EU-Metsäakatemia tuo eurooppalaiset päättäjät kokoontumaan lukio ja kulttuuritalo Monioon
15.09.2023 klo 15.50
Tuusulasta 20.9.2023 alkava kolmepäiväinen EU-päättäjien Metsäakatemia on jo kolmas Suomen ja Ruotsin yhteistyössä järjestämä kurssi. Sen aikana käydään korkean tason vuoropuhelua ajankohtaisista metsäkysymyksistä EU:n keskeisten päättäjien ja metsätalouden sidosryhmien välillä.
− Pohjoismainen metsänosaaminen kiinnostaa Euroopassa. Olemme jälleen saaneet Metsäakatemiaan monipuolisen joukon päättäjiä, joiden kanssa keskustelemme metsän ja puun käytöstä ratkaisuna tulevaisuuden globaaleihin haasteisiin, sanoo Päättäjien Metsäakatemiaa vetävän Suomen Metsäyhdistyksen johtava asiantuntija Eveliina Pokela.
Syksyn 2023 EU-Metsäakatemian avajaiset järjestetään Tuusulan vastavalmistuneessa hirsisessä, pitkälti puurakenteisessa lukio- ja kulttuuritalo Moniossa.
− Panostamme puun käyttöön julkisissa rakennushankkeissa. Monio on esimerkki kotimaisesta puurakentamisen osaamisesta ja se on herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta, kertoo Tuusulan pormestari Kalle Ikkelä.
Avajaisissa kuullaan Suomen maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin ja Ruotsin maaseutuministeri Peter Kullgrenin yhteinen videotervehdys. VTT:n puupohjaisten innovaatioiden tutkimusprofessorina tunnettu Ali Harlin kertoo avajaispuheenvuorossaan muun muassa siitä, miten puupohjaisten tekstiilien pitkään odotetulle läpimurrolle kuuluu, ja miten metsäteollisuus on saanut hiilidioksidipäästönsä jatkuvasti laskemaan.
Metsäakatemian osallistujat jatkavat avajaisten jälkeen matkaa kohti Keski-Suomea, jossa he vierailevat muun muassa talousmetsän luonnonhoidon kohteella ja Äänekosken biotuotetehtaalla. Tapahtumassa tutustutaan sekä tutkimukseen että konkreettisiin toimenpiteisiin, joilla edistetään Euroopan talouden kestävyyttä ja tarjotaan ratkaisuja vihreään siirtymään.
− Vierailut, fasilitoidut keskustelut ja vuorovaikutus huippuasiantuntijoiden kanssa tarjoavat osallistujille korvaamattoman mahdollisuuden tutustua EU-agendan ajankohtaisiin metsäaiheisiin käytännössä, sanoo Pokela.
Metsäakatemia nostaa esiin myös metsien tilan seurannan ja metsäluonnon ennallistamisen. Vaajakosken Kaunisharjulla, Jyväskylän kaupungin metsäkohteella päättäjät tutustuvat lehmuslehdon luonnonhoitoon Keski-Suomen ELY-keskuksen ja Suomen metsäkeskuksen kanssa.
− Haluamme innostaa osallistujia ajatuksia herättäviin keskusteluihin ja tarjota heille syvemmän ymmärryksen metsätalouden haasteista ja mahdollisuuksista eurooppalaisessa kontekstissa, Pokela sanoo.
EU-päättäjien Metsäakatemia 2023 on kolmas Suomen ja Ruotsin yhteistyössä järjestämä metsäistä dialogia edistävä tilaisuus EU-päätöksentekijöille. Tilaisuutta rahoittavat maa- ja metsätalousministeriö, Suomen Metsäsäätiö, Suomen Metsämiesten Säätiö sekä Kollin Säätiö. Tilaisuuden järjestämisestä vastaa Päättäjien Metsäakatemian viestintäohjelman kehittänyt Suomen Metsäyhdistys. Suomessa Metsäakatemia on toiminut menestyksekkäästi vuodesta 1996. Lue lisää: www.forestacademy.fi/eu
Lisätietoa:
Kalle Ikkelä, pormestari, Tuusulan kunta, 040 314 3001, kalle.ikkela@tuusula.fi
Eveliina Pokela, Metsäakatemian johtaja, Suomen Metsäyhdistys, 044 560 0006, eveliina.pokela@smy.fi