Osallistuvan budjetoinnin äänestys on alkanut

15.03.2019 klo 10.30

Osallistuvan budjetoinnin äänestys on käynnissä 15.3.-15.4.2019. Äänestää voi sähköisesti osoitteessa https://osallistu.tuusula.fi/, kirjastoissa, TuusInfossa ja kiertävissä pop up –äänestyspisteissä. Kaikki yli 12-vuotiaat tuusulalaiset voivat äänestää. Äänestyspaikkoihin tarvitsee mukaan henkilöllisyystodistuksen.

Äänestys sulkeutuu 15.4.2019 ja tulokset julkistetaan 18.4.2019. Eniten kannatusta saaneet ehdotukset toteutetaan vuoden 2019 aikana.

Osallistuvassa budjetoinnissa asukkaat pääsevät päättämään siitä, miten kunnan käytössä olevia julkisia varoja käytetään. Tänä vuonna tuusulalaiset saavat päättää 100 000 euron käytöstä.

Äänestysvaihetta edelsivät ideointi ja kehittäminen.

- Ideoita tuli yhteensä 268 ja niistä työstettiin jatkojalostuspajoissa äänestykseen 95 ehdotusta. Ehdotuksia on laidasta laitaan yhteisöviljelmästä soutuveneen hankkimiseen ja kouluruokailun viihtyisämmäksi tekemiseen, kertoo Tuusulan kunnan uusi osallisuuskoordinaattori Tanja Kivikoski.

Pop up -äänestyspisteet

  • 19.3 klo 9-10.15 Lyylin kahvila, Riihikallio, Pellavamäentie 5 A-talo
  • 21.3 klo 15-17.30 Kunnantalon aula, Hyryläntie 16
  • 22.3 klo 9.30-10.30 Tuusulan pääkirjasto, Autoasemankatu 2
  • 23.3 klo 9.30-10.30 K-market Parila, Mattila, Tuusulantie 76
  • 23.3 klo 11-12 Tuusulan uimahalli, Rykmentintie 1
  • 26.3 klo 9.30-10.30 Hyrylän terveysasema, C-ovi, Hyryläntie 13
  • 28.3 klo 8-9.30 Hyvän olon asema, Jokelan asema
  • 28.3 klo 11-12.30 Kahvila Kinuskilla, Kellokoski, Vanha valtatie 190
  • 3.4 klo 9-10.30 Vanha Unkka, Hämeentie 18 A, 04300 Tuusula
  • 8-12.4 klo 11-14 Kunnantalon aula. Hyryläntie 16 
  • 5.4 klo 14-16, Kellokosken vanha nuorkka, Koulutie 20, 04500 Tuusula  
  • 8.4 klo 10-12 Ester Matilda-koti, Konduktöörinkuja 2, 05400 Jokela 
  • 9.4 klo 16.30-20 Kellokosken koulun Ruukkisali, Koulutie 7
  • 10.4 klo 9-11 Kansalaisopiston pieni ATK-luokka, ostari, Koskenmäenpolku 4, Ohjattu osbu-äänestys
  • 11.4 klo 11-15 Kalliopohjan kerhohuone, Kalliopohjantie 5, 04300 Tuusula 
  • 11.4 klo 16.30-20.00 kunnantalo, valtuustosali, Hyryläntie 16 

Lisää äänestyspisteitä luvassa, seuraa Facebookissa Tuusulan kuntaa.

Osallistuva budjetointi Tuusulassa

  • Uusi tapa osallistua ja vaikuttaa. Asukkaat päättävät yhteisten rahojen käytöstä.
  • Sisältää kolme vaihetta: ideointi, kehittäminen ja äänestys.
  • Äänestä: https://osallistu.tuusula.fi/
  • Äänestys: 15.3.-15.4.2019
  • Kirjastoissa, TuusInfossa, pop up -äänestyspisteissä ja sähköisesti osoitteessa https://osallistu.tuusula.fi/
  • Ehdotusten toteuttamiseen on varattu tälle vuodelle 100 000 euroa.

 

Lisätietoja:

yhteisömanageri Katja Repo, 040 314 3048

osallisuuskoordinaattori Tanja Kivikoski, 040 314 3035

kehittämispäällikkö Heidi Hagman, 040 314 3052

 

Takaisin