Tuusula vauhdittaa ilmastotyötä

21.09.2021 klo 08.00

Tuusulan kunta laatii ilmastojohtamisen toimintamalliaKunnan ilmastotyön tavoitteena on päästöjen vähentäminen ja kokonaiskestävyyden parantaminen. Kestävyystyötä tehdään kunnassa YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030-tavoitteiden mukaisestiKunta haluaa lisätä yhteistyötä myös yritysten kanssa kestävyys- ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi 

Ilmastojohtamisesta osa kunnan johtamista 

Tuusulassa halutaan liittää ilmastojohtaminen osaksi kunnan strategista johtamista ja ottaa toimintamalli käyttöön kaikilla kunnan toimialoillaIlmastojohtamisen toimintamalli on tarkoitus saada valmiiksi vuoden loppuun mennessä.  Valtuustoryhmien hyväksymä pormestariohjelma kaudelle 2021–2025 linjaa, että Tuusulan kunnan toimien  vaikutusta ilmastoon arvioidaan ilmastotavoitteiden ja niiden toteutumisen seurannan kautta. 

Suomen hallituksen valtakunnallinen tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Kaksi kolmasosa Suomen kunnista on jo asettanut ilmastotavoitteen. Pormestariohjelman mukaisesti Tuusula tulee mukaan määrittämällä selkeät ilmastotavoitteet ilmasto-ohjelmassaan. Toimia päästöjen vähentämiseksi tarvitaan kaikissa kunnissa. 

Ilmastotoimilla hyvinvointia asukkaille ja yrityksille 

Kunnat ovat avainasemassa ilmastopäästöjen vähentämisessä ja luonnon monimuotoisuuden parantamisessa. Sitran selvityksen Missä mennään kuntien ilmasto- ja luontotyössä? (2021) mukaan ilmasto- ja luontotyön avulla kunta voi parantaa asukkaiden hyvinvointia, tukea yritysten toimintaa ja samalla säästää rahaa. Viisaasti toteutetuilla ilmasto- ja luontotoimilla voidaan kohentaa yritystoiminnan edellytyksiä kunnassa.  

Ilmastojohtamisen toimintamalli -projekti saa ympäristöministeriön Kuntien ilmastohankkeet -avustusta vuonna 2021 ja se tehdään yhteistyössä suunnittelu- ja konsultointiyritys WSP Finland Oy:n kanssa.  

Projektin alussa Tuusulassa toimiville yrityksille lähetettiin kysely, jonka tuloksista saadaan arvokasta lähtötietoa toimintamallin rakentamiseksi. Yrityksiltä kysyttiin niiden ilmastotavoitteiden ja toimenpiteiden nykytilaa, toiveita ilmastoyhteistyölle sekä mahdollisia pullonkauloja ilmastotoimissa etenemiselle. Kyselyllä kartoitettiin myös muita kestävän kehityksen edistämiseen liittyviä toimenpiteitä yrityksissä. Siihen vastasi 102 yritystä. 

Projektin aikana järjestetään työpajoja kunnan päättäjille ja yrityksille. Toimintamallia testataan Martta Wendelin -päiväkodin projektissa tarkastelemalla sille asetettuja ilmastotavoitteita ja niiden toteutumista.  

Projektin etenemisestä tiedotetaan kunnan verkkosivulla tuusula.fi/ilmastoteot ja ympäristöministeriön verkkosivuilla 

 

Lisätietoja Tuusulan kunnan ilmastojohtamisen hankkeesta  

 

Ohjelmapäällikkö Katerina Zaitseva, p. 040 314 2244, etunimi.sukunimi@tuusula.fi 

Kehittämispäällikkö Heidi Hagman, p. 040 314 3052, etunimi.sukunimi@tuusula.fi 

Takaisin