Hyrylän palvelukeskuksen suunnittelu etenee – rakentaminen käynnistyy vuonna 2023

11.05.2022

Hyrylän uuden keskustakorttelin ja lähiympäristön suunnittelu on edennyt kevään aikana. Hankkeen myötä keskustaan toteutuu Prisma liiketiloineen ja kunnan kokoontumis- ja toimistotiloja.

Suunnittelusta sopimuksiin – kunta vuokralle

Suunnitelmien valmistuttua ryhdytään solmimaan hankkeeseen liittyviä sopimuksia. Ensin liike- ja palvelukeskuksen rakentamisesta vastaava konsortio solmii urakkasopimuksen. Näiden osalta neuvottelut ovat juuri nyt käynnissä ja niiden on arvioitu päättyvän juhannukseen mennessä. Tämän jälkeen kunta sekä HOK-Elanto tekevät hankkeessa kiinteistön lopullisena omistajana toimivan NREP:n kanssa vuokrasopimukset tulevista tiloista. Samalla tehdään kiinteistökaupan esisopimus.

Vanhaan ostoskeskukseen purkutaidetta kesäksi – purku syksyllä

Toteutusvaiheeseen päästään tämän jälkeen. Alueen yhdyskuntatekniikkaan ja katuihin tarvittavia muutoksia suunnitellaan parhaillaan. Pääosa näistä muutoksista toteutetaan tulevina vuosina samalla kun palvelukeskusta urakoidaan. Alueelle olevien johtojen siirto käynnistyy kuitenkin jo tulevana kesänä johdon omistajien toimesta.

Liike- ja palvelukeskus sijoittuu Hyrylän vanhan ostoskeskuksen ja torin tontille. Ostoskeskuskiinteistön purku ajoittuu syksyyn. Ostarille on tarkoitus järjestää purkutaidetta ja tilapäiskäyttöä kesäksi.

Uuden palvelukeskuksen toteuttaminen voi käynnistyä vuoden 2023 alussa.

– Rakentaminen kestää reilu kaksi vuotta, joten avajaiset sijoittuvat vuodelle 2025, kertoo kuntasuunnittelupäällikkö Asko Honkanen.

Palvelukeskuksen projektin arvioitu aikataulu

Kaaviossa on esitetty palvelukeskuksen projektin (3.5.2022) arvioitu aikataulu.

Lisätiedot:
kuntasuunnittelupäällikkö Asko Honkanen, p. 040 314 2012, asko.honkanen@tuusula.fi

Takaisin