Kuntalaisten toteuttamaa toimintaa

Me Tuusulan kunnassa haluamme olla mukana mahdollistamassa asukkaiden toteuttamaa toimintaa! Mikäli haluat toimia oman lähiympäristösi kehittämiseksi, tutustu kunnan tukemiin kehittämisverkostoihin.

Osallisuussivuston tässä osassa esittelemme Jokelan purkutaideprojektin, Hyrylän kehittämisyhdistyksen toimintaan sekä Illallinen Riihikallion taivaan alla -tapahtuman toteutuksen.

Toimeen tarttuminen voi vapaaehtoistyön lisäksi olla yhdessä muiden kuntalaisten ja yhdistysten kanssa toteutettavaa toimintaa, jossa kunnalla ei tarvitse olla edes epävirallista roolia. Hyviä esimerkkejä jo kansainvälisiksi levinneistä yhteisöllisistä tapahtumista ovat Siivouspäivä sekä Ravintolapäivä.

Jokelan purkutaideprojekti

Illallinen Riihikallion taivaan alla

Hyrylän sydän sykkimään - HyKe tuo torille eloa