KEUKE NEUVOO NYT MYÖS ALOITTAVAT YRITYKSET

21.12.2017

Koko elinkaaren palvelut samasta numerosta

Ensi vuoden alusta Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskuksesta (Keuke) saa myös uusyritysneuvontaa, kun Keuken kanssa pitkään saman katon alla toimineen Keski-Uudenmaan Uusyrityskeskuksen palvelut liitetään osaksi Keukea. Nyt siis kaikki yritysneuvontapalvelut yrityksen perustamisesta koko elinkaaren kestävään kehittämiseen saa Keukesta. 

Yrittäjät ja yrittämisestä kiinnostuneet saavat jatkossa kaiken tarvitsemansa avun vaivattomasti yhdeltä toimijalta. Myös ajanvaraus käy jatkossa yhdestä numerosta. Käytettävissä on monipuolinen, mutta aiempaa selkeämpi kattaus yritysneuvontapalveluita.

Palvelujen yhdistämisen myötä neuvonnassa voidaan jatkossa huomioida paremmin yrityksen ja yrittämisen koko elinkaarta koskevat tarpeet. Käytäntö on osoittanut, että aloittavan yrittäjän neuvonnan kautta tulee myös toimivien yritysten puolelle uskollisimmat asiakkaat. 

- Asiakkuuksien hallinta on nyt kokonaisvaltaisempaa ja voimme varmistaa kaikille yrityksille katkeamattoman neuvontaprosessin. Lisäksi pystymme tunnistamaan ja löytämään potentiaaliset ja kasvunnälkäiset yritykset entistä paremmin, sanoo Keuken toimitusjohtaja Elina Pekkarinen.

NEUVONTA TAKAA PAREMMAN STARTIN

Tilastot kertovat, että uusyritysneuvonnan kautta kulkeneilla yrityksillä on suurempi todennäköisyys onnistua. Neuvonnan kautta perustetuista yrityksistä 90 prosenttia toiminnassa kahden vuoden jälkeen perustamisesta ja 80 prosenttia viiden vuoden jälkeen. Sen sijaan kaikista perustetuista yrityksistä vain puolet selviää kahden vuoden rajapyykin yli.

- Neuvontapalvelut perustuvat vahvaan ammattitaitoon, kokemukseen ja realismiin. Ammattitaitoinen yritysneuvoja ei suosittele yrityksen perustamista, jos hän ei näe sille mahdollisuuksia, toteaa Pekkarinen.

- Yritysneuvontaan tulemista ei kannata aristella. Meille voi tulla keskustelemaan, vaikka ei olisi ideaa kummoisempaa paperilla. Neuvonnan tarkoituksena on kannustaa ja silottaa tietä turhilta peloilta ja vääriltä luuloilta. Asiat etenevät kysymällä ja keskustelemalla.

Keuken tehtävänä on tukea alueen yritysten kasvua ja menestystä sekä luoda edellytyksiä uudelle elinkeinotoiminnalle ja olemassa olevien yritysten kehittymiselle. Keuke palvelee yrityksiä ikään, kokoon tai toimialaan katsomatta kaikissa liiketoiminnan kehittämiseen liittyvissä asioissa, esimerkiksi myynnin ja markkinoinnin aktivoimisessa, talous- ja rahoituskysymysten läpikäynnissä, investointien suunnittelussa, yhteistyökumppaneiden löytämisessä, kansainvälistymisessä ja omistajanvaihdoksissa. Keuken tarjoamat perusneuvontapalvelut ovat maksuttomia.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Elina Pekkarinen, puhelin 050 549 2213, www.keuke.fi, www.facebook.com/kehittamiskeskus.

Takaisin