Monio on hirsirakentamisen malliesimerkki

26.09.2022

Tuusulan Hyrylään rakentuva lukio ja kulttuuritalo Monio on edennyt harjannostajaisvaiheeseen. Harjannostajaisia juhlittiin tänään rakentajien ja kutsuvieraiden voimin. Monion rakennushanke on sujunut aikataulussa, ja rakennuksessa ollaan vaiheittain siirrytty rungon rakentamisesta sisätilojen rakenteiden ja talotekniikan asentamiseen.

- Monio on upea rakennus, joka jo ulkomuodollaan lumoaa käyttäjänsä. Monio tulee tuottamaan iloa monille, ja se sykähdyttää varmasti kaikkia taloon tulijoita, toteaa Tuusulan pormestari Kalle Ikkelä.

Hirsiseinäinen ja pitkälti puurakenteinen Monio on sekoitus modernia teknologiaa ja historiallisia vaikutteita. Esimerkiksi rakennuksen tiiliverhoilu ja kattojen muodot muistuttavat alueella toimineesta varuskunnasta. Tilojen suunnittelussa tärkeitä teemoja ovat olleet toimivuus, terveellisyys ja muunneltavuus.

- On hienoa olla unelmien toteutumisen äärellä. Tänään toteutuu konkreettisesti, että Tuusula on sivistyksen kärkikunta, sanoo Tuusulan sivistysjohtaja Tiina Simons.

Kokonaisuus koostuu kuudesta kolmikerroksisesta hirsitalosta, joiden väliin jää korkeaa sisätilaa. Tila muodostaa oman pienoiskaupunkinsa, johon rakennuksen monipuolinen toiminta avautuu aulatilan ja oppimisalueiden välisten lasiseinien kautta. Hirsitalot ovat harjakattoisia, ja talojen katot liittyvät toisiinsa muodostaen monimuotoisen kattopinnan.

- Rakennukseen on asennettu noin 25 kilometriä hirttä. Puurakentamiseen panostaminen on yksi keskeisistä keinoista hillitä ilmastonmuutosta ja Tuusulan kunnalta hieno osoitus, korostaa tuotantojohtaja Marko Saloranta Lujatalolta, Monion pääurakoitsijalta.

Monion runko sisältää runsaasti puumassaa. Hirsijulkisivut ja aulatilaa rajaavat väliseinät ovat 275 mm paksua painumatonta lamellihirttä. Puurakenteisia ovat myös kerto-ripa-välipohjaelementeistä koostuvat välipohjat, liimapuusta tehdyt pystyrakenteet ja jäykistävät vinopalkit sekä vesikattorakenne. Puuosat muodostavat muiden runkomateriaalien kanssa uudenlaisen hybridirakenteen; kellari ja alapohja, väestönsuojat, porras- ja hissikuilut sekä kahden salitilan seinä ja katto tehdään betonista, ja välipohjia kannattelevat palkit ovat terästä.

Saman katon alle muuttavat paitsi Tuusulan lukio myös Tuusulan Opisto, Tuusulan kuvataidekoulu sekä Keskisen Uudenmaan Musiikkiopisto. Tilat avaavatkin uusia yhteistyön mahdollisuuksia. Kulttuurikeskuksena Monio tarjoaa palveluita kaikille asukkaille.

2D3A0312T

Takaisin