Vesihuollon avustushankkeet

Haja-asutusalueella sijaitsevien kiinteistöjen vesi- ja viemärijohtojen rakentamiseen voidaan myöntää harkinnanvaraista avustusta, jota haetaan vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalta. Avustus koskee runkojohtojen rakennustarvikkeita ja runkojohtojen liitostöitä. Liittyjiä tulee olla 3-10. Kiinteistöjen omistajien vastuulle jää mm. tonttijohdot, kaivu- ja täyttötyöt, viimeistelytyöt ja rakentamiseen liittyvät työluvat.

Avustushankkeiden vastuujako:

  • vesihuoltoliikelaitos tekee vesihuollon yleissuunnitelman ja mitoituksen ja liittyjät teettävät tarvittaessa rakennussuunnitelmat kustannuksellaan
  • liittyjät tekevät sopimuksen avustetun johto-osuuden siirtymisestä asukashankkeen omistukseen ja kunnossapitoon ja myöhemmin vesihuoltolaitoksen omistukseen ja kunnossapitoon
  • liittyjät suorittavat kunnan hyväksymän rakennussuunnitelman ja ohjeiden mukaisesti raivaustyöt, kaivu- ja täyttötyöt, tien alitukset, viimeistelytyöt sekä mahdolliset kallion louhintatyöt ja rikkoutuneiden salaojien korjaustyöt noudattaen työssään InfraRYL, Infrarakentamisen yleiset laatuvaatimukset 2010. Lisäksi liittyjät hankkivat tarvittavat työluvat sekä vastaavat hallinnassaan olevan ajan runkojohtojen huollosta ja mahdollisten painumien ja muiden vaurioiden korjaamisesta.
  • työlle on nimettävä vastaava työnjohtaja (joko rakennuttajan tai urakoitsijan puolelta), joka vastaa mm. työturvallisuudesta (Huom. ole selvillä tilaajavastuista. Artikkeli aiheesta https://www.rakennaoikein.fi/pienrakennuttajan-muistettava-velvollisuudet-ja-vastuut-91237/uutiset.html )
  • rakennettavat runkojohdot siirtyvät Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen omistukseen ja hallintaan ilman eri sopimusta aikaisintaan johdon omistajien ehdotuksesta 3 vuoden kuluttua, mutta viimeistään 8 vuoden kuluttua
  • vesihuoltoliikelaitoksella on oikeus ilman eri korvausta jatkaa vesihuoltoverkostoa nyt rakennettavista runkojohdoista eteenpäin tarpeen näin vaatiessa
  • kiinteistön tulee huolehtia, ettei rakennettavaan jätevesiviemäriin ohjata sadevesiä tai kiinteistön kuivatusvesiä
  • vesihuoltolaitoksen liittymismaksut sekä tonttijohtojen rakentamismaksut (tonttiliitoksen tekeminen) suoritetaan normaalein vesihuoltolaitoksen periaattein ja voimassa olevin taksoin
  • työ voidaan aloittaa, kun kaikki vesihuoltojohtojen sijoittamissopimukset (maanomistajat) ja liittymissopimukset (liittyjät) on allekirjoitettu ja kun tarvittavat suunnitelmat on tehty sekä avustuspäätös on tullut lainvoimaiseksi.

Lisätiedot p. 040 314 3579