Tuusulan kunnan voimassa olevat koronarajoitukset – rajoitukset tilojen käytössä jatkuvat
31.03.2021 klo 13.40
Tuusulan kunnassa on voimassa koronatilanteesta johtuvia rajoituksia. Rajoitusten voimassaoloa on jatkettu eri yhteyksissä, ja tiedot on nyt koottu alle yhdeksi kokonaisuudeksi.
Rajoitukset perustuvat seuraaviin päätöksiin ja niitä tarkennetaan, kun esimerkiksi Etelä-Suomen aluehallintovirasto tekee lisää päätöksiä asiassa:
- valtioneuvoston periaatepäätös 26.1.2021
- sosiaali- ja terveysministeriön hybridistrategian toteuttamisesta annetun toimintasuunnitelman täydennys 1.3.2021
- Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös tilojen pitämisestä suljettuna 24.3.2021
- Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän ohjeet ja suositukset 26.2.2021, tarkennettu 1.3.201 ja 25.3.2021
- Tuusulan kunnan kansliapäällikön päätös ohjeista ja suosituksista harrastustoiminnan järjestämisessä sekä kunnan tilojen käytön rajoituksista Tuusulassa 30.3.2021
- Tuusulan kunnan koronaryhmän linjaukset STM:n, AVIn ja Keusoten suositusten mukaisesti.
- Opetuksen järjestämisestä suositusten mukaisesti, mm. Tuusulan lukion siirtyminen etäopetukseen 11.4.2021 saakka, on päättänyt toimivaltansa puitteissa sivistysjohtaja, muilta osin rajoituksista palvelutoimintaan päättää kansliapäällikkö.
Julkiset tilat yleisesti
Kunnan hallinnassa olevien julkisten sisätilojen käyttö on keskeytetty tilapäisesti 30.4.2021 asti, pois lukien vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien ohjattu harrastustoiminta. On myös suositeltavaa, että kuntalaiset pidättäytyvät tällaisten tilojen muusta kuin välttämättömästä käytöstä.
Keusote suosittaa jatkamaan ulkoharrastuspaikkojen edelleen auki pitämistä, pois lukien pukeutumistilat. Ulkokentillä ei voi järjestää organisoitua harrastustoimintaa, pois lukien vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien organisoitu harrastustoiminta.
Kirjasto
Tuusulan kirjastojen tilat ovat pääosin suljettu 30.4.2021 asti. Varatun aineiston noutaminen ja aineiston palauttaminen itsepalveluna on sallittua. Myös yleisötietokoneen käyttö on mahdollista kirjastoissa. Kirjastoauto ei kulje ko. aikana.
Muistathan, että e-kirjasto on aina auki. Lue e-kirjoja, kuuntele e-äänikirjoja ja musiikkia sekä katso elokuvia – e-kirjastossa on paljon erilaisia mahdollisuuksia tarjolla. Linkit kaikkiin Kirkes-kirjastojen e-palveluihin löytyvät kirjastomme sivuilta.
Kulttuuri
Tuusulan kulttuurin tapahtumat on peruttu 14.4.2021 asti.
Seuraa Tuusulan kulttuurin Facebook-sivua, josta löydät mm. striimauslinkkejä konsertteihin sekä taidevinkkejä ja -tekemistä! Tutustu Tuusulan tapahtumakalenteriin, josta löydät eri toimijoiden järjestämiä virtuaalitapahtumia.
Museot
Tuusulan kunnan museot ovat kiinni 30.4.2021 asti.
Tuusulan museo on julkaissut erilaista videomateriaalia liittyen Tuusulan historiaan, museoiden näyttelyihin ja opetustoimintaan. Tutustu Tuusulan museon YouTube-kanavan tarjontaan. Halosenniemessä pääsee vierailemaan virtuaalisesti HALO Avoin Ateljee -sovelluksen kautta. Museon opetuspalveluiden sivulle on koottu tietoa ja palveluja varhaiskasvatukselle ja kouluille. Kun kaipaat tietoa kotiseudustasi, voit tutustua siihen myös virtuaalisesti Virtuaali-Tuusula -sivuilla. Seuraa myös Tuusulan museon, Halosenniemen ja Erkkolan Facebook-sivuja sekä Halosenniemen ja Taiteilijakoti Erkkolan Instagramia.
Yhteisötilat
Yhteisötilat ovat kiinni 30.4.2021 saakka.
Uimahalli
Uimahalli on kiinni 30.4.2021 asti. Ohjattua ryhmäliikuntaa ja yksilöharrastamista voidaan toteuttaa rajoitetusti jäljempänä kuvatuin tavoin.
Kuntosalit ja ryhmäliikuntatilat
Tuusulan kunnan kuntosalit ja ryhmäliikuntatilat ovat suljettu 30.4.2021 saakka. Ohjattua ryhmäliikuntaa ja yksilöharrastamista voidaan toteuttaa rajoitetusti jäljempänä kuvatuin tavoin.
Nuorisotilat
Nuorisotilat ovat kiinni 30.4.2021 saakka. Nuorisotilatoiminta on siirtynyt verkkoon ja voidaan toteuttaa ulkona Keusoten asettamin rajoituksin.
- Verkkonuorisotilat pidetään auki.
- Ryhmiä voidaan ohjata ulkona (ryhmäkoko 6).
- Kerhotoiminta nuorisotiloissa on tauolla 30.4.2021 saakka.
Lue lisää alueellisen nuorisotyön sivuilta: www.tuusula.fi/nuoret
Harrastustoiminta
Keusote on edelleen 25.3.2021 antanut harrastustoiminnan järjestämiseen tarkistetut suosituksensa, jotka ovat voimassa 30.4.2021 saakka. Harrastustoiminnalla tarkoitetaan yksilöohjauksena tai ryhmässä toteutettua, toistuvaa organisoitua tai ohjattua toimintaa. Otteluita, kilpailuita, turnauksia, esityksiä tai tapahtumia ei järjestetä. Työpajoja ja kertaluonteisia vierailuja ei järjestetä.
Vuonna 2007-syntyneiden ja sitä vanhempien harrastustoiminta:
- Organisoitu tai ohjattu harrastustoiminta (mukaan lukien taiteen perusopetus) keskeytetään edelleen kunnan sisä- ja ulkotiloissa. Harrastusvuoroja ulkokentillä ei pidetä. Yksilöharrastaminen alle 20-vuotiaiden osalta on mahdollista soveltuvin osin erillisen ohjeistuksen mukaisesti.
Vuonna 2008-syntyneiden ja sitä nuorempien harrastustoiminta:
- Harrastustoimintaa kunnan hallinnoimissa sisä- ja ulkotiloissa voidaan järjestää vain ohjattuun harrastustoimintaan. Kaikki lasten harrastus- ja toimintamuodot on toteutettava ilman lähikontakteja. Yksilöharrastaminen on mahdollista soveltuvin osin erillisen ohjeistuksen mukaisesti.
- Lasten yksilö- ja pienryhmäharjoittelu mahdollistetaan myös sisätiloissa, joissa harrastusryhmän koko voi olla enintään 10 (lasten määrä 10).
- Harrastusryhmän kokoonpano on vakiintunut ja perustuu ennakkoilmoittautumiseen. Tilat avataan vain varattuja vuoroja varten eikä avoimelle käytölle. Seuran tulee tietää, ketkä ovat tulossa vuorolle tai harrastukseen.
- Ohjaajat ja 12 vuotta täyttäneet osallistujat käyttävät kasvomaskia, mikäli henkilöllä ei ole terveydellistä estettä kasvomaskin käyttämiselle. Kasvomaskin käyttöä edellytetään muulloin paitsi urheilusuoritusten aikana.
- Harrastusryhmän koko on mitoitettava niin, että osallistujat voivat säilyttää turvavälin. Suurissa tiloissa voi toimia useampi ryhmä kuitenkin siten, että ryhmät eivät ole keskenään kontaktissa. Tämä tarkoittaa tilakohtaista harkintaa. Ryhmäkoon mitoittamisesta ja valvonnasta sekä muiden ohjeiden valvonnasta vastaa toiminnan järjestäjä. Kunnan seuraa tilojen käyttöä ja antaa ohjeita.
- Pukeutumis- ja peseytymistilojen käyttö rajoitetaan vain välttämättömään käyttöön (wc).
- Harrastukseen saattajat, kuten vanhemmat, eivät tule sisätiloihin. Alle kouluikäisten saattamisen osalta voidaan tehdä erityisjärjestelyjä.
- Pukukopit ja huoltorakennukset pidetään suljettuina.
Aikuisten kilpa- ja huippu-urheilussa noudatetaan Olympiakomitean suosituksia.
Keusoten suosituksia tulkitaan Keusotessa ja alueella siten, että yksilöharrastuksia voi alle 20-vuotiaiden osalta jatkaa erillisen ohjeistuksen mukaisesti.
Tuusulan kunta suosittelee yksityisten toimijoiden noudattavan samoja rajoituksia. Lisäksi kunta antaa vahvan suosituksen konserniyhtiöilleen rajoitusten toimeenpanosta.
Liikuntavinkkejä verkossa
Vapaa-aikapalvelut tarjoaa piristäviä liikuntavinkkejä Tuusulan Uimahalli - ja Tuusulan Vapaa-aikapalvelut - Facebook-sivuilla. Tutustu myös Liikettä kotiin -sivuun, johon on koottu vinkkejä verkosta löytyviin maksuttomiin taukojumppiin ja kotitreeneihin.
Maahanmuutto- ja työllisyyspalvelut
Maahanmuutto- ja työllisyyspalvelut ovat toiminnassa. Palveluissa huolehditaan koronaturvallisuudesta ja niitä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan puhelimitse/verkkopalveluna.
Katso yhteystiedot:
Neuvoja taloudellisiin haasteisiin
Lue lisää, miten voit selvitä haastavista taloudellisista tilanteista.
Ohjaamopalvelut
Ohjaamopalvelut (Ohjaamo Tuusula) on toiminnassa. Palvelussa huolehditaan koronaturvallisuudesta ja sitä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan puhelimitse/verkkopalveluna.
Katso yhteystiedot:
Opetus ja varhaiskasvatus
Varhaiskasvatuksen toimintayksiköt ovat toiminnassa.
Perusopetuksen vuosiluokat 1–6. toimivat lähiopetuksessa. Yläkoulut ovat siirtyneet Keusoten suosituksen mukaisesti etäopetukseen, ja yläkoulujen opetus jatkuu etäopetuksena 11.4.2021 saakka. Etäopetus ei koske erityisen tuen ja valmistavan opetuksen oppilaita vuosiluokilla 7–9 eikä Kalliomaan koulua.
Tuusulan lukio on siirtynyt etäopetukseen Keusoten suosituksen mukaisesti 3.3.2021 ja jatkaa etäopetuksessa Keusoten 24.3.2021 päivittämän suosituksen mukaisesti 11.4.2021 saakka.
Keusoten suosituksen mukaisesti penkkarit ja vanhojen tanssit on siirretty myöhemmälle keväälle 2021.
Etäopiskelijoiden ruokapaketit
Etäopiskelijoiden ruokapaketteja jaetaan tuusulalaisille yläkoululaisille ja Tuusulan lukiossa opiskeleville opiskelijoille maalis-huhtikuun 2021 etäopetusviikoiksi. Tarkemmat tiedot on toimitettu Wilman kautta.
Tuusulan opisto ja kuvataidekoulu
Tuusulan opisto toimii etäopetuksessa.
Taiteen perusopetusta järjestetään tällä hetkellä seuraavien voimassa olevien linjausten mukaisesti:
- 2001 syntyneiden ja sitä vanhempien taiteen perusopetus ja vapaa sivistystyö on tapahtunut ja on tapahtunut ja tapahtuu etäopetuksena 3.3.2021 alkaen.
- 2007–2002 syntyneille lähiopetusta on voitu toteuttaa yksilöopetuksena 3.3.2021 alkaen.
- 2007 vuonna syntyneiden ja sitä vanhempien taiteen perusopetus ja vapaa sivistystyö tapahtuu etäopetuksena.
- Lähiopetusta voidaan toteuttaa vuonna 2008 tai myöhemmin syntyneille yksilöopetuksena ja pienryhmissä (enintään 10 lasta tai nuorta) 1.3.2021 alkaen.
Tuusulassa yksilöopetusta lähiopetuksena saavat em. pohjalta kuvataidekoulun päättötyövaiheen oppilaat, sekä musiikkipiston kitaraoppilaat ja alle 20-vuotiaat. Taiteen perusopetuksen oppilaitokset tiedottavat oppilaita ja/tai huoltajia toteutustavoista.
Palvelut eristyksissä oleville
Tutustu Tietoa erityksessä oleville -sivuumme.
Palvelut yrittäjille
Määräaikaiset vuokranmaksujen lykkäykset ja alennukset: Yritykset voivat saada Tuusulan kunnalta määräaikaisia vuokranmaksujen lykkäyksiä ja alennuksia tilanteessa, jossa koronaepidemia vaikuttaa yrityksen liiketoimintaan tai vuokratun tilan käyttöön. Lue lisää tiedotteestamme.
Keuken kriisineuvonta: Keuke tarjoaa apua talous-, rahoitus- ja henkilöstökysymyksissä sekä yrityksen toiminnan uudelleen suuntaamisessa. Keuken kriisineuvontasivu ja sähköinen ajanvaraus: www.keuke.fi/kriisineuvonta
Valtionkonttorin kustannustuki: Tuki on juuri nyt tauolla, mutta kolmas kierros on valmistelussa. Lisätietoa: https://www.valtiokonttori.fi/palvelu/yritysten-kustannustuki/
ELY-keskusten kehittämisavustukset markkina- ja tuotantohäiriöihin: ELY-keskukset ovat saaneet lisärahoitusta yritysten kehittämisavustuksiin tilanteessa, jossa koronavirusepidemia on aiheuttanut markkina- ja tuotantohäiriöitä. Rahoitus on suunnattu yrittäjän/yrittäjien lisäksi 1–5 henkeä työllistäville yrityksille. Lisätietoa: www.ely-keskus.fi/web/ely/poikkeusrahoitus
Business Finlandin kehitysrahoitus häiriötilanteissa: Business Finlandilta on voinut hakea liiketoiminnan kehitysrahoitusta häiriötilanteissa kuten koronavirustilanteessa. Rahoitushaku on päättynyt. Lisätietoa: www.businessfinland.fi/suomalaisille-asiakkaille/palvelut/rahoitus/hairiotilannerahoitus
Materiaalipankki koronaviruksesta: Materiaali on vapaasti hyödynnettävissä ja sitä saa tulostaa ja jakaa esimerkiksi sosiaalisen median kanavilla.
- Tuusulan kunnan aineisto: Toimintaanyhdessä.png tai Toimitaanyhdessä.pdf (tuloste noudettavissa myös TuusInfosta)
- THL:n aineisto
Lisätiedot:
Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi, 040 314 3101
Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi, 040 314 3003
Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi, 040 314 3401