Tuusula hakee Lapsiystävälliseksi kunnaksi 

27.10.2022

 Aloite Lapsiystävällinen kunta -toimintamalliin hakemisesta Tuusulan kunnalle on tullut valtuustoaloitteena kesäkuussa 2021. Sittemmin asiaa on käsitelty eri toimielimissä, viimeisimpänä kunnanhallituksessa 24.10.2022.  
 
Hakupäätöksen yhteydessä kunnanhallitus nimesi hakuvaiheen Lapsiystävällinen kunta -koordinaattoreiksi sivistyksen toimialueen kehittämispäällikkö Katja Elon ja oppimisen asiantuntija Laura Aallon sekä koordinaatioryhmäksi Lasten, nuorten ja perheiden työryhmän. 
 
Tuusulan kunnan hakemus jätetään määräaikaan 31.10.2022 mennessä.  

Ratkaisuja lasten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseksi 

UNICEFin luoma toimintamalli auttaa kuntia tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja arjen palveluissa ja edistämään erityisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksia. Malli perustuu YK:n lasten oikeuksien sopimukseen ja edellyttää sitoutumista kunnan kaikilta toimialueilta sekä luottamustoimielimiltä.  
 
Toimintamalli lisää lasten osallisuuden toteuttamista kunnan päätöksentekoprosessissa ja itse prosessissa kehittymistä. Lisäksi se auttaa kehittymään muun muassa ennakkovaikutusten arvioinnissa – erityisesti lapsivaikutusten arvioinnissa. Lapsia koskevaa tietoa hyödynnetään monipuolisesti mallin mukaisessa päätöksenteossa. 

Kuntastrategia ja sen yhteydet Lapsiystävällinen kunta -malliin  

Tuusula on kuntana ottanut askeleita jo useamman vuoden ajan Lapsiystävällinen kunta -mallin suuntaan toteuttaen sen periaatteita strategiassaan ja sen päämäärissä ja tavoitteissa. 
 
Olemme Tuusulassa tuoneet lapsen oikeuksia esiin ja huomioineet ne palveluita toteuttaessamme. Olemme myös tarjonneet lapsille mahdollisuuden osallistua heille tarkoitettujen palveluiden ja tilojen suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen matalalla kynnyksellä.  
 
Erityisen tärkeäksi on nähty lasten mahdollisuus vaikuttaa heille itselleen tärkeisiin asioihin muun muassa vastaamalla kyselyihin, osallistumalla osallistavaan toimintaan tai kuulemalla heidän mielipiteitään suunnitteilla olevista asioista. Tuusulan osallistuvassa budjetoinnissa lapset pääsevät puolestaan osallistumaan jo nuoresta pitäen kansalaistoimintaan. 

Edellä mainittujen lisäksi toimialueet toteuttavat monenlaista mallin mukaista toimintaa arjessaan.  

Päätös Tuusulan kunnan hyväksymisestä mukaan Lapsiystävällinen kunta -toimintamalliin selviää joulukuussa 2022, jolloin UNICEF päättää mukaan valittavat kunnat.  
 
Lisätiedot: 
Sivistyksen toimialueen kehittämispäällikkö Katja Elo, 040 314 4028, katja.elo@tuusula.fi

Takaisin