Keusote tiedottaa: Raskaana oleva voi halutessaan ottaa koronarokotteen

03.06.2021 klo 19.15

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos katsoo, että raskaana oleva voi halutessaan ottaa koronarokotteen. Ennen raskautta aloitetun koronarokotussarjan toisen annoksen voi myös ottaa raskauden aikana. Lisäksi hedelmällisyyshoitoja ei tarvitse siirtää koronarokotusten vuoksi.

Raskaus voi lisätä riskiä sairastua vakavaan koronavirustautiin. Raskaana olevien koronarokottamisesta on tällä hetkellä vielä vähän tutkimustietoa, mutta käyttökokemus, eläinkokeet ja alustava tutkimustieto eivät anna viitteitä mistään turvallisuushuolista. Maailmalla raskaana olevia on rokotettu jo paljon.

Rokotuksen ottaminen voi olla tarpeen erityisesti, jos raskaana olevalla on perustautinsa vuoksi suurentunut riski sairastua koronavirustautiin tai jos raskaana olevalla on suurentunut riski altistua koronavirukselle esimerkiksi työssään.

Raskaana oleva voi ottaa koronarokotuksen omalla rokotusvuorollaan rokotusjärjestyksen mukaisesti.

Koronarokotuksen voi ottaa myös imetyksen aikana. mRNA-rokotteen sisältämä lähetti-RNA tuhoutuu ihmisen elimistössä noin vuorokauden kuluessa, ja on epätodennäköistä, että sitä kulkeutuisi äidinmaitoon. Myös adenovirusvektorin ainesosat ovat lyhytikäisiä, eikä niiden tiedetä siirtyvän äidinmaitoon. 
 
Lue lisää THL:n tiedotteesta.
Lue lisää THL:n sivuilta.

Takaisin