempainillan yhteydessä elokuussa.

Ruotsinkylän koulun väistötilojen pohjaratkaisuihin ollaan tyytyväisiä
Kuva: Tuusulan kunta/Jyrki Kaarila

Väistötilat mahdollisuus kokeilla uudenlaisia oppimisympäristöjä

Uudet väistötilat antavat Tuusulalle hyvän mahdollisuuden kokeilla uudenlaisia oppimisympäristöjä. Oppimisessa tutkitaan ilmiöitä ja tehdään projekteja, mutta edelleen joidenkin asioiden oppimiseen tarvitaan perinteisiä opettajajohtoisia menetelmiä. Tilojen tulee tulevaisuudessa tukea kaikkea tätä. Tällöin tilat eivät ole vain käytäviä ja luokkia eivätkä myöskään täysin avoimia halleja. - Suunnittelun ja kokeilujen kautta löydämme sopivan hybridin näiden ääripäiden väliltä, toteaa opetuspäällikkö Markus Torvinen.

Riihikallion koulun väistötilasta löytyy erilaisia helposti muokattavissa olevia työskentelytiloja
Kuva: Tuusulan kunta/ Pia Visti-Korhonen


Lisätiedot:

Opetuspäällikkö Markus Torvinen, p. 040 314 3410
Sivistyksen kehittämispäällikkö Tiina Simons, p. 040 314 3403
Riihikallion koulun rehtori Harri Saramola, p. 040 314 4300
Ruotsinkylän koulun rehtori Jyrki Kaarila, p. 040 314 4360
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@tuusula.fi.

Takaisin