Kaavoitus ja maankäyttö

Löydät näiltä sivuilta tietoa maankäytön suunnitelmista ja päätöksenteosta. Kunkin kaavan omalle sivulle on koottu kaavamateriaalia, tietoa tehdyistä päätöksistä ja yhteystiedot. Lisäksi sivulla on julkisen nähtävilläolon aikana mahdollisuus jättää palautetta. Yleisesti suunnittelusta saa lisätietoa asukaslehden välissä julkaistusta Tuusula suunnittelee ja rakentaa -liitteestä, Tuusula suunnittelee ja rakentaa -uutiskirjeestä sekä ottamalla yhteyttä kaavoituksen henkilöstöön.

Maankäyttö vastaa kunnan maapolitiikan mukaisista tehtävistä, joita ovat maanhankinta, maankäyttösopimusten laatiminen ja toteuttaminen, maan luovuttaminen, maa-alueiden vuokraaminen ja asemakaavojen toteutumisen edistäminen. Keskeinen lainsäädännöllinen tehtävä on kiinteistörekisterin pitäminen, joka edellyttää sekä tonttijakojen laatimista että kiinteistöjen muodostamista.

Tekninen palvelupiste

Kaavoituksen, maankäytön, kunnallistekniikan ja rakennusvalvonnan tekninen palvelupiste (asiakaspalvelu) sijaitsee Sahankulmassa osoitteessa Moukarinkuja 4 B 7. 

Mikäli tulet tapaamaan henkilökohtaisesti esim. rakennustarkastajia, kunnallistekniikan suunnittelijoita tai kaavoittajia varaathan heiltä ajan etukäteen, yhteystiedot.

Kuulutukset

Kunnan suunnitelmista kuulutetaan virallisesti:

Kaavoituksen ja maankäytön tapahtumat

RSS

Ajankohtaista

25.3.2024

Suunnitelma koskee Jäniksenlinnan, Santakosken, Siippoon, Kaikulan, Ruotsinkylän, Palaneenmäen, Vähä-Muorin ja Takojan pohjavesialueita.

25.3.2024
13.3.2024

Tuusulan kunta järjestää suunnittelukilpailun Tuusulan Hyrylän keskustan yleisten alueiden yleissuunnitelmasta yhteistyössä Suomen Maisema-arkkitehtiliiton (MARK) kanssa. Kilpailu järjestetään kutsukilpailuna kilpailuun ilmoittautuneiden ja edelleen heistä valittujen kesken.

13.3.2024
7.3.2024

Asemakaavan muutos koskee Vallun työpaikka-aluetta Tuusulan Jokelan suuralueella. Kaavan tavoitteena on mahdollistaa Maahanmuuttoviraston säilöönottoyksikön sijoittaminen alueelle. Työpaikka-alueiden kehittäminen ja työpaikkaomavaraisuuden kasvattaminen ovat keskeisiä valtuustokauden strategisia tavoitteita. Tarjoamme yrityksille laadukkaita palveluita, osaavaa työvoimaa ja työpaikkatontteja erinomaisilla liikenneyhteyksillä.

7.3.2024

Omakotitontit

Tuusulassa on luovutettavana tarjousten perusteella myytäviä sekä kiinteähintaisia omakotitontteja. Tontit ovat jatkuvassa haussa. Löydä unelmiesi tontti Tuusulasta!
Tuusulan keskustaan, Hyrylän vanhalle kasarmialueelle rakentuu lähivuosina kutsuva koti 15 000 ihmiselle. Rykmentinpuisto on raikas kyläkaupunki, jossa elävä kaupunkikeskus ja sen ympärille rakentuvat vehmaat puistokylät yhdistyvät.