Robottiautojenkokeilualue Tuusulasta

Aloite tehty:
09.06.2014
Aloitteen tekijä:
Salonen Jussi / Tuusulan Puolesta valtuustoryhmä
Tyyppi:
Valtuustoaloite
Käsittelyvaihe:
Käsitelty

Robotiikkaa kuvataan kolmanneksi teolliseksi vallankumoukseksi. Tällä on suuret vaikutuksensa myös kansalaisten jokapäiväiseen elämään. Viime aikoina esillä ovat olleet myös kutsuohjatut robottiautot, joiden sanotaan mullistavan liikkumisen. Vanhukset, nuoret, ajokortittomat pystyvät liikkumaan turvallisesti ja joustavasti. Kuntalaisten lähipalvelujen toteuttamisessa, massaräätälöidyssä joukkoliikenteessä ja yhdyskuntasuunnittelussa tällä tulee olemaan suuri merkitys niin taloudellisesti kuin toiminnallisestikin.

Suomi on tällä saralla ajantasalla. Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee lakimuutosta robottiautojen sallimiseksi rajatuilla alueilla yleisessä tieliikenteessä. Kokeilu alkaa jo ensi vuonna ja se kestänee viisi vuotta. Sen jälkeen niiden käyttäminen normaaliin liikenteeseen on tavoitteena.

Rykmentinpuiston alueen suunnittelussa on todettu sen mahdollistavan myös uudenlaisten toimintatapojen kokeilun. Kuntastrategiamme mukaan tarjoamme Rykmentinpuistoa innovaatiohankkeiden testialustaksi ja hyödynnämme niiden tulokset alueen toteutuksessa. Rykmentinpuiston lisäksi myös muu Tuusula voi olla tämän innovaation kokeilualueena.

Tupun valtuustoryhmä ehdottaa, että Tuusula hakeutuu robottiautojen kokeilualueeksi ja ryhtyy muutenkin yritysten ja tutkimuslaitosten sekä kuntalaisten kanssa tutkimaan robotiikan hyödyntämistä.

Käsittelyvaiheet

Valtuusto 9.6.2014 § 86: Kunnanhallituksen valmisteltavaksi
Johtoryhmä 10.6.2014: Kuntakehitykseen valmisteltavaksi
Kuntakehityslautakunta 10.6.2015 § 77: Ehdotus kunnanhallitukselle ja valtuustolle
Kunnanhallitus 15.6.2015 § 305: Ehdotus valtuustolle
Valtuusto 31.8.2015 § 111: Aloite käsitelty

Vastaus

Automaattisetja autonomisetajoneuvotovatkehittymässämaailmassakovallavauhdilla.Erilaisiakokeilujaitsestäänajavillaajoneuvoillaontehty ympärimaailmaajaensimmäisetmatkustajienkäyttööntulevat kokeilut rantautuvatSuomeenkesällä2015Vantaallajärjestettävienasuntomessujenyhteydessä.

Itseohjautuvienajoneuvojenavullaon mahdollistasaadakustannussäästöjä joukkoliikenteessäjajakeluliikenteessäerityisestihenkilökuluissa.Lisäksi robottiliikenteelläpystytäänvähentämäänajoneuvojenpysäköintitarvettaja vapauttamaankatu-ja kaupunkitilaapysäköinnistämuuhunkäyttöön.Lisäksi kuljettajanaikaasaadaanvapautettuaajoneuvonohjaamisestamuuhun,tehokkaampaankäyttöön.Itseohjautuvillaajoneuvoillatoteutettukutsujoukko- liikennepalveluvoitulevaisuudessamahdollistaanykyistäkustannustehokkaammantavantoteuttaahiljaisenajanja vähäisenkysynnänalueidenjoukkoliikennepalveluaosittaintaikokonaankutsuohjaukseenpohjautuen.

Rykmentinpuistontoteutuksenyhteydessäuusieninnovatiivistenratkaisujen toteuttaminenon mahdollistakäytännössäneitseellisentoimintaympäristön myötä.Lisäksirobotiikkaa jamuita ratkaisujavoidaanhyödyntääalueen brändinluomiseen,markkinoimiseenjaerottumiseenmuistaaluekehityshankkeista.Robottiliikenteelläjayhteiskäyttöautoratkaisuillavoidaanosaltaanvastata kestävän kehityksen mukaisiin tavoitteisiin ja tukea autoistumisasteen pienenemistä. Samalla voidaan autoistumisasteen pienenemisen myötä vähentää alueelle rakennettavien pysäköintipaikkojen määrää ja sen avulla keventää alueen kustannusrakennetta ja saada tuotettua kohtuuhintaisempaa asumista.

Robottiliikenteen edistämisen osalta Tuusula aikoo seurata aktiivisesti alan kotimaista ja kansainvälistä kehitystä ja perehtyä jo toteutettuihin pilottihankkeisiin ja niiden kokemuksiin. Kunta on jo käynyt keskusteluja liikenne- ja viestintäministeriön kanssa automaattisen liikenteen mahdollisuuksista ja siihen liittyvästä lainsäädännöstä ja muista säädöksistä. Lisäksi kunta on aloittanut keskustelut Metropolia ammattikorkeakoulun kanssa mahdollisesta projektista, jossa kehitettäisiin talviolosuhteisiin soveltuva automaattibussi, jota testattaisiin todellisissa liikenneolosuhteissa Hyrylässä tai Rykmentinpuistossa. Mahdollisen kokeilun olisi tarkoitus olla osa Tuusulan joukkoliikennepalvelua ja sen avulla on tarkoitus pyrkiä kattamaan osa nykyisestä joukkoliikennetarjonnasta.

Päätös

Päivitetty: 03.09.2015

« Takaisin