A

Syytä huoleen?

Raskaus on luonnollinen tila, mutta se on myös rasitus naisen elimistölle. Raskaus rasittaa äitejä eri tavoin. Toisilla odottavilla äideillä on paljon raskauden aikaisia oireita, toisilla vain vähän.

Lähes kaikilla äideillä esiintyy jossain raskauden vaiheessa hyvänlaatuisia oireita kuten lisääntynyttä valkovuotoa, pahoinvointia, väsymystä, heikotusta, virtsaamistarpeen tihenemistä, ummetusta, närästystä sekä selkäkipua. Oheen on koottu vinkkejä näiden raskauteen liittyvien oireiden tunnistamiseksi ja hoitamiseksi.

Neuvolaseurannan keskeinen tarkoitus turvata ja edistää odottavan äidin, sikiön ja vastasyntyneen terveyttä sekä ehkäistä raskauden aikaisia häiriöitä, todeta ne varhain ja ohjata tarpeen mukaan jatkohoitoon. Ohesta löytyy tietoa yleisimmistä raskaushäiriöistä.

Jos oireet mietityttävät tai on huolta omasta tai vauvan voinnista, äitiysneuvolaan voi aina ottaa yhteyttä.  Tarvittaessa yhteyttä voi ottaa myös synnytyssairaalan päivystykseen (Hyvinkään sairaala, Kätilöopiston sairaala, Naistenklinikka).

Raskausajan oireita

Väsymys

Osa äideistä on varsin väsyneitä raskauden ensimmäisten sekä viimeisten kuukausien aikana. On hyvä levätä mahdollisuuksien mukaan myös keskellä päivää. Jos väsymys kestää parikin viikkoa, asiasta kannattaa neuvotella neuvolassa terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa. Joskus väsymys saattaa johtua anemiasta eli veren punasolujen vähenemisestä.

Unettomuus

Raskauden alussa odottajaa nukuttaa tavallista enemmän ja varsinkin illalla nukahtaminen on helppoa. Loppuraskauden aikaan, 34. raskausviikon jälkeen, monelle äidille tulee aamuyön heräämisongelmia. Illalla äiti nukahtaa helposti, mutta herää klo 2.00 – 3.00 ja valvoo joskus useamman tunnin miettien esim. synnytystä ja lapsen vointia. Loppuraskauden aikana myös kohdun kasvu ja elimistön valmistautuminen synnytystä varten aiheuttavat asennon vaihdon yhteydessä kipuja ja herättävät äidin öisin. Myös yölliset wc-reissut saattavat vaikeuttaa uneen pääsyä uudelleen.

Keskusteleminen neuvolassa helpottaa, jos mietteet koskien synnytystä ja lapsen vointia valvottavat. Yleensä unettomuus helpottaa viikon kahden kuluessa ja menee itsestään ohi.

Pahoinvointi

Noin puolet odottavista äideistä kärsii pahoinvoinnin tai kuvotuksen tunteesta raskauden alkupuolella, erityisesti aamuisin kun vatsa on tyhjä. Kuvotuksen tunne saattaa liittyä joihin tiettyihin hajuihin tai makuihin, sillä haju- ja makuaistit herkistyvät raskauden myötä. Useimmiten pahoinvointi helpottaa, kun 12 raskausviikkoa tulee täyteen. Pahoinvointia saattaa lieventää, jos nauttii ennen vuoteesta nousua lasillisen esimerkiksi vettä tai mehua ja syö pian jotain pientä. Lisäksi vuoteesta kannattaa nousta hitaasti. Pahoinvointi voi yllättää päivän aikana vatsan tyhjetessä ja verensokerin laskettua. Sen välttämiseksi on hyvä syödä useita pieniä aterioita ja välipaloja pitkin päivää, 2-3 tunnin välein. Makean syöminen nostaa verensokerin nopeasti korkealle, mutta taso myös laskee nopeasti; siksi kannattaa välttää makeita välipaloja.

Pahoinvointi ei vaaranna sikiön vointia. Joskus kova oksentelu voi kuitenkin häiritä odottavan äidin nestetasapainoa niin, että hänet ohjataan neuvolan kautta sairaalahoitoon. Lääkärin arvion mukaan voidaan joskus käyttää pahoinvointilääkettä.

Rintojen kasvu ja aristus

Rinnat alkavat suurentua ja saattavat tuntua aroilta. Toisesta raskauskuukaudesta lähtien niistä voi tihkua maitoa. Rinnat ovat usein herkät kylmälle, joten ne syytä pitää lämpimänä. Kylmässä vedessä uiminen ei ole suositeltavaa. Nännejä voi hieroa apteekista saatavalla perusvoiteella, jotta niiden iho kestäisi paremmin imetyksen. Jos nänninpäät ovat pienet tai sisäänpäin kääntyneet, kannattaa niitä varovaisesti venytellä sormien välissä päivittäin muutama kuukausi ennen synnytystä. Myös hyvät, tukevat äitiysliivit kannattaa hankkia hyvissä ajoin.

Virtsaamistarve

Raskauden alussa, erityisesti ennen kuin kuukautisten pitäisi alkaa, on tavallista, että odottaja tuntee epämääräistä painontunnetta alavatsassa. Tunne johtuu verisuonten laajentumisesta ja verenkierron vilkastumisesta. Virtsaamisen tarve lisääntyy erityisesti raskauden loppuaikoina, kun suurentunut kohtu painaa virtsarakkoa. Myös vauvan liikkeet voivat aiheuttaa äidille virtsankarkailua. Jos tihentyneeseen pissaamisen liittyy kirvelyä, kyseessä voi olla virtsatietulehdus, jolloin on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin hoidon saamiseksi. Alkuraskaudessa neuvolassa otetaan kaikilta odottavilta äideiltä virtsaviljely oireettoman bakteerivirtsaisuuden löytämiseksi ja hoitamiseksi.

Lämmönnousu ja hikoilu

Raskauden alkuvaiheessa naisen ruumiinlämpö nousee tavallisesti hieman. Lievä lämmönnousu ei vaadi hoitoa.

Hikoilu lisääntyy raskauden aikana samalla kun muukin aineenvaihdunta vilkastuu. Puhtauteen on syytä kiinnittää erityistä huomiota.

Valkovuodon lisääntyminen

Tavallisesti emättimestä tuleva valkovuoto lisääntyy raskauden aikana. Kutiseva tai pistävän hajuinen vuoto on tutkittava, koska kyseessä voi olla tulehdus. Alapesuun suositellaan pelkkää vettä, sillä saippua saattaa ärsyttää limakalvoja.

Verinen vuoto

Niukkaa veristä vuotoa esiintyy noin joka neljännellä raskaana olevalla ensimmäisten poisjääneiden kuukautisten aikana. Pientä rusehtavaa tai punertavaa vuotoa saattaa ilmaantua myös alkuraskaudessa esimerkiksi yhdynnän jälkeen. Vuotoa on kuitenkin seurattava. Aihetta huoleen ei yleensä ole, jos vuoto loppuu parin päivän kuluessa. Jos verenvuoto on runsaampaa ja vastaa kuukautisvuotoa, voi se olla merkki alkavasta keskenmenosta. Tällöin on syytä ottaa yhteyttä äitiysneuvolaan, lääkäreiden vastaanotolle tai päivystykseen. Myöhemmässä vaiheessa vuoto voi olla myös merkki tulehduksesta, joka vaatii hoidon. Huomioitavaa on, että kohdunsuun kypsymiseen ja synnytyksen käynnistymiseen liittyy limasverinen vuoto. Epäselvissä tilanteissa kannattaa aina olla yhteydessä neuvolaan tai muuhun terveydenhuollon palveluun.

Supistelu

Supistuksia voi esiintyä raskauden aikana jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Useimmilla odottajilla on supistustuntemuksia ennen loppuraskautta, sillä kohtu valmistautuu synnytykseen vähitellen. Supistelu tuntuu kuukautiskivun tapaisena tai se voi olla kokonaan kivutonta. Kohdun alue tuntuu kovalta, ja hengitys saattaa olla hetkellisesti hankalampaa. Myös epämääräinen selkäsärky voi joskus olla merkki supistuksista. Supistuksista ja selkäsärystä on hyvä mainita neuvolassa ja arvioida yhdessä niiden merkitystä.

Alkuraskaudessa supistuksia on herkimmin silloin kun kuukautisten pitäisi alkaa. Jos supistelu tuntuu lähinnä kohdun kovettumisena, mutta ei kipuna, tilannetta voi rauhassa seurata. Tämä ns. harjoitussupistelu keski- ja loppuraskaudessa on normaalia. Supistuksia saattaa tuntua esim. pitkän työpäivän jälkeen, äkkiä ylösnoustessa, vuoteeseen mentäessä tai yhdynnän aikana. Tällöin supistuksen kesto on lyhyt, muutamista sekunneista puoleen minuuttiin. Mikäli supistukset ovat voimakkaita tai ne liittyvät rasitukseen, raskaana olevalle suositellaan lepoa. Ennen 34 raskausviikkoa tuntuvat kivuliaat ja säännölliset supistukset voivat olla merkki ennenaikaisen synnytyksen käynnistymisestä tai sitten tulehduksesta, joka on hoidettavissa.

Raskaana olevan on hyvä oppia tuntemaan omaa elimistöään ja sitä, miltä supistukset tuntuvat. Huomioitavia supistuksia ovat sellaiset, joita esiintyy ilman rasitusta ja näitä alkaa olla useita tunnissa, ja varsinkin, sellaiset, joihin niihin liittyy kuukautiskipua muistuttavaa kipua tai runsaampaa limaista vuotoa ja siinä pahaa hajua. Kivuliaiden supistusten osalta tulee ottaa yhteyttä äitiysneuvolaan tai virka-ajan ulkopuolella synnytyssairaalaan.

Loppuraskaudessa supistukset yleensä lisääntyvät ja niiden kesto pitenee. Synnytyssupistukset ovat voimistuvia ja tihentyviä ja ne tuntuvat alavatsalla, selässä ja joskus alaraajoihin säteilevinä rytmisinä tuntemuksina. Niiden tarkoituksena on avata kohdunsuuta. Samalla supistukset työntävät lasta synnytyskanavassa alaspäin. Synnytyssupistuskivut ovat voimakkaita, mutta ne kuuluvat asiaan, koska jokainen supistus edistää synnytystä. Rentoutuminen, rytminen hengitys, liike, erilaiset kivunlievitysmetelmät, kipulääkkeet ja puudutukset sekä luottavainen olo lisäävät synnytyssupistusten sietokykyä.

Närästys

Närästys johtuu mahanesteen nousemisesta ruokatorveen ja on raskauden loppupuolella tavallinen vaiva. Närästys tuntuu poltteena kurkunpäässä, rintalastan takana tai ylävatsassa. Lisäksi suuhun voi nousta ruokatorvesta hapan maku tai karvasta nestettä. Närästystä voi vähentää välttämällä vahvasti maustettuja tai rasvassa käristettyjä ruokia sekä kahvia ja vahvaa teetä. Myös makuuasento heti aterian jälkeen, ylensyönti, kumartelu ja kiristävät vaatteet saattavat aiheuttaa närästysoiretta. Edellä olevien välttämisen lisäksi närästyksen helpottamiseen voi kokeilla maitovalmisteiden nauttimista ja sängyn päädyn nostamista. Jos kotikonstit eivät auta, voi kysyä neuvolasta tietoa turvallisista närästyslääkkeistä. Närästys katoaa synnytyksen jälkeen.

Suonikohjut

Raskauden aikana suonikohjut pahenevat, kun kohtu painaa laskimoita. Osalle odottajista suonikohjuja ilmestyy varsinkin jalkoihin rasituksen jälkeen. Sukutaustalla on merkitystä. Suonikohjuvaivan vähentämiseksi voi käyttää tukisukkia, jotka puetaan jalkaa jo sängyssä ennen ylösnousua. Jalkoja on myös hyvä lepuuttaa päivän aikana nostamalla ne ylös. Yöllä voi pitää tyynyä jalkojen alla. Myös kenkiin olisi hyvä kiinnittää huomiota, ne eivät saisi kiristää tai olla kovin korkeakorkoisia.

Ulkosynnyttimien suonikohjut voivat olla erittäin kipeät ja vaikeuttaa normaalia elämää.

Suonenveto

Raskaus altistaa lihaskrampeille. Suonenvetoa eli kivuliasta lihassupistusta esiintyy usein raskauden aikana pohje- tai reisilihaksessa. Yölliset suonenvedot ovat kiusallisia ja seuraavana päivänä lihakset saattavat aristaa. Vaivaa voi yrittää ehkäistä pitämällä yösukkia tai suihkuttelemalla jalkoja vuoroin kylmällä ja kuumalla vedellä iltapesun yhteydessä sekä jalkojen rasvaamisella. Suonenvetoon auttaa vastaliike eli jännittyneen lihaksen venyttäminen, esim. jalan painaminen vedon vastakkaiseen suuntaan. Kramppaavaa lihasta voi hieroa kevyesti. Kylmäpakkaus, esim. pakastevihannespussi auttaa myös ensiapuna.

Ummetus ja peräpukamat

Ummetus on hyvin tavallinen raskausajan vaiva. Se aiheuttaa erilaisia vatsakipuja, joita on joskus vaikea erottaa supistuksista tai kohdun kasvukivuista. Tilannetta voi helpottaa kuitupitoisella ruokavaliolla ja liikunnalla. Ellei em. keinoista ole apua, asiasta tulee keskustella tarkemmin neuvolassa.

Kohtu painaa kasvaessaan myös peräsuolta ja lisää taipumusta peräpukamiin eli peräaukon alueen laskimolaajentumiin. Peräpukamat tulevat usein raskauden aikana esille varsinkin, jos vatsa ei toimi normaalisti. Kuitupitoinen ruokavalio, riittävä nesteen nauttiminen ja ummetuksen hoito sekä liikunta helpottavat. Huolellinen alapesu ja pukamien rasvaus esim. vaseliinilla auttavat ja ehkäisevät pukamien verenvuotoa.

Selkä- ja liitoskivut

Kohdun kasvaessa alaselän asento ja vartalon painopiste alkavat muuttua. Tämä aiheuttaa alaselän lihaksistoon kovaa rasitusta, mikä usein tuntuu selkäkipuna. Hyvä ryhti ja vahvat selkä- ja vatsalihakset ehkäisevät raskausajan selkävaivoja. Painava kohtu vetää selän helposti notkolle. Seisoma-asennossa raskaana olevan onkin tietoisesti pidettävä selkä suorana. Hyvät äitiysliivit ja tilavat matalakorkoiset kengät helpottavat selän vaivoja. Myös kohtua ja alavatsaa tukeva liivi saattaa vähentää oireilua. Tukiliivejä voi ostaa erikoisliikkeistä. Jännittyneet selkälihakset laukeavat varovaisella hieronnalla ja levolla. Vatsan lihaksia vahvistavasta kevyestä voimistelusta voi olla apua. Voimisteluohjeita voi pyytää terveydenhoitajalta.

Monille ilmaantuu raskauden loppupuolella ns. liitoskipuja. Uudelleen synnyttäjille nämä oireet voivat ilmaantua jo aikaisemmin. Tällöin hormonien vaikutuksesta lantiorenkaan joustavuus lisääntyy nivelsiteiden löystymisen myötä ja naisen elimistö alkaa valmistautua synnytykseen. Kipu tuntuu alaselässä, nivusissa, häpyluussa ja/tai häntäluun vieressä ja sen voimakkuus vaihtelee suuresti. Hyvä tukiliivi voi auttaa ja sen voi halutessaan ostaa erikoisliikkeestä tai kysellä samankokoisilta tuttavilta lainaan. Liikunnalla on vaihteleva vaikutus liitoskipuihin.

Turvotus

Lievä turvotus on normaalia, ellei siihen liity verenpaineen nousua tai valkuaisen erittymistä virtsaan. Turvotusta esiintyykin lähes jokaisella odottajalla varsinkin raskauden loppupuolella. Turvotus ilmenee nesteen kertymisenä kudoksiin. Turvotusta voi esiintyä sormissa, jaloissa ja silmäluomissa.

Vaivaan auttaa tavallisesti suolaisten ruokien välttäminen. Turvotuksesta on hyvä keskustella terveydenhoitajan kanssa. Äkillinen turvotus tai painon nousu yli 0,5 kg viikossa on tärkeää huomioida. Myös jos turvotukseen liittyy voimakasta kutinaa, on syytä ottaa yhteyttä neuvolaan tai lääkäriin. Turvotus ja kutina voivat olla merkkejä raskaudenaikaisesta maksasairaudesta.

Raskausarvet ja ihon tummuminen

Odottavalle äidille voi tulla raskausarpia rintoihin, vatsaan ja reisiin, kun sidekudos ihon venyessä repeää. Nämä punertavat, repeämän näköiset juovat vaalenevat yleensä synnytyksen jälkeen. Alkuvaiheessa raskausarpia voi rasvata perusvoiteella.

Iho saattaa tummua odotusaikana, erityisesti nänneistä ja ulkosynnyttimistä. Vatsaan ilmestyy usein ruskea viiva ja kasvoihin voi ilmestyä ns. maksaläiskiä. Iho vaalenee synnytyksen jälkeen.

Raskaushäiriöitä

Keskenmeno

Keskenmeno tarkoittaa raskauden keskeytymistä ennen 22. viikkoa. Yleensä sikiö painaa tällöin alle 500 grammaa. Raskauksista 10-15% päättyy keskenmenoon. Raskaus voi keskeytyä jo hyvin varhaisessa vaiheessa, jolloin nainen ei edes välttämättä tiedä olleensa raskaana. Silloin kuukautiset ovat muutaman päivän myöhässä, saattavat olla normaalia runsaammat ja kivuliaammat. Näissä tapauksissa ei tarvita minkäänlaista hoitoa. Noin 75 % keskenmenoista tapahtuu ennen 12. raskausviikkoa.

Keskenmenossa kohtu supistelee ja yleensä alkaa ruskea/kirkkaanpunainen vuoto, joka muuttuu runsaammaksi. Vatsa- ja selkäkivut ovat yleisiä. Vuodon aikana saattaa tulla hyytymiä. Keskenmeno voi olla täydellinen (kohtu on tyhjentynyt), epätäydellinen (tyhjentyminen on alkanut) tai keskeytynyt (kohtu ei supistele, vaikka sikiö on kuollut).

Uhkaavan keskenmenon oireita ovat kohtuullinen verenvuoto synnyttimistä ja alavatsakipu, tutkimuksessa voidaan todeta kiinnioleva kohdunsuu. Joka viidennellä raskaana olevalla esiintyy veristä vuotoa ennen 20. raskausviikkoa, ja puolet näistä raskauksista päättyy keskenmenoon. Vähäistä vuotoa voi kuitenkin olla normaalinkin raskauden alkuvaiheessa.

Myöhäinen keskenmeno (18 viikon jälkeen) alkaa usein lapsiveden menolla, jota seuraavat supistukset ja sikiön syntyminen. Joskus sikiö saattaa kuolla kohtuun ilman, että keskenmeno käynnistyisi, keskenmeno havaitaan kohdun kasvun pysähtymisenä.

Keskenmenoa epäiltäessä otetaan yhteyttä joko omalle terveysasemalle lääkäreiden vastaanotolle tai neuvolaan ja virka-ajan ulkopuolella terveyskeskuksen päivystykseen tai synnytyssairaaloiden päivystykseen.

Keskenmeno varmistetaan ultraäänellä. Usein kohtu kaavitaan tulehdusvaaran ja vuodon takia. Jos vuotoa ei ole ja kohtu on tyhjentynyt täysin, voidaan tilannetta jäädä seuraamaan, eikä kaavinta ole välttämätön. Jos raskaana oleva on Rh-negatiivinen, pitää hänen saada anti-D-immunoglobuliinirokote 3 vrk:n sisällä keskenmenosta.

Tavallinen liikunta, raskaiden tavaroiden nostelu tai yhdyntä eivät voi yksinään aiheuttaa keskenmenoa. Ajatuksilla ja tunteilla ei voi aiheuttaa keskenmenoa. Usein taustalla on sikiön kromosomipoikkeavuus tai muu kehityshäiriö. Myös kohdunkaulan heikkous, diabetes tai tulehdustauti kuten kuumeinen virtsatietulehdus, listerioosi, toksoplasmoosi ja hoitamaton klamydia voivat lisätä keskenmenon riskiä.

Yksi keskenmeno ei vielä lisää keskenmenoriskiä seuraavassa raskaudessa. Keskenmenon jälkeen seuraavaa raskautta voi yrittää, kun yhdet normaalit kuukautiset ovat tulleet. Toistuvia keskenmenoja on vain yhdellä prosentilla raskaana olevista ja ne vaativat perusteellista selvitystä. Yleensä tutkimukset aloitetaan kolmen keskenmenon jälkeen.

http://www.enkelisivut.net

Tuulimunaraskaus

Tuulimunaraskauden lääketieteellinen termi on ovum abortivum ja se tarkoittaa alkion keskenmenoa. Raskaus lähtee käyntiin kuten pitääkin. Syntyy istukka ja sikiökalvot, mutta hedelmöityneestä munasolusta kasvavan alkion kehitys pysähtyy ja alkio kuolee. Tavallisesti tuulimunaraskaus päättyy 12. raskausviikkoon mennessä ja ultralla se voidaan havaita viimeistään 7. viikon kohdalla. Tuulimunaraskauksien tarkkaa syytä ei tiedetä, mutta todennäköisesti hedelmöittyneessä munasolussa on niin vakava vika, ettei elämän edellytyksiä ole. Arviolta jopa ¾ keskenmenoista on tuulimunia. Ensimmäisen tuulimunaraskauden jälkeen mahdollisuus uuteen ja parempionniseen raskauteen on hyvä. Jos tuulimunia tai keskenmenoja on kolme, sitten tehdään tarkempia tutkimuksia, kuten kromosomitutkimuksia ja geenitutkimuksia.

Kohdun ulkopuolinen raskaus

Kohdunulkoinen raskaus on tila, jossa raskaus sijaitsee jossakin muualla kuin kohtuontelossa. Tällaisia raskauksia on noin 1–2 % kaikista raskauksista. Kohdunulkoisessa raskaudessa hedelmöitynyt munasolu kiinnittyy kohtuontelon sijasta munatorveen, joskus harvoin myös kohdun sarveen, munasarjaan tai vatsaonteloon.

Kohdunulkoisen raskauden riskitekijöitä ovat sairastettu klamydia tai muu sisäsynnytintulehdus sekä lantion alueen leikkaukset. Myös aiempi kohdunulkoinen raskaus, lapsettomuus, hedelmöityshoito tai endometrioosi lisäävät kohdun ulkoisen raskauden riskiä vähän. Kierukka ei sinänsä lisää kohdunulkoisia raskauksia, mutta koska se ehkäisee tehokkaammin kohdun sisäiset raskaudet, on kierukankäyttäjien raskauksista suurempi osa kohdunulkoisia.

Alavatsakivut ja ylimääräinen vuoto ovat kohdunulkoisen raskauden ensioireita. Kivut alkavat tyypillisesti 7.–9. raskausviikoilla. Epäiltäessä kohdun ulkopuolista raskautta on syytä ottaa yhteyttä terveyskeskukseen tai sairaalaan naistentautien päivystykseen. Viimeistään 10.–11. raskausviikolla kasvava raskauspesäke voi aiheuttaa repeämän sijaintipaikassaan. Tämä aiheuttaa hengenvaarallisen verenvuodon vatsaonteloon. Repeämästä kertovat äkillinen ja voimakas alavatsakipu, hartiakipu tai pyörtyminen.

Kohdunulkoinen raskaus todetaan gynekologisella tutkimuksella, jossa usein paljastuu, ettei kohtu ole suurentunut ja että paineltaessa alavatsa aristaa toiselta puolelta. Jos raskaustesti on positiivinen mutta ultraäänellä ei todeta kohdunsisäistä raskautta, tehdään raskaustesti verestä virtsan sijasta. Tarvittaessa potilas lähetetään jatkotutkimuksiin sairaalaan. Hoito määräytyy oireiden mukaan, vaihdellen itsestään paranemisesta ja lääkehoidosta leikkaushoitoon.

Tilanteen varhainen toteaminen ja nopea pääsy hoitoon vähentävät komplikaatioita ja auttaa säilyttämään hedelmällisyyden.

Kun kohdunulkoinen raskaus todetaan varhain, on uuden raskauden ennuste hyvä. Arviolta noin 80 prosenttia raskautta toivovista naisista hedelmöittyy kohdunulkoisen raskauden jälkeen. Vain alle kymmenen prosenttia saa uuden kohdunulkoisen raskauden.

Raskausdiabetes

Raskausdiabeteksella eli gestaatiodiabeteksella tarkoitetaan raskauden aikana ensimmäisen kerran todettua sokeriaineenvaihdunnan häiriötä, joka yleensä paranee synnytyksen jälkeen. Noin joka kymmenennellä odottavalla äidillä veren sokeripitoisuus lisääntyy siinä määrin, että hänellä todetaan raskausdiabetes.

Raskaushormonien määrä veressä lisääntyy odotusaikana. Tämän seurauksena insuliinin teho alkaa heiketä toisen raskauskolmanneksen aikana. Insuliini on haiman erittämä hormoni, joka säätelee veren sokeripitoisuutta. Sen tehtävänä on kuljettaa ravinnosta saatu sokeri verestä kudoksiin. Yleensä haima pystyy valmistamaan insuliinia tarpeen mukaan lisää, jolloin veren sokeripitoisuus ei pääse kasvamaan liian suureksi. Jos insuliinin määrä ei lisäänny tarvetta vastaavasti, veren sokeripitoisuus nousee. Tätä tilaa kutsutaan raskausdiabetekseksi.

Riskitekijöitä ovat äidin ylipaino, suvussa oleva taipumus diabetekseen, ikä (yli 39 v), suurikokoinen lapsi (>4500 g) ja aiemmassa raskaudessa todettu raskausdiabetes.

Raskausdiabetes ei sinänsä aiheuta oireita. Äidillä raskausdiabetes kohottaa raskauden aikaista verenpainetta ja lisää raskausmyrkytyksen mahdollisuutta. Äidin raskauden aikainen sokeriaineenvaihdunnan häiriö voi olla vaaraksi syntyvälle vauvalle, sillä se lisää sikiön suuripainoisuuden riskiä. Raskausdiabetes lisää synnytyksessä lapsen olkapunoshermovaurion ja syntymän jälkeen hypoglykemian eli liian matalan verensokeripitoisuuden riskiä. Lisäksi äidin raskausdiabetes saattaa lisätä lapsen myöhemmän liikapainon, sokeriaineenvaihdunnan häiriön ja sydänsairauksien riskitekijäkertymän eli metabolisen oireyhtymän riskiä.

Raskausdiabetes diagnosoidaan kahden tunnin glukoosi- eli sokerirasituskokeella (ohje, pdf). Koe tehdään tavallisesti raskausviikoilla 24–28. Sokerirasituskoetta suositellaan valtaosalle raskaana olevista. Koetta ei tarvita, jos kyseessä on alle 40-vuotias, joka on normaalipainoinen (painoindeksi 18.5–25) raskauden alkuvaiheessa eikä hänen lähisukulaisillaan ole tyypin 2 diabetesta. Sokerirasituskoetta ei myöskään tarvita silloin, kun uudelleensynnyttäjällä ei ole aiemman raskauden aikana ollut raskausdiabetesta ja lapsi on painanut alle 4500 g. Jos sairastumisriski on erityisen suuri, kuten vaikeasti liikapainoisilla tai äideillä, joilla jo aiemmin on ollut raskausdiabetes tai diabeteksen sukurasitus, koe tehdään alkuraskaudessa raskausviikolla 12–16. Myös niille äideille, joilla on tiedossa olevat polykystiset munasarjat tai suun kautta otettava kortikosteroidilääkitys tehdään sokerirasitus alkuraskaudessa. Neuvolassa seurataan virtsatestillä sokerin erittymistä virtsaan. Sokerin esiintyessä virtsassa missä raskauden vaiheessa tahansa antaa aiheen sokerirasituskokeelle.

Raskausdiabeteksessa ruokavaliohoito on keskeistä. Yleisten ravitsemussuositusten mukainen ruokavalio on hoidon peruspilari ja tehostetulla ruokavaliohoidolla voidaan vähentää raskausdiabeetikon liiallista painon nousua, laskea verensokeriarvoja ja ehkäistä tai lykätä insuliinihoidon tarvetta. Liikunta, esimerkiksi päivittäinen reipas puolen tunnin kävely, saattaa vaikuttaa edullisesti sokeriaineenvaihduntaan.

Äiti, jolla on todettu raskausdiabetes, aloittaa verensokerin omaseurannan, jonka perusteella arvioidaan insuliinihoidon tarve. Äiti ottaa itse verinäytteen sormenpäästään ja mittaa veren sokeripitoisuuden mittarilla, jonka saa käyttöönsä ohjeineen neuvolasta.

Jos veren sokeripitoisuus on omaseurannassa toistuvasti 5.5 mmol/l tai enemmän ennen aamiaista tai 7.8 mmol/l tai enemmän tunti aterian jälkeen tehostetusta ruokavalioneuvonnasta huolimatta, aloitetaan insuliini äitiyspoliklinikalla ja hoitoa jatketaan synnytykseen saakka.

Raskausdiabeteksen sairastaneilla äideillä on suurentunut vaara sairastua myöhemmin tyypin 2 diabetekseen, joten paastoverensokeria on syytä seurata vuosittain. Painonhallinta on tärkeätä diabeteksen ehkäisemiseksi.

 

Raskausmyrkytys eli pre-eklampsia

Verenpaineen, virtsan proteiinin ja yleisvoinnin seuraaminen raskauden aikana on tärkeää, koska joillekin äideille saattaa kehittyä raskausmyrkytys. Raskausmyrkytyksellä eli pre-eklampsialla tai toksemialla tarkoitetaan raskauden aikana kohonnutta verenpainetta, johon usein liittyy proteinuriaa, turvotuksia ja äidin subjektiivisia oireita kuten päänsärkyä, näköhäiriöitä, jänneheijasteiden vilkastumista, ylävatsakipua ja virtsamäärien vähentymistä. Vakavimmassa muodossa äidille tulee kouristuksia (eklampsia).

Pre-eklampsian syytä ei tiedetä, mutta sitä on pidetty eräänlaisena immunologisena sairautena tai istukkasairautena. Siihen liittyy myös rasva-aineenvaihdunnan muutoksia ja insuliiniresistenssin löydöksiä. Pre-eklampsian tiedetään joskus esiintyvän suvuittain. Pre-eklampsialle altistavat monisikiöraskaus, ensimmäinen raskaus, diabetes, verenpainetauti, äidin ikä (alle 20 vuotta tai yli 40 vuotta) ja sikiön kromosomihäiriö.

Pre-eklampsian oireet ilmenevät useissa elimissä. Oireet voivat alkaa jo pian 20. raskausviikon jälkeen, kuitenkin tyypillisesti noin 32.-36. raskausviikon tienoilla. Verenpaine nousee yli normaalin ylärajan (140/90 mmHg) tai systolinen vähintään 30 mmHg ja diastolinen vähintään 15 mmHg, samalla perifeerinen turvotus lisääntyy. Painonnousu ja turvotus voi olla voimakasta (yli 0,5 kilogrammaa/viikko). Proteinuriaa on yli 0,3 grammaa/vuorokausi. Tässä vaiheessa potilas kuuluu ehdottomasti sairaalahoitoon. Pahimmillaan nämä oireet ennakoivat kouristusta.

Diagnoosi tehdään yleensä äitiysneuvolassa äidin kertomien oireiden, verenpaineen kohoamisen ja virtsan liuskakokeen avulla.

Jos odottava äiti havaitsee oireita, kuten päänsärkyä, näköhäiriöitä, ylävatsakipua tai voimakasta turvotusta, on syytä ottaa yhteyttä neuvolaan ja virka-ajan ulkopuolella synnytyssairaalan päivystykseen

Pre-eklampsiapotilaan hoito tapahtuu sairaalassa. Lepo ja rauhallinen, hämärä huone ovat perushoitoa. Tarvittaessa aloitetaan lääkitys ja vuorokausivirtsan valkuaiseritystä seurataan. Tilanteen mukaan päätetään optimaalisesta synnytysajankohdasta.

Maksa-arvojen nousu eli hepatogestoosi

Hepatogestoosista käytetään myös nimiä raskaushepatoosi tai raskauskolestaasi. Sitä esiintyy noin 0,3-1 %:lla synnyttäjistä eikä taudin etiologiaa tunneta. Sen on ajateltu liittyvän jonkinlaiseen raskaushormonien aiheuttamaan maksan ylikuormitukseen. Hepatogestoosissa sikiön asfyksiavaara on normaalia suurempi, kohdun sisäisen kuoleman riski on noin 1 %.

Äidin oireina ovat voimakas ihon kutina, joka paikallistuu erityisesti kämmen- ja jalkapohjiin. Oireet alkavat yleensä 30.-36. raskausviikolla, joskus aiemminkin.

Jos äidillä esiintyy kutinoita raskauden aikana, varsinkin kämmenissä ja jalkapohjissa, täytyy neuvolassa kontrolloida maksa- ja sappi-arvot laboratoriokokein. Jos nämä ovat koholla, odottava äiti lähetetään seurantaan synnytyssairaalaan. Tilanteesta riippuen seuranta järjestetään joko tihein äitiyspoliklinikkakontrollein tai sitten vuodeosastolla. Keskeistä on sikiön voinnin seuranta. Usein synnytys käynnistetään jo ennen laskettua aikaa.

Kutinat katoavat pian synnytyksen jälkeen. Hepatogestoosi on äidille vaaraton, sen uusiutumisriski seuraavassa raskaudessa on noin 50 %. Maksa-arvot on hyvä tarkistaa viimeistään synnytyksen jälkitarkastuksen yhteydessä. Ehkäisytabletteja ei suositella hepatogestoosin sairastaneelle naiselle.

Sikiön liikkeet

Ensisynnyttäjä tuntee sikiön liikkeet yleensä viimeistään 20.-22. raskausviikolla, uudelleensynnyttäjä pari viikkoa aikaisemmin. Aluksi liikkeet saattavat tuntua ”kuplimiselta” kunnes ne vahvistuvat selkeästi tunnistettaviksi potkuiksi. Sikiöt ovat yksilöitä ja jokaisella on oma tyylinsä sekä rytminsä liikkumisessa. Liikejaksoja seuraavat lepojaksot, jolloin liikkeitä ei tunnu. Myös odottavat äidit ovat yksilöitä, ja toiset tuntevat sikiön liikkeitä herkemmin kuin toiset. Odottavan äidin ruumiinrakenne ja istukan sijainti kohdussa vaikuttavat myös liikkeiden tuntemiseen. Kohdun etuseinämässä sijaitseva istukka heikentää sikiön liikkeitten tuntemista. Hyvä ajankohta tarkkailla sikiön liikkumista on ilta, joko nukkumaan käydessä tai vaikka TV:tä katsellessa sohvalla.

Loppuraskauden aikana on hyvä päivittäin muistella, onko sikiö liikahdellut päivän aikana. Noin 32 viikon jälkeen sikiön liikkeiden luonne saattaa muuttua tilanahtauden vuoksi. Liikkeet muuttuvat venyttelyksi, möyrimiseksi, kiehnäämiseksi, eikä selkeitä potkaisuja enää tunnu. Tämä on normaalia. Tässä vaiheessa odottava äiti voi myös alkaa tuntea sikiön hikkaamisen. Hikka tuntuu tasaisena naputuksena ja voi kestää kauankin yhtäjaksoisesti.

Mikäli loppuraskaudessa sikiön liikkeet alkavat tuntua harvoin, liikkeitä täytyy alkaa seurata tarkemmin. Raskaana olevan äidin kannattaa mennä mukavaan asentoon esim. kyljelleen, juoda esim. tuoremehua ja herätellä vatsanpeitteiden läpi sikiötä. Merkitse jokainen puolen tunnin aikana tuntuva liike muistiin. Mikäli ensimmäisen puolituntisen aikana ei tule viittä liikettä, jatka vielä toisen tunnin ajan. Jos liikkeitä ei tunnu riittävästi, ota yhteys synnytyssairaalan päivystykseen.

Sikiön liikelaskenta-ohje (pdf)

Tulehduksia ja tarttuvia tauteja

Virtsatieinfektio raskauden aikana
Oireetonta bakteriuriaa todetaan 5-10 %:lla ja oireista virtsatietulehdusta 1-2 %:lla raskaana olevista naisista. Hoitamattomana tulehdus voi nousta munuaistasolle 20-30 %:ssa. Hoitamaton tulehdus lisää ennenaikaisuuden, vastasyntyneen pienipainoisuuden ja pre-eklampsian vaaraa. Kaikilta odottavilta äideiltä otetaan neuvolassa virtsanäyte raskauden alussa oireettoman bakteriurian löytämiseksi. Myös alavatsakivuissa on syytä tutkia virtsanäyte missä raskauden vaiheessa tahansa.

Virtsatietulehdus hoidetaan antibiootein. Hoidon jälkeen virtsanäyte tulee kontrolloida esimerkiksi kahden viikon välein. Noin joka kolmannessa tapauksessa infektio uusiutuu raskauden aikana. Toistuvat infektiot vaativat estohoidon loppuraskauden ajaksi.

Hepatiitti-B ja raskaus
Suomessa B-hepatiittiviruksen (HBV) esiintyvyys raskaana olevilla on noin 0,1 %, mutta maahanmuuttajien määrän lisääntyessä sen esiintyvyys kasvaa. Virus siirtyy äidistä sikiöön synnytyksen aikana veriteitse. Jos äiti on sekä HBsag- että Hbeag-positiivinen on tartuntavaara jopa 90 %, mutta vain 12-25 %, jos äiti on vain Hbsag-positiivinen eli krooninen kantaja. Viruksen DNA-määrä äidin veressä korreloi sikiön infektioriskiin. Keisarileikkaus ei suojaa sikiötä tartunnalta.

Neuvola seuloo äidit alkuraskaudessa HBsag:n suhteen. HBsag-positiivisten äitien lapset suojataan synnytyksen jälkeen hepatiitti-B-immunoglobuliinilla ja rokottamalla. Rokotuksen teho on hyvä. HBV-positiiviset äidit saavat imettää.

Hepatiitti-C ja raskaus
Lähinnä suonensisäisten huumeiden käytön lisääntyessä C-hepatiitin esiintyvyys - myös synnyttäjillä - on kasvamassa. Diagnoosi perustuu vasta-ainetestiin tai viruksen RNA:n osoittamiseen PCR-testillä. C-hepatiitti voi tarttua äidistä vastasyntyneeseen. Tartunnanvaara korreloi äidin veren HCV-RNA:n määrään. Keisarileikkauksen ei katsota suojaavan tartunnalta, koska virus siirtyy sikiöön veriteitse jo raskauden aikana. Imetyksen ei katsota myöskään lisäävän tartunnan vaaraa.

Herpes simplex ja raskaus
Suurin osa genitaaliherpestapauksista on tyypin 2 herpes simplex -viruksen (HSV-2) aiheuttamia. Suomessa on arvioitu esiintyvän noin kymmenen neonataaliherpestapausta vuodessa. Vastasyntyneen tartunnanvaara on suuri (yli 30 %) primaarisen genitaaliherpeksen yhteydessä, mutta pieni taudin uusintaepisodeissa.

Asikloviiri vähentää HSV:n eritystä synnytyksen aikana. Oraalinen asikloviirilääkitys (800 mg/vrk) viimeisen raskauskuukauden aikana on jopa suositeltavaa niille äideille, joilla esiintyy taudin toistuvia episodeja viimeisen raskauskolmanneksen aikana. Lääkitys jatkuu synnytykseen asti. Primaariherpes synnyttäjällä on keisarileikkauksen aihe.

Parvorokko ja raskaus
Parvovirus B19:n aiheuttama parvorokko on yleinen lasten sairaus. Noin puolella aikuisväestöstä on parvovirusvasta-aineita. Aikuisilla infektio on vähäoireinen. Raskauden aikana virus voi kulkeutua äidistä sikiöön. Toisen raskauskolmanneksen aikana se saattaa vaurioittaa sikiön verisoluja ja niiden muodostumista aiheuttaen sikiön anemian ja turvotuksen (hydrops). On arvioitu, että noin 5 %:ssa parvovirusinfektio johtaa sikiön menehtymiseen.

Sikiödiagnostiikka perustuu toistettuihin kaikukuvaustutkimuksiin sikiön hydropsin toteamiseksi. Tarvittaessa voidaan virus osoittaa PCR-menetelmällä lapsivesi- tai napasuoninäytteestä. Samalla arvioidaan sikiön anemian aste. Osa anemiasta ja turvotuksesta korjautuu itsestään, mutta joskus joudutaan sikiön anemian hoitamiseksi turvautumaan punasolusiirtoihin.

Vesirokko ja raskaus
Aikuisen varicella-zosterviruksen (VZV) aiheuttama vesirokko on melko harvinainen. Suomessa on arvioitu, että vuosittain noin 2000 raskaana olevaa naista on alttiina vesirokolle ja noin 30 sairastuu siihen raskauden aikana.

VZV leviää istukan läpi sikiöön noin joka neljännessä tapauksessa. Alkuraskauden vesirokkoinfektio saattaa vaurioittaa sikiön raajoja, silmiä ja aivoja. Ennen 20. raskausviikkoa sairastettu vesirokko johtaa sikiövaurioihin 2-5 %:ssa tapauksista. Myöhemmin sikiö sairastaa lievän vesirokon, johon ei liity vakavia tai pysyviä vaurioita. Hankalin tilanne on kuitenkin silloin, jos vesirokko ilmaantuu enintään viisi vuorokautta ennen synnytystä tai kaksi vuorokautta sen jälkeen. Tällöin noin 30 % vastasyntyneistä saa yleistyneen vesirokon, koska äideille ei ehdi kehittyä sikiötä suojaavia vasta-aineita. Vastasyntyneiden kuolleisuus on tuolloin jopa 25 %.

Vesirokkorokote voidaan tarvittaessa antaa ehkäisyyn seronegatiivisille äideille. Raskautta ei suositella kolmeen kuukauteen rokotuksen jälkeen. Vesirokon hoidossa voidaan käyttää asikloviiria, joka tosin ei estä sikiön infektoitumista.

Listerioosi ja raskaus
Listeriaa (gram-positiivinen sauvabakteeri) esiintyy maaperässä, pintavesissä ja kasveissa. Rehuista ja elintarvikkeista sitä voi joutua kotieläinten ja ihmisten suolistoon. Koska immuniteetti on pääosin soluvälitteinen, altistaa raskaus listeriainfektiolle.

Listeriainfektion oireet vaihtelevat lievistä flunssatuntemuksista tai ripulista yleiskunnon heikkenemiseen. Se voi aiheuttaa kuumeisen septisen infektion, johon liittyy keskenmeno tai ennenaikainen synnytys.

Varhainen diagnoosi on raskauden ennusteen kannalta tärkeä. Diagnoosi tehdään joko veriviljelyllä tai kohdunkaulanäytteen bakteeriviljelyllä. Raskaudenaikainen listeriainfektio hoidetaan sairaalassa parenteraalisella ampisilliinilla.

Listerioosia voidaan ehkäistä pesemällä käden hyvin lihan käsittelyn jälkeen ja säilyttämällä raaka liha erillään kypsennetyistä elintarvikkeista. Valmisruoat ja pakastevihannekset kuumennetaan ennen syömistä pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Tuoreet vihannekset on syytä pestä huolellisesti. Lisäksi kannattaa välttää kylmäsavu- ja graavikalavalmisteita, homejuustoa sekä pastöroimattomasta maidosta valmistettuja juustoja.

Toksoplasmoosi ja raskaus
Toksoplasma gondii on tulehduksen aiheuttava alkueläin, joka leviää kissan ulosteiden, likaisten vihannesten tai huonosti kypsennetyn lihan välityksellä. Suomalaisista raskaana olevista naisista noin 80 % on seronegatiivisia toksoplasman suhteen. Lähes puolet primaari-infektioista siirtyy sikiöön veriteitse. Alkuraskaudessa siirtyminen on vähäisempää, mutta loppuraskaudessa infektio siirtyy sikiöön jopa 80 %:ssa. Vastasyntyneen synnynnäiseen toksoplasmoosiin liittyy vakavia keskushermoston kehityshäiriöitä ja silmämuutoksia.

Tartunnan ehkäisemiseksi tulee välttää eläinten ulosteiden ja esimerkiksi kissanhiekan käsittelyä sekä kissan nukuttamista odottavan äidin vuoteessa.

Primaari toksoplasmainfektio raskauden aikana hoidetaan spiramysiinillä (erityislupalääke) tai pyrimetamiini-sulfadiatsiiniyhdistelmällä. Lapsen seuranta jatkuu vielä vuosia syntymän jälkeen.

Synnytyspelko

Synnytys jännittää ja pelottaa lähes jokaista naista. Pienestä jännityksestä on jopa hyötyä, sillä se auttaa valmistautumaan synnytykseen sekä selviytymään siitä. Varsinaisesta synnytyspelosta voidaan puhua, kun pelko haittaa normaalia elämää ja varjostaa raskauden tuomaa iloa. Tällaista pelkoa kokee 5 - 6 prosenttia naisista.

Yksi synnytyspelon yleisimpiä syitä on kipu. Synnytyskipu on voimakkaimpia ihmisen tuntemia kipuaistimuksia ja sitä pelkäävät sekä ensisynnyttäjät että aiemmin synnyttäneet. Synnytyspelkoa aiheuttaa myös itseluottamuksen puute. Monia naisia huolestuttaa se, “osaavatko” he synnyttää: kestääkö fyysinen kuntoni, olenko huono synnyttäjä, hankaloitanko toiminnallani synnytystä tai vahingoitanko lastani jotenkin.

Synnytyksen kontrolloimattomuus voi myös herättää pelkoa. Naisesta voi tuntua ahdistavalta ajatus siitä, että hän ei ehkä kykene hallitsemaan itseään tai synnytyksen kulkua. Kuoleman pelkoa esiintyy myös. Tuleva äiti voi pelätä sekä oman että lapsensa hengen puolesta. Synnytyspelon riskiä lisäävät myös psyykkiset ongelmat ja aiemmat traumaattiset sairaalakokemukset.

Hoitamaton synnytyspelko koskettaa koko perhettä. Ahdistavan synnytyskokemuksen jälkeen äidin on vaikea muodostaa hyvää suhdetta vauvaansa. Pelko voi haitata myös äidiksi kasvamista. Jos odottavan naisen kaikki energia kuluu synnytyksen pelkäämiseen, hän ei kykene valmistautumaan lapsen tuloon ja äitiyteen.

Synnytyspelko kannattaa ottaa puheeksi neuvolassa. Nykyisin lähes jokaisessa synnytyssairaalassa on äitiyspoliklinikan yhteydessä synnytyspelkoon keskittynyt poliklinikka. Tarvittaessa neuvolasta voi saada lähetteen synnytyspelkopoliklinikalle, jossa odottavalla äidillä on mahdollisuus päästä kätilön tai lääkärin vastaanotolle. Siellä pelkoa puretaan edelleen keskustellen. Nainen saa tietoa esimerkiksi kivunlievityksestä sekä alatiesynnytyksen ja keisarileikkauksen eduista ja riskeistä. Keskustelussa voidaan myös käydä läpi edellistä synnytystä ja siihen liittyviä kysymyksiä. Yhdessä odottavan äidin kanssa laaditaan lista hänen toiveistaan ja luonnostellaan synnytyssuunnitelma. Samalla odottava äiti pääsee tutustumaan synnytyssairaalaan ja sen henkilökuntaan. Synnytyspelkopoliklinikasta voi tarvittaessa saada myös lähetteen esimerkiksi psykologin vastaanotolle.