Koronarajoitukset sisätilojen yleisötilaisuuksiin ja tilojen käyttöön

03.12.2021 klo 14.50

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 2.12.2021 rajoittanut sisätiloissa tapahtuvia yleisötilaisuuksia ja tilojen muuta käyttöä Uudellamaalla. Rajoitukset koskevat myös Keski-Uudenmaan soten (Keusote) alueen kuntia. Rajoitukset ovat voimassa 4.12.–31.12.2021.

Yleisötilaisuudet sisällä

Kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 (kaksikymmentä) henkilöä on kielletty.

Rajoitusten vaihtoehtona yleisötilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin.

Tilojen käyttö

Tiloja, jotka ovat avoimia yleisölle ja rajatulle asiakas- tai osallistujapiirille, on käytettävä siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä.

Toimija voi toteuttaa velvoitteensa asiakasmäärää rajoittamalla, asiakaspaikka- tai tilajärjestelyin taikka muulla toimintansa erityispiirteet huomioon ottavalla tavalla. Toimija voi tietyissä tilanteissa ottaa koronapassin käyttöön vaihtoehtona tämän rajoituksen noudattamiselle (katso alempana).

Kirjallisen suunnitelman tekeminen

Tiloista vastaavan ja niitä toiminnassaan käyttävän toimijan on laadittava kirjallinen suunnitelma siitä, miten se toteuttaa päätöksessä asetetut velvollisuudet ja rajoitukset.

Rajoituksen ohittaminen koronapassin käyttöönotolla

Toiminnanharjoittaja voi ottaa koronapassin käyttöön vain, jos toimintaan kohdistuu rajoituksia. Toiminnanharjoittajan on kirjattava suunnitelmaan tieto siitä, että se edellyttää todistuksen esittämistä asiakkailta ja toimintaan osallistuvilta.

Hygieniavaatimukset voimassa edelleen

Toimijoiden on edelleen huolehdittava käsihygieniasta, tilojen ja pintojen tehostetusta puhdistamisesta sekä siitä, että riittävät turvavälit on mahdollista pitää.

Näin rajoitukset näkyvät Tuusulan kunnan palveluissa

  • Kirjastojen asiakasmäärää rajataan. Sisään tulevia suositellaan käyttämään maskia ja pitämään huolta hygieniasta ja etäisyyksistä.
  • TuusInfon asiakaspalvelutilojen asiakasmäärää rajataan. Sisään tulevia suositellaan käyttämään maskia ja pitämään huolta hygieniasta ja etäisyyksistä.
  • Uimahallin kiinteistöön tulevilta yli 16-vuotiailta edellytetään koronapassia ja henkilöllisyystodistusta.
  • Museot ottavat käyttöön koronapassin ja edellyttävät henkilöllisyystodistusta.
  • Kulttuuripalveluiden järjestämissä joulunajan konserteissa rajataan kävijämääriä tai edellytetään koronapassia ja henkilöllisyystodistusta.

Tiloissa, joissa käytetään koronapassia, toiminnanharjoittajan on varmistettava, että ilman koronapassia tilaan tuleva on alle 16-vuotias. Iän voi todistaa esimerkiksi Kela-kortilla tai vanhemman kirjoittamalla todistuksella.

Toimijoiden, jotka järjestävät yleisötilaisuuksia kunnan tiloissa, on otettava käyttöön koronapassi. Muussa tapauksessa osallistujamäärää on rajoitettava tai tilaisuus peruttava. Lisäksi tulee noudattaa hygieniavaatimuksia. Koronapassin käyttö ei poista maskisuositusta.

Tarvittaessa koronapassin voi tulostaa Omakannasta maksutta Tuusulan kirjastoissa. Keusote tarjoaa palvelua henkilöille, joilla ei ole verkkopankkitunnuksia tai pääsyä Omakantaan.

Huomioi, että rajoitukset koskevat myös muun muassa harrastustoimintaa ja harrastustoiminnan järjestäjiä. Katso tarkemmin Keusoten sivuilta.

 

Kunta tarkentaa ohjeita 7.12.

 

Lisätiedot Keusoten sivuilla:

Ajankohtaiset koronavirusta koskevat suositukset ja rajoitukset Keusoten alueella sekä maskisuositukset:

https://www.keusote.fi/palvelumme/korona/koronasuositukset-ja-rajoitukset/

 

Lisätiedot koronatodistuksesta ja -passista ja siitä, kuinka menetellä sen esittämisen ja tulostuksen osalta:

https://www.keusote.fi/palvelumme/korona/koronatodistus-ja-koronapassi/

 

Uudet koronarajoitukset sisätilojen yleisötilaisuuksiin ja tilojen käyttöön voimaan 4.12.:

https://www.keusote.fi/2021/12/03/uudet-koronarajoitukset-sisatilojen-yleisotilaisuuksiin-ja-tilojen-kayttoon-voimaan-4-12/

Takaisin