Koulujen kerhotoiminnan järjestämisestä kiinnostuneita haetaan – matalan kynnyksen toimintaa lapsille ja nuorille

29.04.2021

Takana on haastava lukuvuosi harrastustoiminnassa, ja yhteistyö koulujen kerhotoiminnan järjestämisessä on ollut nyt varsin rajoitettua. Syksyllä 2021 tavoitteenamme on polkaista koulupäivän yhteydessä tarjottavat kerhot ja harrastukset uudelleen käyntiin. Etsimme nyt koulujen kerhotoiminnan järjestämisestä kiinnostuneita yhteistyökumppaneita 24.5.2021 mennessä. 

Katseet kohti seuraavaa lukuvuotta

Osa yhteistyökumppaneistamme onkin jo ilmoittanut olevansa kiinnostunut koulujen kerhotoiminnasta ensi lukuvuonna. Toivomme jokaisen toiminnasta kiinnostuneen kertovan kevään 2021 aikana tarkemmin siitä, millaisia toiveita ja suunnitelmia koulupäivän yhteydessä pidettäviin kerhoihin teillä on.

Kokoamme kevään ja alkukesän 2021 aikana kerhotoiminnan kalenteria, ja aikatauluja päästään koulutilojen käytön osalta vahvistamaan elokuussa koulujen alkaessa. Kerho- ja harrastuskalenterit avataan elokuun loppupuolella ilmoittautumisia varten. Suunnittelu lähtee nyt siitä, että kerhojen osallistujamäärää ei tarvitse rajata koronasyistä, vaan kerhon sopiva koko määrittyisi kerhon luonteen mukaan.

Koulupäivän yhteydessä tapahtuvassa harrastustoiminnassa on tärkeää seuraavat asiat:

  • Kerhot ja harrastukset ovat matalan kynnyksen toimintaa, niihin on kaikilla mahdollisuuksia osallistua.
  • Toiminnasta vastaa täysi-ikäinen.
    • Toiminnassa ohjaajina voi olla mukana myös alaikäisiä, mutta vastuussa olevan täysi-ikäisen henkilön tulee olla aina paikalla.
    • Lasten ja nuorten kanssa toimivilta vaaditaan myös ajantasainen rikosrekisteriote.
  • Harrastuksia ja kerhoja tarjotaan koulun tiloissa ja niiden läheisyydessä paikoissa, joihin on helppo päästä.
  • Harrastuksia ja kerhoja kohdennetaan eri ikäisille vuosiluokkien 19 oppilaille.
  • Harrastuksia ja kerhoja kohdennetaan eri puolille kuntaa eri kokoisille kouluille.
  • Kerhot pidetään aikataulullisesti koulupäivän yhteydessä eli klo 816 (voi päättyä klo 17 paikkeilla vielä) aikana.
    • Aikaan vaikuttaa tilojen saatavuus.

Harrastusten kohdentamisessa lasten ja nuorten toiveet ovat tärkeitä. Tutustu syksyllä 2020 toteutettuun valtakunnalliseen koululaiskyselyyn, jonka tuloksia kannattaa harrastustoimintaa suunnitellessa myös hyödyntää. 

Koulupäivän yhteydessä tapahtuvassa harrastustoiminnassa maksamme seuroille, yhdistyksille ja järjestöille korvauksen työstä, mahdollisista tarvikekuluista ja siirtymistä. Pyrimme siihen, että mukana olisi monipuolisesti kumppaneita tarjoamassa erilaisia harrastuksia eri puolilla kuntaa.

Kiinnostuksesta ilmoittaminen 24.5.2021 mennessä

Ilmoittaessanne kiinnostuksestanne pitää kerhoja ja harrastuksia teette tarjouksen, ja me käsittelemme ja vahvistamme toteutuksen vielä ennen kesälomia. Maksamme teille vahvistuksemme mukaisesti korvauksen 1–2 kertaa syksyn ja 1–2 kevään aikana laskutuksen perusteella.

Tekemänne tarjouksen tulee sisältää seuraavat kohdat:

  • Toimijan nimi ja yhteyshenkilö sekä yhteystiedot
  • Tiedot ohjaajista, jos ne ovat jo saatavilla
  • Lyhyt kuvaus kerhosta ja harrastuksesta
    • Kuvausta käytetään elokuussa, kun avataan ilmoittautuminen kerhoihin.
  • Minkä ikäisille kerho on suunnattu?
  • Kuinka monta kerholaista yhteen kerhoon voidaan ottaa mukaan?
  • Onko kerho koko syyslukukauden mittainen, koko kevätlukukauden mittainen, koko lukuvuoden mittainen vai lyhyempi esim. kahden kuukauden pituinen kerho?
  • Kerhon kustannukset
    • Ohjaajien palkkiot
    • Mahdolliset tarvikekulut
    • Mahdolliset muut kulut
  • Millä kouluilla tai koulujen lähellä sijaitsevissa muissa paikoissa teidän on mahdollista pitää kerhoja?
    • Jos teille sopivat jotkut tietyt päivät ja ajat, voitte antaa niistäkin jo nyt tietoa.

Vastauksia toivotaan maanantaihin 24.5.2021 mennessä osoitteeseen katja.elo@tuusula.fi.

 

Takaisin