Keusote tiedottaa: Myös lapset ovat oikeutettuja koronarokotesuojaan

27.01.2022 klo 08.40

Koronavirustauti on yleensä lapsilla lievä, mutta perussairaudet lisäävät myös 5–11-vuotiaiden koronavirustartunnan saaneiden sairastavuutta. Perussairaus tai sen hoito voi heikentää immuunipuolustusta ja sitä kautta lisätä vakavan taudin riskiä. Myös itse perussairaus voi vaikeutua koronavirusinfektiosta. Rokottamalla voidaan suojata lapsia ja nuoria ja samalla heidän lähipiiriään erityisesti vakavalta koronavirustaudilta.

Myös lapset ja nuoret voivat kärsiä pitkäkestoisesta koronavirustaudista, jossa oireet pitkittyvät tai ilmaantuvat myöhemmin. Lapsilla pitkäkestoinen tauti on kuitenkin hyvin harvinainen. Aihetta tutkitaan parhaillaan. Sosiaali- ja terveysministeriö on perustanut työryhmän kartoittamaan pitkittyneen taudin esiintymistä, diagnostiikkaa ja hoitoa.

Lasten ja nuorten koronatautiin on lisäksi kuvattu liittyvän harvinaisena jälkitautina vakavaa yleistynyttä tulehdusreaktiota (MIS-C).

Vaikka lasten sairaalahoitoa vaativien tautitapausten määrä on erittäin pieni, pandemian vuoksi asetetut rajoitukset kohtaamisille, harrastuksille ja koulunkäynnille vaikuttavat lasten ja nuorten elämään voimakkaasti.

Lue aiheesta lisää THL:n sivuilta:
Usein kysyttyä lasten ja nuorten koronarokotuksista (siirryt toiseen palveluun)

Rokotuksella suojaat lapsesi koronan vakavalta tautimuodolta

Keusote aloitti 5–11-vuotiaiden lasten koronarokotukset loppuvuodesta 2021. Tähän mennessä lapsia on rokotettu koronavirusta vastaan seuraavasti (prosenttiosuus kaikista lapsista):

  • Järvenpää 26,3 %
  • Mäntsälä 23,2 %
  • Nurmijärvi 28,7 %
  • Pornainen 21,9 %
  • Tuusula 26,2 %
  • Hyvinkää 20,2 % (luku ei päivittynyt, tilanne 20.1.)

Tule ottamaan koronarokotus lapsesi kanssa rokotuspisteellämme ajanvarauksella ja ilman ajanvarausta! Katso rokotuspisteet ja aukioloajat:
5–11-vuotiaiden koronarokotukset – katso rokotuspisteet ja aukioloajat

Takaisin