Perusopetuksen laadun huoltajakyselyn 2023 tulokset on julkaistu – huoltajat antoivat yleisarvosanaksi 8,4

23.05.2023

Vastauksia tuli yhteensä 1060, joka oli noin 100 vähemmän kuin edellisen kyselyn aikaan 2021. Huoltajilta kysyttiin kysymyksiä yhteensä kuudessa eri osa-alueessa (yleistä, yhteistyö ja viestintä, opetus ja arviointi, oppimisen tuki ja opiskeluhuolto, oppimisympäristö sekä tasa-arvo ja yhdenvertaisuus). Vastausasteikko kysymyksissä oli 1–6 (1 = olen täysin eri mieltä, 6 = olen täysin samaa mieltä) ja yleisarvosana annettiin kouluarvosanoin asteikolla 4–10.

Yhteistyö ja viestintä

Tuloksista voidaan todeta oppilaiden käyvän mielellään koulua ja kokevansa kuuluvansa ryhmään (keskiarvo 4,94 molemmissa). Huoltajilla on edelleen vahva luottamus koulujen henkilöstön toimintaan ja osaamiseen, ja koulun toiminta on järjestetty hyvin vastausten keskiarvojen ollessa 4,9–5,0 välillä. Erityisen tyytyväisiä voidaan olla siihen, että yhteistyö opettajien kanssa sujuu erittäin hyvin (arvosana 5,08). Yhteistyöhön tarvitaan aina vähintään kaksi osapuolta, joten kiitokset kuuluvat henkilöstön lisäksi myös huoltajille rakentavasta yhteistyöstä.

Opetus ja arviointi

Kyselyssä huoltajien arvio oli laskenut koulun arviointikäytänteiden ja -kriteereiden sekä opetuksen tavoitteiden ja sisältöjen tiedostamisessa. Tähän voi olla vaikutusta edellisen kyselyn ajankohdalla. Kysely toteutettiin korona-aikana ja tällöin opetuksen tavoitteet ja sisällöt ovat olleet eri tavalla huoltajien tiedossa. Moni varmasti muistaa auttaneensa lastaan omien etätöiden sivussa koulutehtävissä ja lukeneensa eri tavalla opettajien ohjeita työskentelystä ja tavoitteista. Tämä on asia, jota tulee tulevina vuosina kehittää, jotta käytänteet olisivat myös huoltajille tutumpia.

Oppimisen tuki ja opiskeluhuolto

Opiskeluhuollon osalta kyselyssä näkyi tämän hetken tilanne eli kuraattoripalvelut ovat hyvin saavutettavissa, mutta koulupsykologien osalta kunnassa on vajausta haastavan rekrytointitilanteen vuoksi. Opiskeluhuollon henkilöstö on siirtynyt vuoden alusta Keusoteen. Tilanteen parantamiseksi tehdään tiivistä yhteistyötä.

Oppimisympäristö

Ilahduttavaa nousua tuloksissa näkyi myös tietotekniikan varustuksen ja käytön osalta. Kunta on hankkinut muutaman vuoden ajan kaikille 6. luokan oppilaille Chromebookin ja tämä muutos näkyy kyselyn mukaan myös koteihin. Huoltajien vastausten perusteella tietotekniikkaa käytetään tavoitteen mukaisesti opetuksessa tarkoituksenmukaisesti. Koneet ja laitteet otetaan käyttöön, silloin kun ne edistävät oppimista.

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus

Huoltajakyselyn osana selvitettiin tänä vuonna myös huoltajien näkemys tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumisesta kouluissa. Väittämät on muotoiltu tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakien sekä Tuusulan opetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman kuntakohtaisen osion pohjalta. Väittämät olivat tavoitemuodossa, eli mitä korkeampi luku, sitä paremmin tavoitteeseen ollaan päästy.

Väittämien keskiarvot tässä osiossa vaihtelivat 4,5 ja 5,1 välillä. Hajontaa oli keskimäärin 1,1. Oikein hyvä tulos siis. Kaikenlaiseen syrjintään ja häirintään puuttuminen vaatii kuitenkin kouluilta edelleen toimia. Se, mikä vastauksissa nousi odotetustikin korkeaksi, oli “en osaa sanoa” vastausten määrä. Arviointiin ja osaamiseen liittyen se oli alle 20 prosenttia, mutta oppilaan ominaisuuksien huomioon ottamiseen ja moninaisuuden kunnioittamiseen liittyvissä väittämissä se oli noin 40 prosentin luokkaa. Tämän perusteella voidaan koulujen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmia päivitettäessä miettiä, miten huoltajille saadaan paremmin viestittyä siitä, miten näitä asioita kouluilla huomioidaan.  

Lopuksi kysyttiin yleisarvosanaa koulun toiminnasta asteikolla 4–10. Huoltajien antama yleisarvosana perusopetuksen laadulle oli täsmälleen sama 8,4 kuin edellisessäkin kyselyssä.

Kiitos huoltajille luottamuksesta Tuusulan perusopetusta kohtaan ja koulujen henkilöstölle oppilaiden eteen tehdystä työstä.

Lisätiedot:
Opetuspäällikkö Markus Torvinen, 040 314 3410, markus.torvinen@tuusula.fi 

Takaisin