Muutettu etätilaisuudeksi! Hyrylän liikekeskustan kehittämisen keskusteluilta yrittäjille 14.12.

10.11.2021

Tuusula on yksi Suomen vetovoimaisimmista kunnista. Etenkin Hyrylä elää parhaillaan muutoksen ja kehittymisen aikaa, kun kunta panostaa keskuksen monipuoliseen kehittämiseen. Suunnittelu on nyt vaiheessa, jossa kutsutaan erityisesti alueen yrittäjiä ja kiinteistöjen omistajia keskustelemaan kehittämistarpeista ja kuulemaan keskustan suunnitelmista.

– Hyrylään suunnitellut isot rakennushankkeet vaikuttavat liikekeskustan rakenteeseen ja muuttavat sen dynamiikkaa. Toivomme, että mahdollisimman moni alueen yrittäjistä tulisi mukaan tulevaisuuden keskustan kehittämiseen, Tuusulan elinvoimajohtaja Kristiina Salo sanoo.

Kunta järjestää yrittäjille ja keskustan kiinteistöjen omistajille keskustelutilaisuuden Hyrylän liikekeskustan kehittämisestä tiistaina 14.12. klo 17.30–19.30. Tapahtuma on aiemmin ilmoitetusta poiketen siirretty kokonaan verkossa järjestettäväksi koronatilanteen heikentymisen vuoksi. Tilaisuus toteutetaan Teams-etäkokouksena. 

Osallistu tilaisuuteen 14.12. klo 17.30 napsauttamalla tästä. Aiemmassa kutsussa mainittu kokouspaikka on peruttu ja tilaisuuteen voi osallistua ainoastaan etänä.

Tilaisuudessa HOK-Elannon ja Keskon edustajat kertovat näkemyksiään kaupallisten palveluiden kehittämisestä. Hyrylän keskuksen yleissuunnittelusta alustavat asemakaava-arkkitehti Petteri Erling ja palvelukeskuksen suunnittelusta kuntasuunnittelupäällikkö Asko Honkanen. Tilaisuuden vetää elinvoimajohtaja Kristiina Salo.

Suurten liikekiinteistöjen tarjoamat liikepaikat ja toisaalta keskustan liiketilojen saavutettavuus tulevaisuudessa ovat yksi illan ennakoiduista puheenaiheista.

– Nyt on paikka vaikuttaa ja tuoda ideoita esille. Keskustelulle on tilaisuudessa varattu runsaasti aikaa, Salo sanoo.

 

Lisätiedot

yritysasiamies Toni Popovic,  040 314 4406, toni.popovic@tuusula.fi

Takaisin