My Town! Maailman ensimmäinen hiilineutraali asuinalue Tuusulaan

06.08.2020

Uusien ja monipuolisten asumisen mahdollisuuksien kehittäminen jatkuu Tuusulassa myös asuntomessujen jälkeen. Kunta on varannut Rykmentinpuistosta asuntomessualueen välittömästä läheisyydestä kaksi korttelia My Town! -hanketta varten.

– Alueelle suunnitellaan maailman ensimmäinen hiilineutraali asuinalue, kertoo projektin johtaja, Hirsitaloteollisuus ry:n toimitusjohtaja Seppo Romppainen.

Kortteleissa on rakennusoikeutta on yhteensä 22 000 kerrosneliömetriä, mikä mahdollistaa asuntojen rakentamisen noin 200 perheelle. Rakentaminen perustuu hirren käyttöön. Alueen kaava mahdollistaa kortteleissa monipuolisen rakentamisen pientaloista pienkerrostaloihin. Kunnallistekniikan puolesta rakentaminen voi alkaa vuoden 2021 alussa.

My Town! -hankkeessa suunnitellaan tämän vuoden aikana toimintakonsepti hiilineutraalin asuinalueen rakentamiseksi.

– Haemme tämän vuoden aikana hirsitaloteollisuuden kumppaneiksi uusia partnereita, osaajia ja tekniikkaa, joilla tavoitteeseen päästään. 

My Town! -hanke edistää hallituksen asettamaa tavoitetta, että Suomi on hiilineutraali vuonna 2035, Seppo Romppainen huomauttaa. Hanke on saanut rahoitusta ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelman Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelmasta.

My Town! Suomalaisille suomalaista elinympäristöä

Hiilineutraaliuden lisäksi My Town! -hankkeessa selvitetään, miten kaupunkirakentamisesta saataisiin entistä käyttäjälähtöisempää ja yhteisöllisempää. Kehittämiskumppanina toimii Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikkö.

Hirsitaloteollisuus haluaa tarjota ihmisille nykyistä yhteisöllisemmän ja virikkeellisemmän elämisen tavan nykyisen ahtaan kaupunkiasumisen sijaan, toimialajärjestön puheenjohtaja Marko Saarelainen toteaa. – Haluamme, että tulevaisuudessa jokaisella suomalaisella on mahdollisuus terveelliseen, turvalliseen ja ympäristöystävälliseen asumiseen, jossa luonto on enintään muutaman sadan metrin päässä kotoa, Saarelainen sanoo.

Lisätietoja antavat: 
Hirsitaloteollisuus ry: toimitusjohtaja Seppo Romppainen, info@hirsikoti.fi, 050 376 5901
Tuusulan kunta: ohjelmapäällikkö Tuomo Sipilä, tuomo.sipila@tuusula.fi, 040 314 3017

 

Hirsitaloteollisuus ry on alan yritysten yhteistyöjärjestö, jonka jäsenet valmistavat yli 80 prosenttia kaikista Suomessa tehtävistä hirsirakennuksista. www.hirsikoti.fi.

Suomalaisen keskikokoisen (145m2) hirsiomakotitalon puuosat sitovat hiilidioksidia yli 30 000 kiloa. Tämä hiilidioksidivarasto kompensoi perheen polttomoottoriauton käyttöä yli 15 vuoden ajan (Hirsi -EPD 8/2019, 14 000km/v,135g CO2/km).

Yhteen hirsiomakotitaloon tarvittava raakapuumäärä kasvaa kesäpäivänä Suomessa vajaassa minuutissa.

Takaisin