Tuusulan taideohjelman livetapahtumien startissa huippu jazzartisteja

25.11.2021

Tuusulan taideohjelman livetapahtumat käynnistyvät Anna Inginmaan ja Mikko Karjalaisen jazzkonsertilla Rykmentinpuiston kinossa lauantaina 11.12. Tapahtuma kuuluu osaksi vuonna 2017 valmistunutta taideohjelmaa, jonka tarkoitus on elävöittää Tuusulaa julkistaiteella ja erilaisilla yleisötapahtumilla.

– Korona-tilanteen vuoksi yleisötapahtumat ovat olleet jäähyllä, mutta nyt vihdoin pääsemme toteuttamaan lähes pari vuotta pöydällä olleet suunnitelmat rajoituksia noudattaen, tapahtumatuottaja Kaarle Ranta toteaa.

11.12 järjestettävä Rykmentinpuiston kinon jazzkonsertti alkaa trumpetisti Mikko Karjalaisen setillä, jonka jälkeen lavalle nousee Anna Inginmaa.

Anna Inginmaa. Kuva Tero Rapo

Anna Inginmaa. Kuva Tero Rapo

Anna Inginmaa nousi yleisön tietoisuuteen muutama vuosi sitten julkaistuaan kriitikoiden ylistämän Röyhkä/Inginmaa/Hypnomen -levyn. Keväällä 2020 Inginmaa julkaisi ensimmäisen oman soololevynsä. Annan musiikki on suomenkielistä, lyyristä vokaalijazzia, jossa yhdistyy herkkyys, raaka ja sielukas tulkinta sekä kokoonpanon yhteinen, musiikillinen synergia. Hän on yhtyeensä kanssa ihastuttanut tyylikkäillä keikoillaan, ja nyt kokoonpano on parhaillaan tekemässä myös uutta musiikkia seuraavalle julkaisulleen.

– Hienoa päästä esiintymään myös Tuusulaan; konsertinrakenne on nyt hieman erilainen, kun illan aloittaa trumpetisti Mikko Karjalainen omalla ohjelmistollaan, Anna Inginmaa valottaa tulevan konsertin sisältöä.

– Omassa osuudessani esitän materiaalia viime vuonna ilmestyneeltä jazzalbumiltani, joukossa myös pari uutta sävellystä tulevalta Epltäni, joka julkaistaan huhtikuussa.

Rykmentinpuiston kinon uudesta konserttipaikasta Anna kommentoi, että arvostaa, kun vanhoja tiloja otetaan uudelleen käyttöön ja elävä musiikki tuodaan ihmisten luokse.

– Koen tämän Tuusulan vanhan varuskunnan tilan aktivoinnin arvokkaana tekona Tuusulan paikalliskulttuurille."

Rykmentinpuiston kinon keikalla oman soolosettinsä esittää myös, jazzin ystävien suursuosikki, trumpetisti Mikko 'Gunu' Karjalainen, joka tunnetaan mm. omasta Mikko Karjalainen Fellowship Quintet -yhtyeestään. Mikko Karjalainen edustaa trumpetinsoiton kotimaista kärkeä. Hän on urallaan esiintynyt legendaaristen jazz- ja pop-artistien kanssa ja on kysytyimpiä solisteja lyyrisen ja karismaattisen esiintymisensä ansiosta.

Tällä keikalla hän esittää Anna Inginmaan yhtyeen kanssa musiikkia 'Fellowship' -albumiltaan joka julkaistiin joulukuussa 2020 (Eclipse Music). Ylistäviä arvioita saaneen albumin musiikki sisältää tuoreustakuun mutta on silti vahvasti kiinni jazzmusiikin svengaavassa traditiossa.

Varuskunnan vanha elokuvateatteri konserttikäyttöön

Rykmentinpuiston kino sijaitsee Hyrylän keskustan vanhan varuskunnan ruokalarakennuksen alakerrassa Kino-tila on toiminut varuskuntalaisille koulutustilaisuuksien auditoriona ja myös elokuvateatterina. Alkuvuonna 2021 kino kunnostettiin muun muassa kulttuurikäyttöön. Seinät ja katto saivat uuden maalin ja salin etuosassa ollut kiinteä puhujanpönttö purettiin. Nyt salin etuosaan voi pystyttää esiintymislavan ja 100 hengen nouseva katsomo antaa yleisölle konserttisalimaisen tapahtumakokemuksen.

Tapahtumaan on ennakkoilmoittautuneille www.lyyti.in/rykmentinpuiston_jazzkonsertti ilmainen sisäänpääsy.

Sali ei ole esteetön. Tapahtumassa toimitaan aluehallintoviraston, KeuSoten ja Tuusulan kunnan antamien turvallisuusohjeiden ja rajoitusten mukaisesti. Kinon salin sadasta paikasta on käytössä 75 väljyyden takaamiseksi. Lisäksi noudatetaan vahvaa maskisuositusta ja huolehditaan hyvästä käsihygieniasta ja terveysturvallisuudesta. Koronapassia ei AVI:n edellytysten mukaan vaadita, koska jokaisella konserttivieraalla on istumapaikka tapahtumassa. Mahdollisista rajoitusmuutoksista tiedotetaan Tuusulan kunnan internet-sivuilla ja tapahtuman sosiaalisen median kanavilla.

Jazzkonsertti: Anna Inginmaa feat. Mikko Karjalainen
la 11.12. klo 20
Rykmentinpuiston kino, Rykmentintie, rak. 48, E-ovi, Tuusula

Lisätietoja
tuottaja Kaarle Ranta, p. 040 5428 310, kaarle.ranta@gmail.com

 

Takaisin