Koronavirusepidemian yksinyrittäjätuen hakuaika on päättynyt – myönteisiä tukipäätöksiä tehtiin Tuusulassa yli 300

19.10.2020 klo 12.50

Yksinyrittäjätuen hakuaika on päättynyt 30.9.2020 ja Tuusulan kunta on myöntänyt 2000 euron kertakorvauksena maksettavan avustuksen yksinyrittäjille, joiden taloudellinen tilanne ja liikevaihto ovat heikentyneet koronavirusepidemian vuoksi.

Tuusula kunta on käsitellyt kaikki hakuaikana 30.9.2020 mennessä saapuneet yksinyrittäjätuen hakemukset. Myönteisiä tukipäätöksiä tehtiin 304 kappaletta eli koronavirusepidemiasta kärsineille yrittäjille maksettiin tukea yhteensä 608 000 euroa. 

Työ- ja elinkeinoministeriö jakoi Tuusulan kunnalle 1 970 448 euroa valtionavustusta käytettäväksi 2 000 euron yksinyrittäjätukien myöntämistä varten. Tuki oli kohdennettu Tuusulaan rekisteröidyille yrittäjille, jotka työllistävät itsensä ja, joiden myynti on kärsinyt vähintään 30 % koronavirusepidemiasta johtuen. Myöntämättä jäänyt valtionavustus palautetaan valtiolle.

Yksinyrittäjätuen hakemusten arviointi toteutettiin kunnan elinkeinopalveluiden ja Keski-Uudenmaan kehittämiskeskus Keuken kanssa. Uuden, koronavirusepidemian vuoksi luodun, tukimuodon käsittelyprosessi muotoutui hakuaikana ja hakemusten käsittelyyn osallistui laajasti kunnan työntekijöitä esimerkiksi varhaiskasvatuksesta ja kirjastopalveluista. Kaikille myönteisen tukipäätöksen saaneille yksinyrittäjille on maksettu Tuusulan kunnan toimesta kertakorvauksena 2000 euron tuki.  

Lisätiedot:
Toni Popovic, yritysasiamies, p. 040 314 4406
Kristiina Salo, elinvoimajohtaja, p. 040 314 3019
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@tuusula.fi. 

Takaisin