Päiväkoti Martta Wendelin on avannut ovensa – ensimmäinen päivä täynnä iloa ja jännitystä

01.08.2022 klo 13.45

Tuusulan palveluverkkouudistuksen ensimmäisenä valmistuneen kohteen, päiväkoti Martta Wendelin, toiminta on käynnistynyt 1.8.2022. Ovensa avanneessa päiväkodissa aloitti ensimmäisenä päivänä 57 lasta ja 27 työntekijää tutustuen uusiin tiloihin ja toimintamahdollisuuksiin – osa lapsista aloittaa myöhemmin kuluvan kuun aikana. Aloituspäivänä ilmassa on ollut niin iloa kuin jännitystäkin.

Parhaat mahdolliset puitteet varhaiskasvatukseen

Ovensa avannut päiväkoti Martta Wendelin tarjoaa parhaat mahdolliset puitteet lapsille: rakennus on alusta asti suunniteltu päiväkodiksi ja sen tavoitteena on lasten hyvinvointia ja oppimista edistävä kokonaisuus.

Kaikki rakennuksen tilat on suunniteltu monikäyttöisiksi ja muuntojoustaviksi, joten niistä on iloa paitsi päiväkodin henkilökunnalle ja lapsille, niin myös muille kuntalaisille. Tarkkaan harkittujen tilaratkaisujen ansiosta lapset voivat toimia heille tärkeissä omissa pienryhmissä. 10-ryhmäisessä päiväkodissa on paikkoja syksyllä 2022 kaiken kaikkiaan noin 180 lapselle. 

Rakennus valmistui aikataulussaan ja edeltävät kesäviikot ennen toiminnan käynnistymistä ovat sisältäneet ahkeraa tilojen kalustamistyötä ja viherpiha-periaatteella toteutetun piha-alueen viimeistelyä. Päiväkotitoiminnan käynnistyttyä piha-alue on myös asukkaiden vapaassa käytössä iltaisin ja viikonloppuisin.

Monikäyttöiset tilat muuntuvat asukkaiden harrastamisen paikoiksi

Päiväkodin tilat tuottavat iloa myös monenlaisille harrastustoiminnoille. Esimerkiksi liikuntasali on suunniteltu yhteistyössä Keski-Uudenmaan tanssiopiston kanssa, joka tulee käyttämään salia iltaisin sirkuksen opiskeluun. Myös ateljee soveltuu hyvin taiteen perusopetukseen sen eri muodoissaan.

Monikäyttöiset tilat ja liikkumaan kannustava piha-alue tarjoavat asukkaille mahdollisuuksia yhteiseen toimintaan.

Lisätiedot:

Päiväkodin toiminta:
päiväkodin johtaja Piia Malkki, 040 314 3351, piia.malkki@tuusula.fi

Keski-Uudenmaan tanssiopiston toiminta päiväkodin tiloissa:
apulaisrehtori Virpi Maisala, virpi.maisala@keto.fi


Yhteisöllinen Tuusula tarjoaa parhaat mahdolliset eväät asukkaidensa elämään. Keskeisillä paikoilla sijaitsevat modernit ja monikäyttöiset kampukset kutsuvat kaikenikäisiä tuusulalaisia yhteen oppimaan ja harrastamaan. Rakennamme uusia päiväkoteja ja kouluja, jotta voimme tarjota terveelliset ja turvalliset tilat kasvulle, oppimiselle ja harrastamiselle. Iltaisin ja viikonloppuisin tilat muuntautuvat harrastamisen paikoiksi ja kuntalaisten yhteisiksi olohuoneiksi. Lue lisää Tuusulan kunnan palveluverkkouudistamisesta: www.tuusula.fi/uudistuvapalveluverkko

Takaisin