Koronarajoituksia lievennetään Uudellamaalla – Tuusulan kirjastot avaavat tiloja

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt purkaa asiakastilojen kokoontumisrajoituksia parantuneen epidemiatilanteen vuoksi 15.6. alkaen. Tuusulan kirjastoissa lievennykset tulevat voimaan maanantaina 21.6.2021.

Kirjastossa tilojen ja toiminnan avaaminen toteutetaan niin, että asiakkailla on mahdollisuus välttää lähikontaktit. Lähikontaktilla tarkoitetaan oleskelua sisätiloissa alle kahden metrin etäisyydellä toisistaan yli 15 minuutin ajan.

Kirjaston käyttö 21.6. alkaen:

  • Lukusalit ja lehtisalit ovat käytössä, mutta istumapaikkoja on rajoitetusti. Pääkirjaston lehtisali avataan aamulla klo 8. Jokelan ja pääkirjaston lukusalit ovat auki kirjaston aukioloaikoina.
  • Osa kirjaston sohvista, tuoleista ja lukupaikoista palautetaan asiakkaiden käyttöön.
  • Asiakastietokoneita otetaan käyttöön useampia. Osa on tarkoitettu 15 minuutin pika-asiointiin, osaa voi käyttää jopa tunnin kerrallaan.
  • Pääkirjaston kokoustila Lauraan ja Pelihuone Epeliin voi tehdä varauksia 21.6. alkaen. Ryhmätyötilaa voi käyttää. Asiakasmääriä rajoitetaan tiloissa.
  • Kirjastoauton pysäkeillä voi autossa asioida yksi perhe tai kaksi asiakasta kerrallaan.

Kirjastossa mahdollista pestä kädet, ja käsidesiä on tarjolla. Maskisuositus on yhä voimassa. Kirjaston laitteiden ja pintojen tehostettua puhdistusta jatketaan.

18.06.2021

Takaisin