Koronavirustartuntojen ja -altistumisten määrä nousussa Tuusulassa – huolehditaan yhdessä koronasuositusten ja -rajoitusten noudattamisesta

10.04.2021 klo 15.45

Tuusulan kunnassa koronavirustartuntojen määrä on kasvanut viime viikkoina ja ilmaantuvuusluku on korkealla. Tartunnat ovat levinneet erityisesti perhepiireissä. Tartuntojen myötä myös Tuusulan kunnan eri palveluiden piirissä on ilmennyt runsaammin joukkoaltistumisia ja karanteeneja. Tuusulan kunta muistuttaa, että meistä jokaisen tulee nyt noudattaa koronasuosituksia ja -rajoituksia sekä yleisiä koronavirusepidemian aikaisia terveysturvallisuusohjeita.

Näin ehkäiset koronaviruksen leviämistä

Meistä jokainen voi hidastaa koronaviruksen leviämistä: sosiaalisten kontaktien vähentäminen on nyt tärkeää myös terveille ihmisille, koska siten hidastetaan epidemian leviämistä. Vältä siis ihmisjoukkoja ja tungoksia ja pidä vähintään kahden metrin etäisyys kanssaihmisiin.

Omaa ja läheistensä tartuntariskiä voi myös alentaa huolehtimalla hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta.

  • Pese kädet vedellä ja saippualla usein ja huolellisesti, ainakin 20 sekunnin ajan.
  • Käytä alkoholipohjaista käsihuuhdetta, jos et voi pestä käsiäsi.
  • Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, ellet ole juuri pessyt käsiäsi.
  • Yski ja aivasta kertakäyttöiseen nenäliinaan ja laita nenäliina heti roskiin. Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yksi tai aivasta hihaan, älä käsiisi.
  • Käytä kasvomaskia suositusten mukaisesti
  • Jos kaikesta huolimatta sairastut, jää kotiin lepäämään.

Jos epäilet altistuneesi koronavirukselle

Mikäli epäilet altistuneesi, seuraa terveydentilaasi aktiivisemmin ja vältä liikkumista koulussa, työpaikalla tai julkisissa tiloissa oireisena. Mikäli ilmenee lieviäkin oireita, hakeudu koronavirustestiin, ja jää kotiin, kunnes saat negatiivisen koronavirustuloksen.

Koronavirustartunnan oireita ovat esimerkiksi lämpöily, kuume, yskä, päänsärky, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys, pahoinvointi, ripuli ja poikkeava väsymys.

Keusoten alueen kuten Tuusulan kunnan asukkaat voivat tehdä koronavirusoirearvion ja varata ajan koronavirusnäytteenottoon osoitteessa www.koronabotti.hus.fi. Koronavirustestiin Keusoten alueella pääsee myös Nettipalvelun kautta osoitteessa www.keusote.fi/nettipalvelu tai soittamalla Koronahoitopuhelimeen, p. 019 226 0099, 8–20.

Lisätietoja koronaviruksesta

Löydät yleistietoa koronaviruksesta Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymän (Keusote) sivuilta osoitteesta www.keski-uudenmaansote.fi/koronavirus ja lisätietoja Tuusulan kunnan ohjeista koronavirusepidemian aikana osoitteesta www.tuusula.fi/koronavirus.

Tehdään jokainen meistä tärkeä osamme koronavirusepidemian taltuttamisessa ja noudatetaan koronasuosituksia ja -rajoituksia!

Lisätiedot:

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi, 040 314 3101
Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi, 040 314 3003

Takaisin