Kokopitkä nuorisoelokuva Maahiset työn alla Jokelassa: ”Repliikeistä saa tehdä omia, mutta ei ole ollut tarvetta kovasti muutella”

22.06.2022 klo 11.00

Jokelassa kuvataan tänä kesänä Maahiset-nuorisoelokuvaa. Mukana näyttelijöinä, avustajina ja puvustajina on nelisenkymmentä paikallista nuorta. Näyttelijät kertovat, miltä elokuvan tekeminen tuntuu ja miten he ovat valmistautuneet kuvauksiin. 

Maahiset-nuorisoelokuvan tekijöitä Jokelassa J

Maahiset-elokuva on kahden opettajan, Rasmus Mäntymaan (kuvassa vasemmalla) ja Hanns-J. Sajaniemen (kuvassa takarivissä keskellä) yhdessä tuottama kokopitkä draamakomedia. Käsikirjoitus lähtee liikkeelle nykynuorten huolenaiheista eli erilaisuuden hyväksymisestä ja ilmastoahdistuksesta. 

Elokuvassa liikuntarajoitteista Sakaria kiusataan koulussa. Kesän mittaan hän kuitenkin ystävystyy luontoa radikaalein keinoin suojelevan nuorisojengin kanssa ja pääsee idearikkautensa ansiosta mukaan toimintaan. Tapahtumiin liittyy myös metsän mystinen kulkuri.

Kuva 4.0 Pääroolit Maahiset-nuorisoelokuvan tekijöitä Jokelassa Jaana Hopeakoski (24) web

Päähenkilöitä elokuvassa näyttelevät Elaina Sajaniemi, 14 v. (kuvassa vasemmalla takarivissä), Eliel Mäntymaa 13 v. (kuvassa edessä vasemmalla), Ester Solismaa 14 v. (kuvassa keskellä) ja Joonatan Mäntymaa, 15 v. (mopon päällä). Sakaria esittää Eliel Mäntymaa.

– Kuvauksiin täytyy valmistautua, ja olen harjoitellut repliikit hyvin etukäteen, Ester Solismaa sanoo.

– Repliikeistä saa tehdä omia, mutta ei ole ollut tarvetta kovasti muutella, Eliel Mäntymaa kertoo.

–  Välillä repliikit oli kirjoitettu aikuisten kielellä. Olemme sitten vaan ehdottaneet, miten niitä olisi hyvä muuttaa, ja kaikki meni läpi, Elaina Sajaniemi täsmentää.

–  Elokuvan tekemiseen tarvitsee panostaa, mutta se ei tunnu siltä, että tekee töitä, vaan enemmän leikiltä. Esitän elokuvassa Rökää ja teen kaikkea, mitä normaalistikin eli esimerkiksi ajelen mopolla. Repliikeissä on paljon lauseita, joita olen joskus sanonut ja jotka isä (ohjaaja Rasmus Mäntymaa) on napannut talteen, Joonatan Mäntymaa kertoo. Mäntymaa pääsee ajelemaan kuvauksissa ukkinsa vuoden 1977 Pappa-Tunturilla.

Claudia Sulosaari ja Hagos Berhane koristeomenapuun edessä

Aikuisia näyttelijöitä elokuvassa ovat mm. Kari Hakarauta, Claudia Sulosaari ja Hagos Berhane. Hakarauta on kokenut harrastajateatterinäyttelijä, joka esittää elokuvassa arjesta ja yhteiskunnasta vieraantunutta Iivaria. Sulosaari ja Berhane esittävät elokuvassa pariskuntaa. Berhane oli mukana myös Rasmus Mäntymaan edellisessä elokuvassa, Late Kicksissä.

–  Teen yhden leffan kahden vuoden välein, kuten Russell Crowe, erityisluokanopettajana työskentelevä Berhane nauraa.

Näyttelijät välttelevät juonipaljastuksia, mutta mystisyyden verhoa raotetaan hieman roolihahmojen osalta. 

–  Esitän elokuvassa Fadaa, eritrealaistaustaista velikultaa. Roolihahmo oli käsikirjoitettu minut mielessä pitäen. Onneksi en esitä itseäni, mutta jos olisin sellaisessa tilanteessa kuin roolihahmoni, voisin tehdä monta asiaa samalla tavalla.

–  Minun roolihahmoni on sellainen, johon moni varmasti samastuu, ja tunnistan siitä myös itseni, Sulosaari kertoo.

Nuoriso-ohjaajana työskentelevä Sulosaari pitää hienona, että nuoret on otettu mukaan näin mittavaan projektiin.

–  Elokuva käsittelee tämän hetken ajankohtaisia teemoja, niin sosiaalisia kuin perheisiin liittyviä, sekä ilmastoa. Se peilaa suomalaisten luontosuhdetta amatööriproduktioksi yllättävänkin moninäkökulmaisesti, Berhane kertoo.

Miisan jengi Maahiset-nuorisoelokuvan tekijöitä Jokelassa

Aino Piela (16), Melek Knuuttila (14) ja Viivi Saari (15) on valittu rooleihin casting-haun kautta. Viivi Saari  on näytellyt 11 vuotta Teatteri Sisaressa ja Aino Piela yli kymmenen vuotta Kaukasten teatterilla, Teatteri Päivölässä ja Riihimäen nuorisoteatterilla.

– Leffaa tehdessä kameran edessä on paljon itsetietoisempi kuin teatterin lavalla. Teatteriesitys harjoitellaan hyvin, ja se on kerrasta ohi. Meillä on ollut rohkeutta ja uskallusta tulla tähän projektiin, nyt haluamme nauttia tekemisestä, Viivi sanoo.

– Meillä Ainon kanssa on vahva harrastuspohja teatterista, ja tämä on tällainen kokeilu elokuvan maailmasta. Toivotaan, että tämä avaa ovia uusiin projekteihin.

– Erona teatteriin tässä on se, että elokuvaa tehdessä ottoja voi tehdä uudestaan. Itsellä on kuvauksissa vaikeaa olla katsomatta kameraan. Monet nuoret olisivat mielellään tulleet tähän mukaan. Itseäni elokuvat ovat inspiroineet ja kannustaneet hakeutumaan mukaan tähän, Aino kertoo.

Ukko Ihatsu (12) ja Sara Justesen (13) näyttelevät Maahisissa pahiksia.

Ukko Ihatsu (12) ja Sara Justesen (13) näyttelevät Maahisissa pahiksia. Tuotantoryhmässä mukana ovat lisäksi kuvaaja Arttu Väisälä sekä Jokelan nuorista Iida Iiskola ja Lara Sajaniemi

Elokuvan ensi-ilta on 1.4.2023.

Tuusulan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta tukee elokuvan tekemistä 10 000 euron tuotantotuella. Kulttuuri- ja taidetoimintaan suunnatulla tuella on tärkeä merkitys paikallisessa kulttuuritoiminnassa. Avustusten kautta lisätään yhteisöllisyyttä sekä laajennetaan ja monipuolistetaan paikallista tapahtuma- ja kulttuuritarjontaa. Lisätietoa kulttuuri- ja taideavustuksista (linkki aukeaa uuteen ikkunaan)

Artikkeli on julkaistu Elämää Tuusulassa -lehdessä kesäkuussa 2022. Teksti ja kuvat: Jaana Hopeakoski

Takaisin