Halkivaha II (III) kaavoituksen uudelleenkäynnistäminen

Aloite tehty:
14.06.2010
Aloitteen tekijä:
Halkivahan asukkaat, Ilmavirta Veijo ym. / Kuusisto Merja
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Me allekirjoittaneet vaadimme, että

1)
Halkivahan II:n asemakaavan (nyttemmin Halkivaha III) jo vuonna 2001 aloitettu suunnittelu käynnistetään välittömästi uudelleen niin, että asemakaava saatetaan lainvoimaiseksi nopeimmalla mahdollisella aikataululla. Nyt jo lähes kymmenen vuotta kestänyt prosessi on ollut kestoltaan täysin kohtuuton, erityisesti kunnan virkamiesten katteettomien lupausten sekä jatkuvan viivyttelyn ja tekemättömyyden seurauksena (ks. Liite 1)

2)
asemakaava toteutetaan kunnan ja maanomistajien kesällä 2006 allekirjoittamien maankäyttösopimuksien ehtojen mukaisesti niiden maanomistajien kanssa, jotka ovat halukkaita kaavoittamista jatkamaan. Näkemyksemme mukaan sopimus sitoo edelleen kuntaa, joka on sopimuksella sitoutunut kaavoittamaan sopijapuolten maa-alueen sopimukseen kirjatuilla ehdoilla

3)
edistettävä asemakaavasuunnitelma on pääpiirteissään 13.11.2006 kunnanvaltuustossa hyväksytyn suunnitelman mukainen, mutta sen yksityiskohdat saatetaan nykytilannetta vastaaviksi (vrt. tehdyt maakaupat ja muut pienet täsmennykset)

4)
Halkivahan II taajama saatetaan toteutettavan asemakaavan kautta nykyajan ympäristönsuojelun ja elämän laadun vaatimusten mukaisten palvelujen yhteyteen sekä osaksi laajaa aluesuunnittelun kokonaisuutta. Halkivaha II on muuten jäämässä alikehittyneeksi takamaaksi usean muun olevan tai suunnitteilla olevan kaavan puristukseen (Halkivaha 1, Anttilanranta 1 ja 2, Anttilan tilakeskus, Paijalan kylätien alue, Paijalannummi, Ketunlinna, Kavaankallio, Hämeentien varsi)

5)
suunnitelma-alueella toteutetut Paijalan koulun kevyenliikenteen väylän järjestelyt saatetaan hyvän tavan mukaiseen lailliseen järjestykseen (ks. Liite 2)

6)
Tuusulan kunta kantaa vastuunsa kaavoituksen välittömästä etenemisestä, sillä hallinto-oikeus hylkäsi 30.11.2007 asemakaavaehdotuksen nimenomaisesti kunnan tekemien muotovirheiden vuoksi. Hylkäämistä seuranneiden lähes kolmen vuoden aikana kunta ei ole millään tavoin ollut yhteydessä meihin sopijapuoliin eikä ole edistänyt asiaa huolimatta siitä, että niin kaavoituspäälliköt, kaavoitusarkkitehdit, maanhankintainsinöörit kuin myös erityisesti kunnanjohtaja ovat lukuisia kertoja asiaa kysyttyämme luvanneet prosessin etenevän välittömästi. Mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut (ks. Liite 1)

7)
tasapuolisuuden ja yhdenvertaisuuden nimissä Tuusulan kunta saattaa tämän kohtuuttoman ajan kestäneen ja sopijapuolille taloudellisia ja muita ongelmia aiheuttaneen keskeneräisen prosessin välittömästi päätökseen (ks. Liitteet 3-5).

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 14.6.2010 § 83: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 21.6.2010 § 333: Kuntakehitysryhmän valmisteltavaksi
Kunnanhallitus 28.11.2011 § 552: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 12.12.2011 § 170: Aloite käsitelty

Vastaus

Valtuusto on 14.11.2011 § 121 hyväksyessään kaavoitussuunnitelman vuosille 2012-2016 merkinnyt Halkivaha III :n asemakaavan odottaviin hankkeisiin, mikä tarkoittaa sitä, että kaavahanke ei ole tällä hetkellä aktiivisesti valmistelussa, mutta käynnistyy suunnittelujakson loppupuolella.

Päätös

Päivitetty: 27.12.2011

« Takaisin