Temmon alueen ojien saneeraustyöt alkavat

13.01.2022 klo 11.55

Jokelan Temmon alueen ojia ja niiden ympäristöä saneerataan. Saneerauksen tarkoituksena on parantaa alueen kuivatusta ohjaamalla viereisten viheralueiden hulevedet entistä paremmin ojiin ja lisätä ojien sekä kaivojen kapasiteettia hulevesien kuljetuksessa.

Työn aikana oheiseen kuvaan merkatut ojat kaivetaan sekä niihin liittyvien painanteiden ja sadevesilinjojen kaadot Temmonpuiston alueella tarkistetaan ja korjataan tarpeen mukaan. Lisäksi alueelle rakennetaan uutta sadevesilinjaa, joka yhdistyy Kellopolun nykyiseen sadevesilinjaan.

Alueella tulee liikkumaan isoja työkoneita töiden aikana, joten pyydämme erityistä varovaisuutta alueella liikkuessa.

Osa puistopoluista voidaan myös joutua väliaikaisesti sulkemaan turvallisuuden takaamiseksi.

Työt Temmon alueella aloitetaan tammikuun aikana ja työ on valmis tämän kevään aikana.

Urakoitsijana toimii Nuppulinnan kaivuukolmio Oy.

 

Uudistettavat ojat on merkitty karttaan punaisella katkoviivalla.

2065-1A_Yleispiirustus 

Lisätietoja:

Tuusulan kunnan Viherpalvelut

Rakennuttajahortonomi Niko Etula, niko.etula@tuusula.fi tai 040 314 4096

Takaisin