Takuu- ja käyttöaikaisilla korjauksilla taataan tilojen toimivuus arjessa – Moniossa katsomotiloihin kohennuksia
01.10.2024 klo 10.00
Tuusulan mittava palveluverkkouudistus on edennyt jo kolmannen kohteen käyttöönottoon, kun Tuusulanjärven kampuksen ovet avautuivat elokuussa 2024. Kahdessa ensimmäisessä valmistuneessa kohteessa, lukio ja kulttuuritalo Moniossa ja päiväkoti Martta Wendelinissä, on tehty ensimmäisten käyttövuosien takuu- ja parannustöitä. Monion Riihi-salin katsomon kohennustöistä päästään nauttimaan tulevana lauantaina 5.10. kulttuuritapahtumassa.
– Uusien rakennuskohteiden osalta toteutetaan perinteisesti vuoden ja kahden kohdalla tarkastukset, joiden yhteydessä tarkastellaan takuuseen menevät korjaukset sekä mahdolliset toiminnan myötä esiin nousseet muutostarpeet, kertoo tilapalvelupäällikkö Kai Lange.
Kaksi vuotta toiminnassa olleessa päiväkoti Martta Wendelinissä takuutarkastus tehtiin loppukeväällä. Todettuja takuukorjauksia on tehty kesällä päiväkodin ollessa suljettuna osana Tuusulan varhaiskasvatuksen kesäpäivystyskäytänteitä. Osa tunnistetuista korjaustarpeista toteutetaan vielä loppuvuoden aikana.
Lukio ja kulttuuritalo Monion ensimmäisen vuoden käytön aikana on ilmennyt muutamia muutostarpeita ja pienempiä pintakorjauksia. Muun muassa esitys- ja auditoriokäyttöön tarkoitetussa Riihi-salissa nähtiin tarpeelliseksi parantaa takana ylhäällä sijaitsevien paikkojen näkyvyyttä ja esteettömyyttä sekä laajentaa flyygelitilaa. Salin muutostyöt on saatu nyt valmiiksi ja kohennettua tilaa päästään ihailemaan lauantaina 5.10. muusikoiden ja tanssijoiden yhteisessä tangoesityksessä.
– Nyt Riihi-sali toimii entistä paremmin erilaisiin tilaisuuksiin. Lisäksi esteettömyyskin on paremmin huomioitu, kun salin takaosaan on toteutettu useampi esteetön katsomopaikka, iloitsee Tuusulan lukion rehtori Seppo Kärpänen.
– Monion flyygelitilaan asennettiin olosuhdehallinta sekä samalla parannettiin tilan akustiikkaa ja äänieristystä, kertoo rakennuttajainsinööri Antti Kellokumpu.
Tuusulanjärven kampuksella on aloitettu yhteinen arki elokuussa 2024 päiväkodin ja kahden koulun voimin. Käyttökokemuksia kartoitetaan ensimmäisen lukuvuoden aikana.
Syksyn kulttuuritarjonta Moniossa
Tuusulan kulttuurisyksy tarjoaa Moniossa kaksi mielenkiintoista tapahtumaa:
Tango del Norte – tangon ilta Moniossa
La 5.10. klo 19, Kulttuuritalo Monio, Riihi-sali
Tango del norte ja huipputenori Harri Kaitila yhdessä! Suomalaista ja argentiinalaista tangoa tuoreina sovituksina. Konsertissa kuullaan mm. Astor Piazzollan musiikkia sekä suomalaista tangomusiikkia Toivo Kärjen ajoista nykypäivään. Tangon tahtiin tanssivat Saara Tuikkala ja Emilio Cornejo. Monion kahvio palvelee klo 18–19 (A-oikeudet). Lisätietoa ja lipunmyynti: https://tapahtumat.tuusula.fi/tango
Rautavaara – IHMINEN JA IKONI
Pe 25.10. klo 19, Kulttuuritalo Monio, Riihi-sali
Tapio Rautavaaran elämäntarina köyhästä, isättömästä työläispojasta rakastetuksi muusikoksi, olympiavoittajaksi ja koko kansan sankariksi. Monologissa lavalla nähdään näytelmän kirjoittanut Timo Ruuskanen, joka tunnetaan muun muassa Red Nose Companyn perustajajäsenenä. Väliaika. Lisätietoa ja lipunmyynti: https://tapahtumat.tuusula.fi/rautavaara
Lisätietoja Monion tapahtumista
Lisätiedot korjauksista:
Rakennuttajainsinööri Antti Kellokumpu, antti.kellokumpu@tuusula.fi, 040 314 2238