Blogi
10.00
Neulepiiri Kauris: "Yksin ei tarvitse olla"
Ilta alkaa jo hämärtyä, kun Riihikallion palvelukeskuksen ovi alkaa käydä tiuhaan tahtiin. Paikalle saapuu eri-ikäisiä ihmisiä. Ikähaarukka on kirjaimellisesti vauvasta vaariin. Usealla on kädessään jonkinlainen pussukka. Pieni poika kuljettaa mukanaan legopakettia. Osa väestä tulee talon sisältä. Kaikilla on suuntana Lyylin kahvila. Mikä heitä yhdistää?
Ryhmän nimi on Neulepiiri Kauris, kahvilan entisen sijainnin mukaan nimetty. Voisi ajatella, että porukkaa yhdistää neulomukset, mutta kasseista paljastuu muutakin. Yhdistäviä tekijöitä on siis enemmän. Ryhmän slogan yksin ei tarvitse olla kertoo yhdessäolon tärkeydestä. Neulepiiri on monelle henkireikä arjen kiireessä, mahdollisuus tavata ystäviä tai vain istahtaa hetkeksi ja hengähtää. Lapset ja lemmikit jätetään kotomiehen hoiviin tai otetaan mukaan. Muutamia kertoja kahvilan eteisaulassa on tavattu näennäisesti huolettomasti lepäävä t koirakaverukset. Tietävät tarkasti koiranunensa läpi, milloin heidän emäntänsä laittaa puikot kassiin ja alkaa suunnitella kotiin paluuta.
Valmistautuminen neulepiiriin alkaa jo päivällä, kun Iran herkkuleivonnaiset tulevat mieleen. Facebookin feedissä vilahtelevat kuvat Lyylin kahvilan munkkirinkilöistä, laskiaispullista tai Runebergin tortuista saavat veden kielelle. Keskiviikkoisin ei lasketa kaloreita. Vielä herkkuvitriinin edessä mieli muuttuu eikä tulekaan otettua sitä suunniteltua laskiaispullaa vaan täytetty croissantti vie voiton
ehkä sitten myöhemmin se pulla.
Pöytiä siirretään peräkkäin sitä mukaa, kun väkeä saapuu. Jossain kohtaa seinä tulee vastaan, jolloin tiivistetään, että vielä yksi mahtuu pöydän kulmalle. Aluksi pöydissä on hiljaista, kun keskitytään herkkuihin. Hienoinen annoskateus pistää kurkkimaan naapurin tarjottimelle ja pohtimaan, olisiko sittenkin pitänyt ottaa suklaakakkua. Yhtäkkiä huomaan syöneeni croissantini kuvaamatta sitä. Jäljellä on vain murusia lautasella Voiko kuvaamatonta ruokaa syödä?
Vähitellen käsityöt kaivetaan kasseista ja puheensorina kasvaa. Ihastellaan toisten tekeleitä. Pussukoista paljastuu monenlaista. Neulepiireissä on tehty korvakoruja ja lampunvarjostimia, kehrätty lankaa, väritetty kortteja, rakennettu legoista, tehty sormivirkkausta, lausuttu runoja, harjoiteltu maakuntalauluja, osallistuttu hyväntekeväisyyskampanjoihin, opeteltu kantapään tekoa ja magic loopia sekä ennen kaikkea vietetty aikaa yhdessä.
Neulomuksia tärkeämmäksi asiaksi on noussut yhdessäolo. Neulepiirin pöydän ääressä ei ole väliä oletko nuori vai vanha, rikas vai köyhä, työssä vai työtön tai tuletko peräti ilman käsityötä. Olet yksi porukasta. Jutut sinkoilevat pöydän yli ristiin rastiin. Aina et edes itse tiedä, mitä keskustelua seuraat. Välillä kukkii roisikin huumori. Nauru remahtelee ja välillä langatkin sotkeentuvat. Onneksi yksi porukasta on erityisen taitava avaamaan lankasolmuja ja niin kutsuttuja lankakerän oksennuksia. Siinä kun toiset alkavat jo lähes hyperventiloida ja turvautuvat saksiin, hän tyynen rauhallisesti selvittää sotkun ja kerii langan alkuperäistä kauniimmalle kerälle.
Liian pian kello lähenee jo kahdeksaa. Kutimet pakataan takaisin kassiin, sukan tekeleet sujautetaan rollaattorin koriin ja tehdään viimehetken ostokset kotiin viemisiksi. Eräs palvelutalon asukas lausuu vielä itse kirjoittamansa liikuttavan runon. Koskaan ei ole samanlaista iltaa. Vähitellen porukka purkautuu ulos ja kahvilan valot sammuvat.
Nähdään taas ensi keskiviikkona!
Teksti ja kuvat: Päivi Pajala