Laadukasta vuokra-asumista Rykmentinpuistossa - A-Kruunu toteuttaa toista asuinkortteliaan

01.03.2021 klo 13.15

Omistusasuminen ei ole enää ainoa tavoiteltu tapa asua. Yhä useammin koti vuokrataan.

Rykmentinpuiston keskukseen rakentuu monimuotoinen asuinkerrostaloalue, jossa useat rakennuttajat näyttävät parasta osaamistaan. Yksi rakennuttajista on A-Kruunu, joka rakennuttaa kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja Helsingin seudulle ja suurille kaupunkiseuduille.

Yhtiön tavoitteena on kehittää laadukasta kaupunkiasumista ja laajempien aluehankkeiden toteuttamista.

Rakentamisessa A-Kruunu pyrkii edistämään puurakentamisen lisäksi uusia innovaatioita, vähähiilisyyttä ja kiertotaloutta.

– Tavoitteenamme on myös, että merkittävä osa hankkeistamme on puurakenteisia. Vuonna 2020 aloitimme 660 asunnon rakentamisen, kertoo projektipäällikkö, DI Jouni Isomöttönen A-Kruunulta.

200817-2582

Patteristontielle on keväällä valmistumassa kahden kerrostalon kohde, jossa on yhteensä 140 asuntoa sekä viihtyisät, yhteisöllisyyttä lisäävät yhteistilat, kuten pesula-, sauna- ja kerhotilat. Vanhojen punatiilikasarmien sävyttämän alueen tyyliin sopivasti talojen julkisivut ovat Rykmentin puistotien puolella tiilestä (kuva: Kari Kohvakka).

Seuraavaksi A-Kruunulle on tulossa Tuusulan vuoden 2020 asuntomessualueen välittömään läheisyyteen 76 asunnon vuokratalokohde, joka on suunniteltu sopimaan pientalovaltaisen asuinalueen ilmeeseen.

679_Pohjoisesta_2020-01-15

A-Kruunun toisen Rykmentinpuistoon toteutettavan asuinkorttelin rakentaminen on alkanut. Kortteliin rakentuu sekä rivitalo- että kerrostaloasuntoja. Asukkaat muuttavat syksyllä 2022. Kuva A-Kruunu.

Kysyimme projektipäällikkö Jouni Isomöttöseltä, millaisia asuntoja yritys Tuusulaan toteuttaa.

Jouni_A-Kruunu

Mitä uutta kohteenne tuovat vuokra-asumiseen?

– Tuusulan hankkeilla tuomme kehyskuntien vuokramarkkinoille laadukkaita, kohtuuhintaisia asuntoja.

– Täällä, kuten kaikissa kohteissamme, on monipuolinen asuntojakauma, sisältäen myös perheasuntoja. Pyrimme aina tarjoamaan hyvin suunniteltuja asuntoja myös nuorille lapsiperheille. Asukashallinnon kautta asukkaat pääsevät myös vaikuttamaan asumiseensa.

A-Kruunu panostaa myös laadukkaaseen arkkitehtuuriin ja kehittää tutkimustyön avulla asuntosuunnittelua asukkaiden tarpeiden mukaan.

Miten rakentaminen osaltanne jatkuu Rykmentinpuistossa?

– Patteristontien hankkeen ensimmäinen talo on valmistumassa huhtikuun 2021 lopussa ja toinen elokuun 2021 lopussa. Metsävadelmantien hankkeen työt ovat juuri käynnistyneet ja kohde valmistuu alustavasti elokuussa 2022.

Miksi valitsitte kohteenne rakennettavaksi juuri Tuusulaan ja Rykmentinpuistoon?

– Tuusula on yksi pääkaupunkiseudulla sijaitsevista merkittävistä ja laajenevista paikkakunnista hyvine kulkuyhteyksineen.

– Rykmentinpuisto on Tuusulan kunnan merkittävin aluekehityshanke. Alue kehittyy koko ajan, kun sen rakentaminen etenee. On luontevaa toteuttaa asuntoja tällaiselle paikkakunnalle, ja sen merkittävimmälle kehitysalueelle.

Miten kuvailisit yhteistyötä Tuusulan kunnan kanssa rakennusprojektissanne? 

– Yhteistyö Tuusulan kunnan kanssa on toiminut kaikin puolin erinomaisesti. Kaikki kunnan tahot, mm. kaavoitus ja rakennusvalvonta, ovat olleet erittäin yhteistyökykyisiä.

– Voisikin tiivistää lyhyesti, että kunnan työntekijät ovat omalla toiminnallaan ja hyvällä yhteistyöllä edesauttaneet merkittävästi hankkeidemme edistämistä.

Miten esimerkiksi alueen brändi ja rakentamistapaohjeet vaikuttivat kohteidenne suunnitteluun ja toteutukseen?

– Kaava ja rakentamistapaohjeet ylipäätään toimivat suunnittelun ensimmäisinä lähtötietoina ja ohjaavat kohteen suunnittelua kunnan haluamaan suuntaan.

– Koska kyseessä on voimakkaasti kehittyvä alue, jolla on omanlaisensa brändiarvo olemassa, halusimme toteuttaa kohteemme mahdollisimman laadukkailla julkisivuratkaisuilla.

Lintu1_2020-01-15

– Patteristontiellä julkisivumateriaalina käytetään tiiltä ja rappausta. Metsävadelmantiellä julkisivuissa käytetään pääosin valkobetonia (kuva A-Kruunu).

Millaisena näet Rykmentinpuiston vetovoiman?

– Alue kasvaa ja kehittyy, minkä myötä sen vetovoima varmasti vahvistuu ajan myötä.

– Rykmentinpuisto on kuitenkin hyvä paikka toteuttaa asuntotuotantoa myös jo tässä vaiheessa, kun alue on vasta rakentumassa.


Kokonaisuudessaan Rykmentinpuiston uusi asuinalue Tuusulan keskuksessa Hyrylässä on kaikkiaan yli 10 000 asukkaan koti tulevan vuosikymmenen aikana. Entinen varuskunta-alue muuttaa muotoaan moderniksi pienipiirteiseksi asuinalueeksi palvelujen äärellä. Varuskunnan perinne jää elämään kadun nimissä ja keskustan suojelluissa tiilikasarmeissa.

Tuusulan Rykmentinpuisto on raikas kyläkaupunki, jossa elävä kaupunkikeskus ja sen ympärille rakentuvat vehmaat puistokylät yhdistyvät. Se on paikka, jossa moderni arkkitehtuuri ja luonnon muovaama metsä kohtaavat.

 

Lisää tietoa

https://www.a-kruunu.fi/asunnot/uudiskohteet/tuusulan-patteristontie,

Tuusulaan tulossa monimuotoinen vuokrataloyhteisö | A-Kruunu (a-kruunu.fi)

https://www.rykmentinpuisto.fi/

 

Lue myös artikkelisarjan muut osat

”Erilaista, tyylikästä, modernia” - townhouse-talot luovat tiivistä ja matalaa kaupunkimaisemaa
Messukohde Metsänkuningas saa sisaren - lisää hybridikerrostaloasuntoja Puustellinmetsään

 


Takaisin