Tuusulan kunta on päivittänyt koronasuositukset ja -rajoitukset

02.03.2021 klo 13.15

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä (Keusote) on 1.3.2021 tarkentanut koronasuosituksiaan ja -rajoituksiaan alueellaan. Osana Keusotea Tuusulan kunta noudattaa suosituksia ja rajoituksia.

Kaikille yhteiset suositukset

  • Jos sinulla on hengitystieinfektioon viittaavia oireita, pysy kotona ja seuraa Keusoten toimintaohjeita. Kouluikäisten ja aikuisten tulee hakeutua viivytyksettä koronavirustestiin. Alle kouluikäiset lapset voivat sairastaa kotona. Päiväkotiepidemiat ovat yleistyneet ja tartuntoja todetaan kaiken ikäisillä lapsille. Pikkulasten testaus helpottaa päiväkotiepidemian tunnistamista ja rajoittamista. 
  • Mikäli on lieviäkin infektio-oireita: ei pidä mennä päiväkotiin, kouluun tai työpaikalle eikä liikkua julkisissa paikoissa. Tapahtumiin osallistuminen sairaana tai edes lieväoireisena on ehdottomasti kielletty.
  • Noudata huolellista käsi- ja yskimishygieniaa.

Yli 70-vuotiaat ja muut riskiryhmät

  • THL:n ohjeistuksen mukaisesti erityisesti yli 70-vuotiaiden pitäisi välttää altistumista koronavirukselle, sillä heillä on selvästi muita suurempi riski sairastua vakavaan koronavirustautiin. Tämä johtuu siitä, että elimistön puolustuskyky heikkenee, kun ikää karttuu. Ikääntyneillä on myös enemmän pitkäaikaissairauksia, jotka altistavat vakavalle koronavirustaudille. Lähikontakteissa on hyvä noudattaa edelleen pidättyvää linjaa yksilöllistä harkintaa käyttäen, ottaen huomioon henkilön kokonaistilanne ja yksilölliset riskitekijät.

Maskisuositukset

Opetuksen järjestäminen

Keusote suosittelee etäopetuksen siirtymistä lukioissa, yläkouluissa ja ammatillisessa koulutuksessa 8.3.2021 mennessä. Yläkoulun etäopetus jatkuu 28.3.2021 asti. Etäopetuksen järjestelyt toteutetaan siten, että niiden negatiiviset vaikutukset opintojen etenemiselle voidaan minimoida.

Tuusulan kunta noudattaa suositusta ja valmistelee toisen asteen ja yläkoulun siirtymistä etäopetukseen. Tuusulan lukio on etäopetuksessa 3.3.–30.3.2021 ja yläkoulut 8.3.–28.3.2021.

Keusote suosittelee aikuisten perusopetuksen jatkamista normaalina lähiopetuksena toistaiseksi. 

Taiteen opetus ja vapaa sivistystyö

  • 2007 vuonna syntyneiden ja sitä vanhempien taiteen perusopetus ja vapaa sivistystyö tapahtuu etäopetuksena. 
  • Lähiopetusta voidaan toteuttaa vuonna 2008 tai myöhemmin syntyneille yksilöopetuksena ja pienryhmissä (enintään 10 lasta tai nuorta) 1.3.2021 alkaen.
  • Käytetään kasvosuojaimia ja noudatetaan hygieniasuosituksia.
  • Toiminta toteutetaan tavalla, jossa lähikontaktit voidaan välttää tai ne vähenevät merkittävästi.
  • Harrastusryhmän kokoonpano on vakiintunut ja perustuu ennakkoilmoittautumiseen.

Koululiikunta

  • Suositaan ensisijaisesti ulkoliikuntaa.
  • Koululiikunta toteutetaan edelleen ulkona, koulun tiloissa tai muissa lukuvuosisuunnitelmaan kirjatuissa paikoissa. 
  • Koululaiset voivat käyttää muita liikuntatiloja vain oman ryhmän kanssa (esim. jäähalli) 1.2.2021 alkaen.
  • Koululaisuinnit voidaan järjestää omissa ryhmissä 1.2.2021 alkaen
  • Kuljetuksissa tulee olla maskit/kasvosuojaimet.
  • Koulu- ja päiväkotiryhmien vierailuja ei järjestetä.

Nuorisopalvelut ja nuorisotilat

  • Verkkonuorisotilat pidetään auki.
  • Ryhmiä voidaan ohjata ulkona (ryhmäkoko 6).
  • Kerhotoiminta nuorisotiloissa on tauolla 8.3.2021 mennessä – 28.3.2021 saakka.

Tilojen käyttö

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt 26.2.2021 päätöksen, jolla määrätään suljettavaksi asiakas-, osallistuja- ja odotustiloja Järvenpään ja Tuusulan kuntien alueilla. Päätös perustuu tartuntatautilain väliaikaiseen pykälään 58 g, ja se on voimassa 1.14.3.2021.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös koskee seuraavia julkisten ja yksityisten toimijoiden tiloja:

  • joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat,
  • yleiset saunat ja uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat,
  • tanssipaikat ja kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin sekä muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat,
  • huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat,
  • sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat ja
  • kauppakeskusten yleiset oleskelutilat pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.

Päätös ei koske sellaisia tiloja, joissa toiminta on järjestetty siten, että tilassa on enintään kymmenen henkilöä kerrallaan. Henkilöiden määrään ei lasketa henkilökuntaa. Lisäksi muuten suljettavaksi määrättyjä tiloja voidaan käyttää vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan. Päätös ei koske ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.

Julkisten tilojen käyttö

Keusote suosittaa kuntia ja toiminnanharjoittajia jatkamaan hallinnassaan ja määräysvallassaan olevien julkisten sisätilojen käytön keskeyttämistä tilapäisesti 31.3.2021 asti, pl. vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien ohjattu harrastustoiminta.

Keusote suosittaa jatkamaan ulkoharrastuspaikkojen mukaan lukien ulkojääkenttien ja ulkotekonurmien edelleen auki pitämistä, pois lukien pukeutumistilat. Ulkokentillä ei voi järjestää organisoitua harrastustoimintaa pl. vuonna 2008 ja sitä nuoremmat. 

Julkisilla tiloilla tarkoitetaan yleisölle avoimia tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin asiakas-, osallistuja- ja odotustiloja, joissa tartuntariskiä lisääviä lähikontakteja tai muita tartunnan mahdollistavia kontakteja merkittävästi syntyy tai niitä on tilojen käyttöön liittyvin rakenteellisin sekä toiminnallisin ratkaisuin hankala välttää.

Keusote suosittelee väestölle tällaisten tilojen muusta kuin välttämättömästä käytöstä pidättymistä.

Erityisesti tällaisina tiloina voidaan pitää seuraavia tiloja:

  1. kuntosalit ja ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen, joukkueurheiluun sekä muuhun vastaavaan liikuntaan tai urheiluun käytettävät tilat, vastaavaan ryhmätoimintaan käytettävät tilat sisällä;
  2. museot, uimahallien, maauimaloiden, kylpylöiden allastilat ja yleiset saunat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat;
  3. huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhat;
  4. sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat;
  5. kauppakeskusten yleiset oleskelutilat pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin;
  6. kirjastot, kunnat voivat tarjota rajattua palvelua sovelletuin keinoin. 

Tilaisuudet, tapahtumat, kokoontuminen

  • Yksityistilaisuudet 31.12.202031.3.2021
    Keusote suosittaa, että yksityistilaisuuksia ei pidetä eikä niihin osallistuta 31.12.202031.3.2021 Poikkeuksena suositukseen ovat muistotilaisuudet, joita voidaan järjestää (enintään 6 henkilöä).  

  • Yleisötilaisuudet -voimassa 22.2.14.3.2021
    Etelä-Suomen aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueilla kaikki sisä-ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu enintään 6 (kuusi) henkilöä, edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen opetus-ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 21.9.2020 antamaa ohjetta (liite 1). Määräys on voimassa ajalla 22.2.202114.3.2021.
  • Tällä päätöksellä kumotaan 27.1.2021 annettu aluehallintoviraston määräys Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueiden osalta ajalta 22.2.202128.2.2021. 
  • Etelä-Suomen aluehallintovirasto korostaa, että jokaisen tulisi tarkkaan harkita, onko yleisötilaisuutta tai yleistä kokousta syytä järjestää. Kokoontumisissa on noudatettava ehdottomasti ja tarkalleen ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä. Keusote suosittelee, että kokoonnutaan vain välttämättömiin tilaisuuksiin, joita ovat esim. lakisääteiset yhtiökokoukset ja ensisijaisesti hyödynnettäisiin etäyhteyksiä. 

Harrastustoiminta

Harrastustoiminnalla tarkoitetaan yksilöohjauksena tai ryhmässä toteutettua, toistuvaa organisoitua tai ohjattua toimintaa. Keusote suosittelee omaehtoista ulkoilua ja yksilöharrastamista. Otteluita, kilpailuita, turnauksia, esityksiä tai tapahtumia ei järjestetä. Työpajoja ja kertaluonteisia vierailuja ei järjestetä. 

Vuonna 2007-syntyneiden ja sitä vanhempien harrastustoiminta:

  • Organisoitu tai ohjattu harrastustoiminta (mukaan lukien taiteen perusopetus) keskeytetään sisä- ja ulkotiloissa. Harrastusvuoroja ulkokentillä ei pidetä.

Vuonna 2008-syntyneiden ja sitä nuorempien harrastustoiminta: 

  • Harrastustoimintaa kaupunkien hallinnoimissa sisä- ja ulkotiloissa voidaan järjestää vain ohjattuun harrastustoimintaan. Kaikki lasten harrastus- ja toimintamuodot on toteutettava ilman lähikontakteja.
  • Lasten yksilö- ja pienryhmäharjoittelu mahdollistetaan myös sisätiloissa, joissa harrastusryhmän koko voi olla enintään 10 (lasten määrä 10).  
  • Harrastusryhmän kokoonpano on vakiintunut ja perustuu ennakkoilmoittautumiseen. Tilat avataan vain varattuja vuoroja varten eikä avoimelle käytölle. Seuran tulee tietää, ketkä ovat tulossa vuorolle tai harrastukseen.
  • Ohjaajat ja 12 vuotta täyttäneet osallistujat käyttävät kasvomaskia, mikäli henkilöllä ei ole terveydellistä estettä kasvomaskin käyttämiselle. Kasvomaskin käyttöä edellytetään muulloin paitsi urheilusuoritusten aikana. 
  • Harrastusryhmän koko on mitoitettava niin, että osallistujat voivat säilyttää turvavälin. Suurissa tiloissa voi toimia useampi ryhmä kuitenkin siten, että ryhmät eivät ole keskenään kontaktissa. Tämä tarkoittaa tilakohtaista harkintaa.
  • Ryhmäkoon mitoittamisesta ja valvonnasta sekä muiden ohjeiden valvonnasta vastaa toiminnan järjestäjä. Kunta seuraa tilojen käyttöä ja antaa ohjeita.
  • Pukeutumis- ja peseytymistilojen käyttö rajoitetaan vain välttämättömään käyttöön (wc).
  • Harrastukseen saattajat, kuten vanhemmat, eivät tule sisätiloihin. Alle kouluikäisten saattamisen osalta voidaan tehdä erityisjärjestelyjä.
  • Pukukopit ja huoltorakennukset pidetään suljettuina.

Keusote suosittelee yksityisten toimijoiden noudattavan samoja rajoituksia.

Rajoitukset ovat voimassa 31.3.2021 asti. 

Kilpaurheilu

Etätyösuositus

  • Etätyötä tulee suosia aina kun mahdollista ja työpaikoilla suositellaan kasvomaskin käyttöä etenkin, jos turvavälejä ei pystytä pitämään. Ruoka- ja kahvitauot tulee toteuttaa porrastaen, jotta vältetään työntekijöiden altistumista ja kotikaranteeniin joutumista.
  • Hallitus antoi etätyötä koskevan periaatepäätöksen 13.8.2020.
  • Periaatepäätöksessään hallitus suosittelee, että alueilla, joilla terveysviranomaiset toteavat covid-19-epidemian olevan alueellisesti kasvussa, siirrytään etätyöhön työtehtävien niin salliessa. Lisäksi työpaikoilla täytyy edistää työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä.
  • Tilanteessa, jossa terveysviranomaiset toteavat epidemian olevan väestötasolla kasvussa torjuntatoimista huolimatta, julkisen sektorin työntekijöiden olisi työskenneltävä etätyössä mahdollisimman laajasti, jos työtehtävät sen sallivat. Hallitus suosittaa vastaavaa laajaa etätyötä myös yksityisille työnantajille.
  • Keusoten ohjeistus työpaikoille.pdf
  • Koronasuojaus-julistetaukotilaan.pdf
  • Etätyöt koronavirustilanteessa STM

Valtioneuvoston rajoitukset ja suositukset

Muut suositukset, asiakasohjeet


Lisätiedot:

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi, 040 314 3101
Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi, 040 314 3003

Takaisin